Vastoinkäymiset saattavat kovettaa herkän ihmisen – Näin löydät kadotetun herkkyyden

Vaikka paljon kirjoitetaan siitä, miten herkkyyden tunteminen ja osoittaminen tuovat hyviä asioita elämään, kuten yhteyden sekä itseen että muihin, sitä ei ole aina helppoa toteuttaa. Herkkyydelle ei ole tilaa, jos elämä on tai on ollut yhtä kamppailulajia, itsensä puolustamista näkymättömät nyrkit pystyssä. Taisteleminen on voinut olla välttämätöntä, mutta se on myös pidemmän päälle erittäin uuvuttavaa.

Meillä on kolme erilaista selviytymisstrategiaa: välttely, passiivisuus ja hyökkääminen. Strategiat muotoutuvat jo lapsuudessa, ja ne jäävät helposti päälle silloinkin, kun niitä ei enää tarvittaisi. Jos esimerkiksi lapsuuden perheessä ei ole ollut turvallista olla oma itsensä, voi myöhemmin kokea joutuvansa taistelemaan omasta paikastaan koko maailmassa. Silloin on saattanut kehittyä uskomus, että vain itseensä voi luottaa.

On hyvä tarkistaa itsensä kanssa, vastustaako muu maailma sinua ihan oikeasti koko ajan vai onko taistelumoodi jäänyt päälle ja näet uhkia sielläkin, missä niitä ei ole. Voitko uskoa, että asiat lutviutuvat, vaikka et koko ajan puske päälle? Voitko uskoa, että ilman aggressiivisuutta sinua ei käytetä hyväksi tai alisteta?

Kova kuori suojaa ja blokkaa

Itsensä jatkuva puolustaminen aiheuttaa sen, että joutuu kovettamaan herkkyyden itsessään, jotta pärjää tiukissa tilanteissa. Varsinkin tytön ja naisen aggressio on yhteiskunnassamme vieläkin tabu, ja vihainen tyttö ja nainen saa helposti vaikean ihmisen leiman otsaan. Se taas helposti vaikeuttaa asioita: sinut nähdään entistä enemmän väärällä tavalla – aggression alla kun on oikeasti kipua, surua ja turhautumista.

Jos sinua alkaa tätä lukiessa ällöttää, ärsyttää tai jopa suututtaa koko aihe ”herkkyys”, niin ymmärrän. Olin pitkään itse samanlainen, ja minulla oli uskomus, että herkkyys on heikkoutta. Minuakin on yritetty kontrolloida ja alistaa monesta suunnasta, koska olen aina halunnut elää omalla tavallani. Olen kapinoinut ulos kiltin tytön boksista, ja vaikka olen kovasti mennyt elämässä myös eteenpäin, samaan aikaan olen taistellut minua jarruttavia ihmisiä vastaan. Kiinnitä huomiota sana VASTAAN. Aina kun vastustaa jotain, eteenpäin meneminen muuttuu huomattavasti raskaammaksi.

Minä löysin herkkyyteni erään kasvuryhmän avulla. Siellä minut nähtiin kokonaisena. Toiset jotenkin ihmeellisesti näkivät, että olen samaan aikaan herkkä JA vahva. Se oli mullistavaa. Herkkyyteen tarvittiin siis luottamuksen ilmapiiriä, jotta voin näyttää kuka olen ilman tuomitsemista ja kritisoimista. Koin ehdotonta hyväksyntää.

Nyt jos ajattelee, että olen luova ihminen, kirjailija ja taiteilija, niin herkkyyshän on edellytys sille, että voi ilmaista itseään. Kovalla kuorella voi toki suojella itseään, mutta jos myös haluaa läheisiä ihmissuhteita, kova kuori pitää ne etäällä.

Näin sinäkin pääset irti jatkuvasta kamppailuntarpeesta

1. Vaihda ympäristösi turvalliseen. Jos jatkuvasti aivan aidosti joudut tilanteisiin, joissa sinua esimerkiksi yritetään alistaa tai kontrolloida, et pääse irti taistelumoodistasi. Hankkiudu eroon ympäristöstä, joka ei anna sinun olla oma itsesi. Taistelemisen, vastustamisen ja kamppailemisen vastakohta on turva. Etsi itsellesi turvallinen ympäristö, missä voit laskea puolustuksen alas. Löydä turva ja rauha myös itsestäsi. Kun pääset irti vastustamisesta, saat hurjasti lisää energiaa.

2. Ole joustava tilanteen mukaan. Kamppailulajeissakin mukaillaan vastustajan liikkeitä, eikä aina vain hyökätä. Vahvuutta ja herkkyyttä kannattaa käyttää tilanteen mukaan. Olen kuullut sanonnan, että ”hyökkäys on paras puolustus”, mutta jos oletat joka ikisestä ihmisestä ja tilanteesta, että muut ovat sinua vastaan, voit tulla sabotoineeksi mahdollisuudet saada itsellesi myös hyvää. Tarkkaile tilanteita ja opettele tunnistamaan omia tuntemuksiasi ja uskomuksiasi, ennen kuin suoraan reagoit.

3. Tunnista ja tunnusta kaikki puolesi. Jos olet selvinnyt elämäsi koettelemuksistasi vahvuuden avulla, voit taputtaa itseäsi selkään. Herkkyys tuo kuitenkin elämään vivahteita ja myös sinä olet sisimmässäsi herkkä, ethän muuten olisi alun perin joutunut kovettamaan nahkaasi selviytyäksesi. Olet suojellut itsessäsi jotain kaunista, jota muut eivät ole osanneet arvostaa. Ala sinä arvostaa itsessäsi kaikkia niitä puolia, joita sinussa on piilossa. Pehmeämpi puoli sinussa ei tarkoita heikkoutta, vaan inhimillisyyttä.

4. Valitse taistelusi. Jonkun mielestä olet aina vääränlainen: väärä sukupuoli, väärä ikä, väärä ammatti, vääränlainen luonne, väärä pukeutuminen ja ihan mitä tahansa. Kaikkia vastaan ei kannata taistella, koska muuten taistelu ei lopu koskaan. Valitse mikä on välttämätöntä ja unohda muut.

 

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image