Ihmissuhteet ovat vaikeita. Suhteet vaativat töitä ja uhrauksia onnistuakseen, sen faktan jokainen ymmärtää. Mutta niistä pitää myös itsekkäästi saada itselleen jotain. Se jokin varmasti vaihtelee paljonkin, mutta vähintään turvallinen olo toisen läsnäolosta pitäisi olla minimivaatimus.
Missä raja kulkee? Milloin huomaa, että tässä ollaan niin sanotusti credit-puolella koko ajan? Pitkässä suhteessa tämän näkymättömän rajan löytäminen voi olla hankalaa. Kumpikin on löytänyt oman roolinsa ja yleensä myös jonkinlaisen riippuvuussuhteen. Juuri riippuvuus vaikeuttaa rajan hahmottamista ja osapuolet saattavat tuntea epävarmuutta pitkäänkin.
Eron jälkeen elämän palaset ovat myös harvinaisen levällään. Toinen ihminen ei ole enää sama, jonka tunsit ja rakastit. Hänellä on uusi palapeli ja siihen sinun voi olla vaikea löytää paikkaa. Hyvin mahdollisesti siihen ei löydy enää mitään paikkaa. Ja joskus on ihan hyvä niin. Jos yhteydenpito tuo sinulle vain stressiä ja huonon olotilan, silloin ollaan selkeästi raja löydetty. Usein sitä viimeistä kipupistettä kuitenkin etsitään kauan. Viisaammat luovuttavat heti, kun näkevät ensimmäiset pahat merkit ilmassa. Ja toiset hakkaavat päätä seinään niin kauan, että sydän, järjen lisäksi, ymmärtää kaunistelemattoman todellisuuden.
Kummallakin tavalla raja varmasti löytyy. En kuitenkaan suosittele viivytystaistelua. Se on erittäin epämiellyttävä tapa etsiä vastauksia, taistelu faktoja vastaan syö itsetuntoasi ja kuluttaa kaikella lailla, sekä fyysisesti että henkisesti. Lisäksi voit huomata itsessäsi tässä taistossa tuulimyllyjä vastaan vähemmän miellyttäviä piirteitä. Oman käyttäytymisen muutos on viimeinen herätys; tämä kaikki ei ole sen arvoista. Taas yksi asia, joka on helppo kirjoittaa ja sanoa ääneen, mutta vaikea toteuttaa. Aina oma tahto ja halu korjata asioita eivät vain riitä. Silloin on parasta nostaa valkoinen lippu ja antautua elämän vietäväksi.
Älä pidä elämässäsi semmoista ihmistä, joka ei anna mitään tai jopa huonon fiiliksen. Lopeta toivominen, että sieltä joskus tulee jotain hyvääkin. Se hyvä olisi jo tullut, pakottamatta. Ehkä se vielä joskus voi tullakin, eri ajassa ja paikassa, mutta sen varaan ei kannata laskea. Korvaamaton-sana on vain tarinoiden fraasi. Kukaan ei ole korvaamaton. Tärkeä läheinen ihminen voi olla, mutta ei koskaan täysin korvaamaton. Maailma kyllä täyttää tyhjiön, ei ehkä siten kuten olit ajatellut, mutta se täyttyy.
