Vaaditko itseltäsi jatkuvaa hyvinvointia? Entä kiellätkö itseltäsi pahan olon, etkä salli tiettyjä (yleensä negatiivisia) tunteita, koska “pitää olla aikuinen, henkinen ja kypsä“? Nämä molemmat voivat olla haitallisia uskomuksia, vaikka niissä taustalla on hyvä aikomus: voida hyvin.
Hyvinvointi on todella laaja käsite ja merkitsee eri ihmisille eri asioita. Jokaisen olisi hyvä joskus pysähtyä miettimään, mitä hyvinvointi itselle merkitsee ja mistä asioista se koostuu? Ja toisaalta, onko siitä kehittynyt itselle ehkä pakkomielle tai alkanut lipsua fanaattisuuden puolelle? Alunperin hyvästä aikomuksesta voi nimittäin huomaamatta kehittyä elämänlaatua laskeva suoritus ja vaatimus, jolloin itseltään alkaa vaatia optimaalista hyvinvointia.
Sisäistä puhetta usein sakeuttaa ankara sisäinen kriitikko, joka syyllistää ja soimaa lopulta uuvuksiin asti. Itseään ei voi väkisin yrittää rakastaa ja samaan aikaan ruoskia kohti optimaalista tavoitetilaa (hyvinvointi). Jossain vaiheessa mieli alkaa voida huonosti ja iskee uupumus, masennus, pitkäkestoinen stressi, ahdistuneisuus tai jopa syömishäiriö. Tiedän mistä puhun, sillä itselläni jatkuva täydellisyyden tavoittelu tällä saralla kääntyi lopulta itseäni vastaan. Havahduin omaan pahoinvointiin ja fanaattisuuteen.
Kaikki tapahtui vähitellen. Vuosia olin wannabe-hyvinvoiva ja ahmin self-help-oppaita sekä luin puhtaasta ruokavaliosta. Samaan aikaan elin kiivaita ruuhkavuosia: pikkulapsiarkea opiskeluineen ja asuntolainoineen. Suoritin elämääni saaden toki paljon asioita aikaan. Somemaailmasta löysin samanhenkisiä ihmisiä ja sukelsin syvemmälle “kuplaani”. Psyyken defenssit korostuivat: aloin splitata ruokia eli jakaa niitä hyviin ja huonoihin sekä pahimmillaan myös lokeroin mielessäni muita ihmisiä “nuo toiset vastaan oma heimo“. Sisäiset vaatimuslistat kasvoivat pikkuhiljaa ja aloin kokea jatkuvaa stressiä siitä, että en yltänytkään täydellisyyteen sen koommin sisäisesti kuin ulkoisesti. Hyvinvoinnin tavoittelu upottikin minut suoraan suohon, jossa epävarmuudesta kumpuava vertailu vielä pahensi asiaa! Yritin katsoa mallia muista ja kadotin aidon yhteyden itseeni.
Kaupassakäynnit muuttuivat stressaaviksi, koska en enää osannutkaan ostaa mitään: “tuossa on liikaa sokeria, tuo on liian prosessoitua tai suolattua, ulkomaista tai epäluomua ja mitä ikinä vikoja!” Mieleni rakasti sääntöjä ja aloin luomaan niitä itse itselleni aivan liikaa. Ruokasuhde lähti vinoon ja samoin kävi jo valmiiksi epävarmalle kehosuhteelle. Haitalliset uskomukset kukoistivat ja aloin piiskata itseäni väkisin mielessäni vääristyneeseen hyvinvoinnin muottiin.
Someseikkailut pahensivat asiaa. Haaveissani elin paratiisissa jatkuvassa joogaflowssa vihersmoothieiden keskellä kestohymy naamalla. Arkitodellisuus oli muiden tarpeiden täyttämistä sairaanhoitajan työssä tai kotona perheen parissa. Sisäiset ristiriidat alkoivat uuvuttaa ja podin jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Yritin elää jonkun muun elämää kuin omaani. Olin kaikkea muuta kuin aidosti hyvinvoiva: olin aivan liian ankara itselleni ja elämästä katosi rentous sekä nautinto. Luulin onnen ja naiseuden kukoistuksen olevan aina viiden tai kymmenen kilon päässä. “Hyvinvoinnista” oli tullut vaivihkaa pakkomielle.
Haluan edelleen voida hyvin, mutta fanaattisuuden seinä tuli vastaan muutama vuosi sitten. Oivalsin, että ongelma ei ollut sen koommin ruokavaliossa tai oikeastaan missään muussakaan yksityiskohdassa, vaan tavassani suhtautua itseeni ja hyvinvointiini. Siitä alkoi haitallisista uskomuksista irtipäästämisen matka kohti lempeämpää, rennompaa ja myötätuntoisempaa suhdetta omaan itseen. Oivalsin, että olen itse vastuussa omista ajatuksistani ja tunteistani ja että suhde omaan itseen määrittää oikeastaan kaikki muut suhteet elämässä. Aloin todenteolla muuttua sisäisesti kohti hyväksyntää ja joustavuutta.
Todellinen hyvinvointi kumpuaa sisältäpäin. Lopetin itseni kurittamisen ja löysin elämääni uudella tavalla iloa ja keveyttä sekä luottamusta ja intuitiota eli sisäistä tietoa ja viisautta. Oivalsin myös, että itseään ei voi väkisin yrittää rakastaa mielen avulla, vaan rakkaus on sydämen asia. Rakkaus on yhtä aikaa tunne ja valinta. Voin tietoisesti siis valita rakkauden ja kulkea vähitellen sitä kohti. “Rakkaus ei ponnistele” sanoo intialainen Äiti Amma.
Pahoinvointi ja kärsimys ovat osa ihmiselämää ja nekin on tärkeää sallia itselleen. Ne eivät kuitenkaan kirkasta kruunua, joten pelkästään niihin keskittyminen ei vie eteenpäin. Vielä tärkeämpää on löytää sisäiset keinot kuinka nostat itsesi ylös omasta mutakuopasta. Miten muutat suhdetta omaan itseen ja käännät katseesi valoon? Usein olemme itse itsellemme kaikista ankarimpia ja tuomitsevaisempia. Jos alat etsiä itsestäsi vikoja, todennäköisesti myös löydät ja keksit niitä lisää. Entä jos alatkin kiinnittää huomiota omiin vahvuuksiin ja kirkastat arvosi uudelleen? Mieti mitä hyvinvointi sinulle käytännössä tarkoittaa ja mitkä asiat sitä tukevat elämässäsi. Tämä auttaa sinua vahvistumaan sisältäpäin ja linjautumaan omaan todelliseen (sisäiseen) voimaan. Tasapaino ei synny hampaat irvessä puskemalla.
Työssäni olen huomannut, että moni kieltää itseltään pahan olon ja negatiiviset tunteet uskoen, että niiden tunteminen ei ole sallittua. Silloin on hyvä opetella kohtaamaan tunteet tunteina, eikä liittää niitä syyllisyyden, huonommuuden tai häpeän kera osaksi minuutta eli identiteettiä. Sinä olet aina täysin riittävä omana itsenäsi. Tätä ei mikään tunne, teko tai valinta muuta.
Ihmisenä sinä riität aina.
