Susanna Laine: ”Elämä on keskeneräisyyden sietämistä” – 15 ajatusta elämästä ja ihmisyydestä

Juttu on tehty mainosyhteistyössä Kustannusosakeyhtiö Otavan kanssa.

Riippumatta titteleistä tai median luomista rooleista kaiken takana on ihminen. Tässä jutussa juontaja-näyttelijä Susanna Laine kertoo, mitä eri sanoista tulee hänelle mieleen.

RAKKAUS – Rakkaus on elämää ylläpitävä voima, joka auttaa ihmistä tekemään suuriakin muutoksia ja on silti aina jotenkin jollakin tavalla selittämätön ja siksi niin ihanan taianomainen.

ROHKEUS Rohkeus on elämässä tärkeä asia, jotta pystyy menemään kohti tavoitteitaan ja unelmiaan. Rohkeutta vaaditaan myös asioista luopumisessa tai suurien valintojen hetkellä. Rohkeutta voi kasvattaa itsetuntemuksen lisäämisellä.

HÄPEÄ Häpeä on monesti yksi piilotetuimpia tunteitamme. Siksi välillä on vaikea saada kiinni omista häpeän tunteista, sillä olemme oppineet ne niin hyvin kätkemään. Häpeän tunne voi helpottaa, kun myöntää sen itselleen tai jollekin läheiselle ääneen.

JUURET Juurien tunteminen auttaa myös itsetunnon ja itsetuntemisen kehittämisessä. Omasta suvusta tulevat ominaisuudet on tärkeä tietää tai tiedostaa.

LUONTO Luonto on iän karttuessa muuttunut todella tärkeäksi osaksi elämää. On ihana mennä ihastelemaan luonnon monimuotoisuutta, sieltä saa jonkinlaista vastapainoa hektiseen kaupunkielämään. Luonto hoitaa.

MERKITYKSELLISYYS Merkityksellisyyden tunne on tärkeä asia nykyään, mitä tahansa työtä teen tai miten aikaani vietän. On ollut tärkeä pohtia, mitkä asiat tuovat juuri minun elämääni merkityksellisyyttä ja keiden ihmisten seura antaa sitä.

KESKENERÄISYYS Elämä on keskeneräisyyden sietämistä ja sen kanssa elämään opettelemista.

ITSETUNTO Itsetunto muuttuu elämäntilanteiden myötä ja on myös vaihteleva. Jonkinlainen pohjaperusitsetunto on kaikilla ja sitä voi vahvistaa itsetuntemuksen avulla.

UNELMAT Unelmat ovat tärkeitä ja kiireisessä elämässä pitää muistaa aina myös unelmoida.

VIHA Viha on monesti häpeän ohella piilotettu tunne. Minun on ollut elämässäni helpompi surra kuin vihata, ja olenkin usein kääntänyt vihan tunteet suruksi ja käpertymiseksi, mutta vuosien myötä olen opetellut myös tuntemaan vihan tunnetta.

YSTÄVYYS Ystävät ovat miltei elämän tärkeimpiä ja arvokkaimpia suhteita. On hienoa että on elämän pituisia ystävyyssuhteita. Ystävät ovat tukena myötä ja vastamäessä, mutta on myös tärkeää, etteivät ystävät ole vain likasankoja, joihin vaan puramme kaiken.

NAISEUS Naiseus on välillä ollut piilossa, kun on robottimaisesti sinkoutunut paikasta toiseen. Silloin huomaan, että feminiinienergiaa pitää vähän lisätä elämään.

TYÖ Työ on ollut koko elämäni ajan todella merkittävässä roolissa ja on sitä toki edelleen. Olen onnekas, kun saan tehdä työkseni sitä, mitä rakastan.

PERHE Lapsuuden perheeni oli ja on mitä parhain. Vaikka olen perheeni nuorin ja sisaruksiin on ikäeroa, he ovat silti todella läheisiä. Vanhempani ovat aina olleet tosi kannustavia ja mahtavia.

VAPAUS On tärkeä kokea olevansa vapaa, niin suhteessa ihmissuhteisiin, työhön kuin kaikkeen elämässä. Velvollisuuksia on aina, mutta vapauden tunne on silti yksi tärkeimpiä fiiliksiä.

Kurkkaa Susanna Laineen ja Terhi Ketola-Huttusen uusi kirja Epätäydellisen naisen itsetunto:

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image