Omassa työssäni psykofyysisenä fysioterapeuttina kohtaan yhä enenevästi vaikeasta uupumuksesta kärsiviä ihmisiä. Monilla heistä oireilu ei jää pelkkään uupumus- ja väsymystilaan, vaan siihen voi liittyä eriasteiset kivut, unihäiriöt ja esimerkiksi jatkuva ahdistuneisuuden tunne. Tämä onkin kaiken kaikkiaan haastava yhtälö. Sama ajatus saattaa olla sekä auttajalla että avun saajalla: ratkaisun etsiminen tähän on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta.
Osa uupumustilaan ajautuneista on jo terapiaan tullessaan tunnistanut yhdeksi pitkittyneen kuormittumisen syyksi hyvin haastavat ihmissuhteet joko lähisuhteessa, laajemman suvun tai ystäväpiirin keskellä tai työpaikalla. Osa saattaa – kehollisen aistimisen kyvyn lisääntyessä – alkaa vähitellen oivaltaa, millaisissa tilanteissa oma keho on yrittänyt hänelle viestiä, ettei kaikki ole hyvin.
Miksi menetän voimani, ahdistun tai joudun olemaan varpaillani aina ollessani juuri tietyn ihmisen kanssa tekemisissä? Miksi ihmeessä jatkuvasti pelkään, huolestun, olen varuillani tai yritän miellyttää ja sovitella, jottei mitään turhia konflikteja edes syntyisi?
Lopulta voi jopa uskaltaa kysyä itseltään: Kuka minä oikein olen? Miksi en ole enää aikoihin ollut oma itseni? Miksi jatkuvasti syytän ja vastuutan itseäni kaikesta mahdollisesta, koen häpeää, enkä uskalla kertoa tilanteestani kenellekään, edes luotettaville ystävilleni?
Jokaisella meistä on perustanaan tarve selviytyä mistä tahansa tilanteesta parhaalla mahdollisella tavalla. Niinpä tällaisessa tilanteessa, jossa ihminen on joutunut toksisen käyttäytymisen, jopa väkivallan kohteeksi, keho ja mieli koettavat selviytyä ensi sijassa “luovimalla” tilanteiden läpi. Mieli koettaa sanoa: “Kyllä tämä jossakin vaiheessa menee ohi, minun pitää vain tehdä tässä parhaani, pitää ymmärtää ja joustaa.”
Mikäli ajan kuluessa tämä ei onnistu, vaan koemme edelleen uhkaa, elimistömme siirtyy aktiiviseen toiminnan tilaan, puolustautumiseen tai jopa taisteluun. Jos nämäkään keinot eivät toimi, tai tilanne vain kertakaikkiaan kestää liian kauan, voimamme ehtyvät tai joudumme kokemamme uhan vuoksi siirtymään eräänlaiselle “säästöliekille”. Tämä tila voi näyttäytyä ihmisissä eri tavoin: alivireisyytenä, uupumuksena, masennuksena, turtuneisuutena, dissosiaationa, robottimaisina ajatuksina ja toimintoina.
Selviytymisen strategiat
Aktiivisessa toiminnan tilassa kehomme energia käytetään jatkuvan valmiustilan ylläpitämiseen. Osa saattaa olla vuorokauden läpi tässä valmiudessa, eli ylivireystila haittaa myös unensaantia. Jos näin tapahtuu, yön aikana tapahtuva stressistä palautuminen pysähtyy, eikä tämä tietenkään auta pysäyttämään noidankehää.
Toiminnan tilassa osa turvautuu taistelemiseen, osa pakenemiseen. Taisteleminen voi tarkoittaa mitä tahansa aktiivista toimintaa, jossa ihminen edelleen pyrkii pitämään rajoistaan kiinni, selittämään, miksi tilanne ei mene “oikein”. Kaikesta yrittämisestä huolimatta tilanne ei tule toksisen ihmisen kanssa muuttumaan, vaikka ajoittain annettaisiinkin toivoa muutoksesta.
Pakeneminen taas voi tarkoittaa haastavien tilanteiden jatkuvaa ennakointia eli “paetaan” tulevaa konfliktia jo ennen kuin se alkaakaan. Jos näihin tilanteisiin joudutaan, se voi tarkoittaa itsensä pienentämistä tai näkymättömäksi tekemistä tai fyysistä tilanteesta poistumista, koska taistelu ja puolensa pitäminen ei tuota tulosta. Fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa sisältävässä tilanteessa joudutaan tietenkin todelliseen pakenemisen moodiin, pelastaakseen itsensä vahingoittumiselta.
Vaikka kyseessä olisi henkinen väkivalta; kaltoinkohtelu, manipulointi, sumuttaminen, valehtelu jne., näissäkin tilanteissa kokija ajautuu edellä mainittuihin selviytymisen tiloihin. Usein henkinen väkivalta jää ulkopuolisilta piiloon, ja tämän vuoksi uhriksi joutuneen on niin vaikea kertoa kokemistaan asioista muille. Hän joutuu ajan mittaan yhä pahemman aivopesun kohteeksi, eli alkaa itsekin uskoa toksisen ihmisen “totuutta” itsestään. Pelon ja häpeän vuoksi on helpompi olla hiljaa ja koettaa vain selviytyä päivästä toiseen.
Tällaista tilannetta, ikään kuin sotatilassa elämistä, ei kukaan ihminen kestä loputtomiin. Ennen pitkää toksisen käytöksen kohteeksi joutunut alistuu, lamaantuu ja osin sopeutuu vallitsevaan elämäänsä. Hän ei enää löydä ulospääsyä eikä jaksa enää yrittää, koska kaikki kehon ja mielen voimavarat ovat menneet päivittäiseen selviytymiseen ja tunnevuoristoradassa elämiseen.
Uupuminen ja muut oireet
Tyypillistä on, että jossakin vaiheessa tila alkaa heijastua esimerkiksi työkykyyn. Viimeistään tässä vaiheessa pyritään hakemaan apua asiantuntijoilta, oli sitten kyseessä työterveyshuolto tai muu sosiaali- tai terveydenhuollon taho. Kokija saattaa hakea apua yleistyneeseen ahdistukseen, ylivirittyneisyyteen, korkeaan verenpaineeseen, unettomuuteen, jaksamattomuuteen, masennukseen, vatsakipuihin, päänsärkyihin tai muihin kehossa tuntuviin kipuihin. Tässä vaiheessa keho siis on metaforisesti sanonut EI, tehnyt stopin, koska mieli ei ole siihen ymmärrettävästi kyennyt.
Syy, miksi halusin tästä aiheesta kirjoittaa, on tarve asian tuomiselle esiin yhä laajemmin. Todella harva toksisen käyttäytymisen kohteeksi joutunut ymmärtää alkumetreillä, mitä itselle on tapahtumassa. Kun päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet kuluvat, jossakin kohtaa tulee se päivä, jolloin vihdoinkin alkaa ymmärtää. Jos kokija on hakenut apua ammattilaisilta, myös asiantuntijoiden pitäisi lisätä tietouttaan näistä ilmiöistä, eikä pelkästään hoitaa oiretta, kuten unettomuutta, uupumusta tai kipua.
On myös äärimmäisen tärkeää olla kohtaamisen tilanteissa sensitiivinen. Useat henkistä väkivaltaa suhteissaan kokeneet ovat kertoneet jopa ammattilaisten vähättelevästä suhtautumisesta kokijaan: “Miksi et vain lähde? Sinähän tästä olet vastuussa, kun et pysty tekemään asialle mitään? Ehkä sinä vain kuvittelet kaiken?”.
Muistammehan siis me kaikki, jotka kohtaamme henkisen väkivallan kohteeksi joutuneen (olemme sitten ammattilaisia tai keitä tahansa), että hän ei ole syypää tapahtuneeseen, hän on jo siihen mennessä tehnyt kaikkensa ja enemmänkin selviytyäkseen. Hän on ehkä joutunut suojelemaan, ei vain itseään, vaan myös lapsiaan vielä isommalta pahalta. Emme ulkopuolisina todennäköisesti kykene täysin ymmärtämään kaikkea tapahtunutta.
Se mitä voimme silti joka hetki tehdä, on toimia kuuntelevana korvana, turvasatamana sekä luoda uskoa ja toivoa tilanteesta selviytymiseen sillä tavoin kuin se palvelee väkivaltaa kokenutta.
“Niin kauan kuin kehomme tuntee olonsa turvalliseksi, aivomme vastaanottavat uutta informaatiota ja luovat uutta todellisuutta.” – Bessel van der Kolk
TOIMITUKSEN LUKUVINKKI:
Kehon viisaat viestit on kirja, joka auttaa lukijaa ymmärtämään kehoaan ja luomaan siihen kokonaisvaltaisen yhteyden. Konkreettiset harjoitukset auttavat vapautumaan stressistä, säätelemään vireystiloja sekä vaikuttamaan kipukokemukseen ja muihin kuormittaviin tuntemuksiin.
Kirjan uudistetussa versiossa käsitellään stressin ja traumaattisten kokemusten yhteyttä erilaisiin kiputiloihin ja toiminnallisiin oireisiin. Lisäksi tarkastellaan liikunnan roolia hyvinvoinnissa sekä muun muassa kroonisen väsymysoireyhtymän ja pitkittyneen koronataudin hoitoa.
”Se, mitä tapahtuu mielessä, koetaan kehossa. Ja se, mitä koetaan kehossa, heijastuu mieleemme”, Karita Palomäki ja Juha Siira kirjoittavat.
Tutustu kirjaan TÄÄLLÄ.
Artikkelikuva: Karita Palomäki
