Jokainen meistä kokee elämässään kipuja. Luopumisia, joita osaamme odottaa, ja sellaisia, joita emme osaa.
Jokainen niistä yhtä lailla koskettaa tunnetasolla syvimpiä osasiamme, välillä niin kovasti, ettei tiedä miten päin olla.
Suru on yksi niistä, tunnetason suurimmista kokemuksista.
Ja suru on tunteena siitä merkillinen, että siinä on useita kerroksia, eikä se useinkaan ilmoita saapumisestaan.
Akuutissa vaiheessa se velloo kuin myrskyisä meri päästämättä otteestaan. Myöhemmin, kun aikaa kuluu, elämän osaset ja mannerlaatat alkavat löytää uusille paikoilleen ja tilaa alkaa löytyä myös muulle, se saattaa ilmestyä paikalle täysin varoittamatta tempaisten ihmisen kokonaan mukaansa. Yksi asia muistuttaa toisesta, ja siellä sitä taas ollaan — hyökyaallon mukana.
Kun suru saapuu, se puristaa sisukset myttyyn. Pimentää maailmaa vieden näkökentästä horisonttia.
Mutta sitten on myös sellaisia päiviä, kun ihminen kasvaa surun ympärille, niin ettei se enää vie hengitykseltä tilaa.
Niin isoksi, että mytyn ympäriltä kaikki itsessä aukeaa.
Vaikka kipua ei kukaan meistä varmasti haluaisi kokea, se on välttämätön osa elämää. Ja mitä minä olen oppinut — yksi tärkeimmistä teoista suruprosessissa on oppia kannattelemaan itseään senkin keskellä. Pysyä kehollisen kokemuksensa äärellä pidellen itseään sylissä, kuin pientä lasta – ottaa kädestä, luvata ettei hylkää. Lohduttaa itseään sillä, miten tunne vain huuhtoo jotain mennessään, eikä pahinkaan aalto kestä ikuisuutta.
Ja erityisesti – muistaa se, miten syvä voima on tuntemisella itsellään.
Jokainen, joka on joskus kokenut surun syvät aallonpohjat tietää, että elämällä on tapana uusiutua — katso vaikka luontoa, vuoden kiertokulkua. Ja yhtäkkiä sitä saattaa huomata, että sama metamorfoosi on tapahtunut itsessä, suruprosessissa onkin kuollut ja syntynyt uusi versio itsestä.
Joltain osin sama, muutoin aivan uudessa asussa. Ja juuri tuntemisen kautta, vahvempi, kuin koskaan.
Surun läpikäynyt ei ole unohtanut, vaan kasvanut itsensä ympärille. Mytty on hellittänyt otettaan ja sydän särkyessään avautunut, ottamaan vastaan entistäkin suurempaa rakkautta.
