Noin tunsin vasta hetki sitten.
Vaikka arjessani olikin paljon rakkautta, jokin kuilu huusi tyhjyyttään, eikä mikään kansi pystynyt hiljentämään sitä. Vaikka niin monta ihmistä oli tässä näin, silti yksi ainut puuttui. Yksi täsmäihminen.
Miksi kukaan muu ei voinut täyttää hänen paikkaansa? Miksi jokin minussa jatkoi etsimistä, vaikka en enää etsinyt? Miten saatoin tietää, että jossain on joku, vaikka en häntä tuntenut?
Vaikka hiljalleen irrotin toivomisesta, jokin minussa toivoi yhä. Toivoin sitä niin kovasti, että siitä tuli rukous. Ja se rukous kaikui elämäni askelissa läpi päivien. Jokin toivon ainesosa ei päästänyt minusta irti, vaikka minä päästin jo irti kaikesta. Hänestä, jota en tuntenut ja rakkaudesta, josta oli tullut vain heijastus päivieni seiniin.
Toivoin sitä niin kovasti, että siitä tuli rukous.
Enkä enää odottanut mitään, mutta odotin yli senkin, kun odotus oli jo päättynyt. Ehkä vain sillä tavalla voi todella odottaa. Kun ei enää pysty nimeämään määränpäätä. Ei yhdenkään junan saapumista tai lähtöaikaa.
Ei kirjoittamaan enää kirjaintakaan siitä, millainen hän olisi. Sanomaan, mitä voisi olla. Yksikään sivellin ei voi piirtää häntä. Eikä mikään riitä kertomaan siitä, kuinka sydämeni kaipaa. Vasta silloin odotus voi olla omia suunnitelmiani suurempaa.
Liitelin pystymättä kuvittelemaan, minne päätyisin. Oli niin sumuista, että minustakin alkoi tulla osa sumua. Valve oli unista vaellusta ja unessani rakkaus niin selvää. Tervehdin vieraita ihmisiä kuin varjoja etsien häntä, jonka tiesin olevan, mutta joka ei koskaan tullut vastaan.
Voiko onnen löytää vielä senkin jälkeen, kun on ensin vaeltanut yksin vuosituhannen? Jokainen päivä kun saapui täynnä mahdollisuutta, mutta aina yhtä tyhjänä kuin eilinen.
Sitten koittaa yksi päivä lukemattomien joukosta, jossa ei ole mitään erityistä. Aurinko pilkottaa jostain, enkä tiedä, onko se nousemassa vai laskemassa, mutta se valaisee minut ja hänet, ja tuntuu, kuin näkisin maailman ensimmäistä kertaa.
Tältäkö kaikki täällä todella näyttää? Näinkö kauniilta, näin vaivattomalta? Ihmeelliseltä, herkältä ja hauraalta. Näinkö vavisen kovan ja turran jälkeen.
Ja yhtäkkiä rakkaus ja uni vaihtavat paikkaa. Tuhat vuotta ikävää siirtyy unohdettuihin uniin ja rakkaudesta tulee kosketeltavan totta.
En kysy, kuinka kauan. En vaadi, määritä tai mittaa. Rakkaus juuri nyt on niin totta ja suurta.
Kaikki muu olkoon unta.
Sydämellä, Maaria
Olen laatinut rakkauden etsijän keskustelukortit kaikille, jotka yhä uskaltavat etsiä rakkautta ja uskoa siihen. Kokeile korttien avulla, aukeaako keskustelu toisen kanssa ja tuletteko kuulluiksi. Kortteja voi myös käyttää itsenäisesti. Katso taskukokoinen pakka täältä.
Psst. Löydät lisää ajatuksiani somessa täällä.
Kuvat: Pexels.com
