Oletko järki- vai tunneihminen? Sinulta on varmasti joskus kysytty tämä kysymys. Näin pystymme kätevästi jakamaan ihmiset tunteidensa aalloilla purjehtiviin ja toisaalta kylmän harkittujen ja punnittujen päätösten avulla navigoiviin. Itse olen kokenut kuuluvani vahvasti tunne-eläjien heimoon. Mutta hetkinen. Enkö voi olla molempia? Entä onko tässä jaottelussa lopulta mitään järkeä?
Minulle nimittäin tunteideni kuunteleminen ja seuraaminen on välttämätöntä järkevien päätösten tekemiseksi. Tämä ei tietenkään tarkoita, että tekisin isoja ratkaisuja tunnekuohujen vallassa, vaan yksinkertaisesti sitä, että uskon, että tunteilla ja intuitiolla on meille paljon arvokasta kerrottavaa. Järkiperäisyyden nimeen vannovassa maailmassa nämä hiljaiset signaalit vain uhkaavat peittyä analyyttisen ajattelun ylivallan alle.
Meidän on totutettu arvostamaan raakoja faktoja, numeroita ja aukottomia päättelyketjuja. Elämä ei kuitenkaan taivu laskukaavoiksi, emme ole koneita, emmekä edes välttämättä niin loogisia kokonaisuuksia kuin joskus toivoisimme. Olemme syvästi inhimillisiä olentoja, joihin vaikuttavat monet erilaiset voimat. Meidät on tehty iloista ja suruista sekä valoista ja varjoista. Juuri tunteet tekevät meistä erityisiä.
Jos yritämme liikaa järkeillä ja rationalisoida elämää, meiltä saattaa mennä ohi moni asia. Saatamme päätyä elämään elämää, jossa kaikki on periaatteessa kunnossa, mutta silti jossain vatsan pohjassa tai takaraivossa lymyilee epämääräinen tunne. Tunne, joka on sivuutettu järkisyihin vedoten.
Minusta olisikin jo aika unohtaa muinainen ja mustavalkoinen jaottelu ja asioiden arvottaminen järki- ja tunnelokeroihin ja arvostaa ja kuulla yhtä lailla molempia. Usein järki ja tunne nimittäin menevät myös suloisesti sekaisin, koska sellaista elämä nyt vain on. Esimerkiksi minulle lopulta rakkaus on ainut asia, mikä käy järkeen. Rakastaminen ja rakastetuksi tuleminen on myös pitkällisen analyyttisen pohdinnan jälkeen tärkein tavoite elämässäni.
Siis järki vai tunne? Kiitos molemmat!
