Vuosia sitten itkin iltaisin itseni uneen. Olin 26-vuotias ja päätynyt esimiestehtäviin. Minulla oli yhtäkkiä paljon tekemistä ja vastuuta, mutta ei oikeastaan yhtään konkreettista välinettä selviytyä oman työmäärästä ja vastuusta johtuvien kokemusteni kanssa. Siihen aikaan, noin 15 vuotta sitten, mielen taidoista ei puhuttu mitään. Yleinen käsitys taisi olla, että hullut käy terapiassa ja hörhöt meditoi.
Minua hävetti. En ollutkaan sellainen työntekijä, joka jaksaa ja pystyy. Samalla en kuitenkaan kokenut itseäni masentuneeksi tai riittävän uupuneeksi – koska itku aina vähän helpotti ja aamulla jaksoi taas hiukan paremmin. En löytänyt itselleni diagnoosia, jotta olisin kokenut itseni riittävän-joksikin hakemaan apua ja viemään resurssia niiltä, joilla oli vielä vaikeampaa ja jotka oikeasti kaipasivat apua.
Kävin kuitenkin työterveyslääkärillä, joka kirjoitti reseptilappuun kirjan nimen ja pyysi lukemaan sen. Kirjan nimi oli Kyllin hyvä. Luin kirjan ja ymmärsin hyvin, miksi hän halusi minun lukevan sen. Silti itku ei loppunut. Sain tietoa, mutta en välineitä. Olin yksin. Yhtenä päivänä työkaverini kysyi, että voisiko meditaatio auttaa. Olin niin epätoivoinen, että sekin kelpasi. Hän opasti minut alkuun.
Ja auttoihan se. Siitä lähti myös itsetutkiskelun polku, jonka koen estäneen minua ajamasta päin seinää. Se on opettanut ymmärtämään, miten lasken kierrokset, kun vauhtia on liikaa. Se on vähitellen opettanut sanomaan EI ilman syyllisyyttä. Se on opettanut ymmärtämään, että kaiken toiminnan pohjalla on kysymys siitä, etten vain lakkaisi olemasta olemassa muille. Etten jäisi yksin. Ettei minua hylättäisi.
Vaikka kokemukseni oli vaikea, kyse ei ollut traumasta tai muustakaan diagnosoitavasta asiasta vaan ihan ihmisenä olemisesta. Jokaisella meillä on historiamme ja jokaisella on joskus vaikeaa. Ja saa olla vaikeaa, vaikka jollain muulla olisi sillä hetkellä paljon vaikeampaa. Joskus tarvitaan lääkärin tai psykoterapeutin apua, mutta moni ihmisenä olemisen haaste on helpotettavissa myös mielen hyvinvointitaidoilla, kuten:
- tunnetaidoilla
- sosiaalisilla taidoilla
- itsereflektiotaidoilla
- rauhoittumistaidoilla
Koska vielä hetki sitten terapiaa pidettiin hullujen hommana ja meditaatiota hörhöjen rituaalina, ei ole mikään ihme, että mielen taitojen kartuttamista ei välttämättä ole tarjolla riittävästi. Minun mielestäni niitä pitäisi olla saatavilla kaikille samalla tavalla kuin työergonomiaan liittyvää tietoa. Mielen taitoja pitäisi opettaa päiväkodeissa ja kouluissa (kuten niitä nykyään opetetaankin ihailtavan paljon!), työpaikoilla, harrastusseuroissa – ihan kaikkialla, missä ihmiset kokoontuvat yhteen.
On todella tärkeää, että ymmärrämme, että mieli ja kaikki sen liikkeet ovat osa ihmisyyttä ja että oman pääkopan kanssa oleminen vaatii taitojen kartuttamista. Emme me synny tunnetaitokirja ladattuna aivoihimme – päinvastoin: aivomme ovat rakentuneet etsimään uhkia: miten oppia elämään biologisen uhkaskannerin kanssa? Saamme opetella yhdessä ihmisenä olemista. Saamme tuntea hankalia tunteita – ne eivät ole aina merkki ongelmista vaan ihmisyydestä. Saamme olla solmussa omien ajatusten kanssa. Se on normaalia, vaikka se ei kivalta tunnukaan.
Jos kannamme omia kokemuksiamme, tunteitamme ja ajatuksiamme hiljaa yksinään ilman kykyä jäsennellä ja käsitellä niitä, ne alkavat kertyä taakaksi, joka vaatii sitten jossain vaiheessa terveydenhuollon apua. Mitä herkemmin panostaisimme hyvinvointitaitoihin, sitä vähemmän meillä olisi pahoinvointia. Mitä vähemmän meillä olisi pahoinvointia, sitä vähemmän meillä olisi mielen sairaudeksi äityviä tilanteita, jotka vaativat mielenterveyden palveluita.
Jos haluat vähentää murehtimista ja opetella hellittämään, Aina ei tarvitse jaksaa -paketti on sinulle 💜 Kurkkaa paketti täältä.
