Lapsuusajan kuormittavat kokemukset voivat aiheuttaa stressiä vielä aikuisenakin

Jokainen meistä reagoi eri tavalla kuormittaviin tilanteisiin. Toisilla kehollinen hälytysjärjestelmä aktivoituu herkemmin. Yksi syy tähän voi olla aiemmin elämässä tapahtuneet raskaat ja mieltä järkyttäneet kokemukset, jotka ovat jättäneet meihin kehollisen jälkensä.

Tutkija ja lääkäri Nadine Burke Harris kirjoittaa kirjassaan Syvälle ulottuvat juuret, että lapsuuden ajan haitalliset kokemukset tallentuvat luihin ja ytimiin ja ne voivat kulkea mukanamme vuosikymmeniä. Toisin sanoen, lapsuudessa koetut kuormittavat elämäntilanteet ja traumaattiset tapahtumat kasaantuvat ja saattavat oireilla monin tavoin vielä aikuisenakin.

Burke Harris puhuu niin sanotusta toksisesta tai myrkyllisestä stressistä. Tämä on tila, jossa kehon fysiologinen ”taistele tai pakene” -reaktio yliaktivoituu saaden aikaan monia biologisia ja hormonaalisia muutoksia, jotka pitkään jatkuessaan voivat johtaa esimerkiksi henkiseen tai fyysiseen sairastumiseen.

Lapsuusajan vanhoja taakkoja on tärkeä keventää ja löytää rauha itsensä kanssa. Silti menneisyyden jälkiä ei saa täysin tekemättömäksi. Ne ovat osa sinua, Burke Harrisin mukaan ”syvällä DNA:ssa” ja persoonallisuudessamme.

Voit kuitenkin oppia ymmärtämään paremmin kehosi ja mielesi reaktiota ja tunnistamaan, mitkä asiat saavat sinun hälytysjärjestelmäsi aktivoitumaan. Näin voit parhaiten tukea itseäsi ja omaa hyvinvointiasi.

Mitä herkempi ihmisen järjestelmä on myrkyllisen stressireaktion aktivoitumiselle, sitä tärkeämpää on oppia tunnistamaan ja tiedostamaan itsessään nuo oireet. Minulle sellaisia ovat esimerkiksi yöunien häiriintyminen, ruokahalun katoaminen, lihasten ja sidekudoskalvojen kiristyminen, pää- ja selkäsärky, kireä pinna ja tunne siitä, että en selviä arkisista haasteista.

Onneksi omaa stressireaktiotaan voi oppia säätelemään ja auttaa kehoaan ja mieltään takaisin tasapainoon.

Seuraavat 6 asiaa auttavat tasapainottamaan stressaantunutta kehoa:

1. Ota aikaa levolle, myös pienille hetkille päivän sisällä. Yliaktivoitunut stressinsäätelyjärjestelmä tarvitsee lepoa rauhoittuakseen. Myös unensaanti on helpompaa, kun hermostoa pyrkii tasapainottamaan päivän mittaan. Hermoston rauhoittamiseen voi kokeilla esimerkiksi hengitysharjoituksia, meditaatiota tai rauhallista yin-joogaa.

2. Syö säännöllisesti ja itseäsi raviten, niin autat kehoasi ja jaksamaan ja tasapainotat muun muassa verensokerin heilahtelua.

3. Liiku itsellesi mieleisellä tavalla, mutta vältä liian rasittavaa liikuntaa, joka saa stressitasosi nousemaan entisestään.

4. Tiedosta tunteesi ja tarpeesi. Ota tietoisesti aikaa itsesi ja kehosi äärellä. Harjoittele hyväksymään tunteesi ja ajatuksesi sellaisena kuin ne ovat tässä hetkessä.

5. Helli mieltäsi tavoilla, jotka tiedät itsellesi toimivaksi. Se voi olla esimerkiksi ajan viettämistä luonnossa, jonkin luovan harrastuksen tai eläinten parissa puuhastelua. Hae tarvittaessa tukea mielenterveyden ammattilaiselta.

6. Tukeudu läheisiin ihmissuhteisiin. Muista, että sinun ei tarvitse pärjätä yksin. Uskalla pyytää ja vastaanottaa apua ja tukea silloin, kun sitä tarvitset.

Nukkuminen, ravitsemus, liikunta, tietoinen läsnäolo, mielenterveys ja terveet ihmissuhteet mainitaan myös Burke Harrisin kirjassa (Basam Books 2019). Kyseiset keinot on todettu tutkitusti tehokkaiksi myrkyllisen stressin hoidossa.

Oman kehon tuntemusta lisääviä myötätuntoisia harjoituksia löydät myös Lempeyttä keholle -korttipakasta:

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image