1. Onneksi voimme vaikuttaa ajatuksiimme, kun tiedostamme mielemme toimintatavan ja oivallamme kaiken arvostelun, syyttelyn, moittimisen, mitätöinnin ja vähättelyn olevan vain mielemme ylituomarin toimintaa. Mielemme ylituomarin ajatukset eivät todellakaan ole totuus meistä, vaan se suoltaa ulos ainoastaan aivojemme stressitilasta syöksähteleviä värittyneitä mielipiteitä. Niinpä itsensä satuttaneena, väsyneenä tai stressaantuneena ei todellakaan kannata uskoa omia ajatuksiaan.
Silloin kannattaa olla itsensä puolella, pysäyttää ylituomarin kommenttilinko ja poistaa ikävät ajatukset mielestään. Päättää, ettei suostu enää mollaamaan itseään ja lisäämään omaa kärsimystään.
2. Meistä jokainen on kokenut elämässään ikäviä asioita eikä kukaan ole säästynyt surulta. Kokemuksemme ovat totta ja ne ovat vaikuttaneet elämäämme. Mutta kaikista tuskallisimmatkaan kokemukset eivät tee meistä huonompia, heikompia tai vähempiarvoisia, sillä minuutemme ei ole sama kuin kokemuksemme.
Valitettavasti uskoessamme olevamme yhtä kokemustemme kanssa – niin kuin ego-minämme meille vakuuttelee – voimistamme tuskaamme. Samaistuessamme elämäntarinaamme sidomme itsemme kärsimyksen tunteella siihen kiinni. Voimme kuitenkin vapautua samaistumisestamme ja turhasta kärsimyksestämme.
Itse pääsin irti rakkaudettomuuden kolostani oivaltamalla, että Minussa on kolo, mutta entä sitten? Voin ihan itse päättää, kuinka paljon annan sen vaikuttaa elämääni.
3. Niin kauan kun odotamme muilta vakuutteluja arvostamme tai pyrimme vertailemalla löytämään paikkamme kuvitteellisella paremmuusasteikolla, olemme muiden armoilla. Jos olotilani on surkea sen takia, että puoliso ei kehu uutta kampaustani, olen antanut vastuun omasta kokemuksestani itseni ulkopuolelle. Omanarvontuntoamme kukaan ei voi kuitenkaan meille antaa eikä itsemme arvostaminen voi koskaan rakentua muiden mielipiteiden tai huomioiden varaan.
Se ei myöskään ole kiinni menestyksestäni työssäni tai harrastuksissani, se ei ole kiinni kyvyistäni ja taidoistani, se ei ole kiinni pankkitilini saldosta, ulkonäöstäni tai kotini sisustuksesta. Voin toki iloita ja olla kiitollinen kaikesta hyvästä elämässäni. Mutta sisälläni tiedän, että omanarvontuntoa ei tarvitse ansaita eikä sitä myöskään mikään ulkopuolellani oleva voi horjuttaa.
4. Omanarvontunto tulee esille usein hyvin pienissä asioissa, jotka paljastavat, miten suhtaudumme itseemme tai miten arvostavasti toimimme itseämme kohtaan. Sitä tukee halumme olla ystävällisiä itseämme kohtaan ja halumme avata itsemme elämässä olevalle hyvälle.
Esimerkiksi voimme tietoisesti kiinnittää huomiota muilta ihmisiltä saamiimme, pienen pieniinkin tuen ja arvostuksen osoituksiin, hymyihin ja kannustaviin sanoihin, ja joka kerta tietoisesti viipyä hetken ajan niiden tuottamassa hyvässä olossa.
Vaikka ne sinänsä eivät rakenna arvoamme, ne rentouttavat aivojamme, jolloin oma, luonnollinen voimamme pääsee virtaamaan.
5. Aito omanarvontunto on luonnollista omassa voimassaan olemista. Omassa voimassa ollessaan voi rennosti olla se ihminen, joka on. Kun ei tarvitse olla mitään muuta, on luonnollista olla avoinna ja antaa itsensä – ja arvonsa – tulla näkyviin.
Omanarvontunnossa väreilee sisäinen vakaus ja varmuus siitä, että olen arvokas, kaiken hyvän ja rakkauden arvoinen, tapahtuipa elämässäni mitä tahansa. Se on arvostelematonta, rakkaudellista asennetta itseänsä kohtaan. Se on syvää ymmärrystä: olen arvokas, koska olen olemassa.
Tekstit ovat lainauksia kirjastani Olet kaiken hyvän arvoinen. Tutustu kirjaani Hidasta elämää puodissa.
Tutustu koulutus- ja valmennustarjontaani tai tilaa onnellisuusluento TÄSTÄ
