Kukaan ei selviä täysin yksin. Me synnymme riippuvaisina, mikä on varsin pysäyttävääkin tajuta. Ihmisellä on niin tarve kiintyä ja olla yhteydessä, mutta toisaalta myös tarve kokea itsenäisyyttä ja vapautta. Ei ihme, että monesti parisuhteissa erillisyyden ja läheisyyden välinen tanssi nostaa monesti kitkaa ja ehkä vastakkaisia pelkoja ja reaktiomalleja esiin.
Jos varhaisissa suhteissa (ja toki myöhemmätkin vaiheet voi vaikuttaa) on jäänyt yksin isojen tunteiden ja kokemuksien kanssa, on hyvinkin voinut omaksua alitajuisen uskomuksen siitä, että ei ole turvallista olla haavoittuvainen, ei ole turvallista tarvita taikka luottaa. Tällöin on vaikea päästää ketään aidosti lähelle. On vaikeaa kohdata omaa ja usein myös toisten inhimillistä tarvitsevuutta. Se on varsin surullinen ja yksinäinen todellisuus jossa elää. Toiset taas ovat kokeneet, että omiin tarpeisiin vastataan välillä ja välillä taas torjutaan. Tämäkin on valtavan ristiriitaista ja tuo usein luottamus haasteita sekä kokemuksen siitä, että jotkut osat itsessä ovat “vääriä” tai “liikaa”.
On usein hyvin pelottavaa harjoitella tarvitsemaan toisia ja voi olla että vastustamme sitä viimeiseen asti, kunnes ei kenties vaan enää pysty. Muistan kun aloitin terapiaprosessia ja ihana terapeuttini (johon silloin vasta tutustuin) sanoi jotenkin näin: “Muista Eevi, että täällä sun ei tarvitse aina jaksaa kannatella kaikkea yksin”. Aluksi koin ärsytystä, eikö se usko että mä selviän kyllä? Ajan myötä luottamus syveni ja yksin selviämiseen liittyvät suojukset höllensivät otettaan. Sain romahtaa, tulla kannatelluksi ja olla silti ihan kokonainen itsenäni.
Yksin selviämisen alitajuinen paine on monen kantama surullinen taakka. Mitä se olisi, jos ei tarvitisikaan? Se ei tarkoita avuttomaksi heittäytymistä taikka vastuuttomuutta.
Millaisia alitajuisia käsityksiä sinulla on rakkaudesta?
Eevin uutuuskirjassa Tunne itsesi parisuhteessa käsitellään mm. sitä miten alitajuinen mallimme rakkaudesta vaikuttaa aikuisiin parisuhteisiin. Kirjan voit ostaa täältä!
