Tämä teksti on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Suomen ev.lut. kirkon kanssa ja se on syntynyt yhteisestä kiinnostuksesta suomalaisten henkiseen hyvinvointiin.
Kirjoittaja: opettaja, kirjailija ja retriitinohjaaja Susanna Erätuli
Silloin kun en vielä ollut äiti, tiesin millainen äiti minusta tulisi, jos minusta tulisi äiti. Läsnäoleva, innostava, askarteleva, luonnonmukainen, leipova, huumorintajuinen, herkkyyden huomioiva ja niin edelleen. Lista taisi olla aika pitkä. Korkeat odotukset äitiydessä onnistumiseen olivat siis olemassa jo ennen vanhemmuutta.
Heti äitiyden alkumetreillä sain huomata, ettei sisäisiin ja ulkoisiin odotuksiin vastaaminen olekaan aivan yksinkertaista. Miten onnistun tässä? Minkälainen tulevaisuus meitä odottaa?
Näitä asioita vanhemmat ovat kautta aikojen ja maailmankolkkien pohtineet. Lapsen mukana syntyvät ilon ja onnen lisäksi vastuu ja huolet. Onneksi syntyy myös äidinvaisto, jonka kuulemista saa harjoitella.
Vastasyntyneen vierellä kaiken ainutkertaisuus on todellista. Jos tuohon ihmeellisyyteen ei pystykään vastaamaan niin hyvin kuin haluaisi tai odotetaan, syntyy vaikeita tunteita. Silloin yrittää kenties enemmän, että saisi kaiken toimimaan.
Lapsi myös muuttuu silmissä. Juuri kun luulet tietäväsi mikä toimii, hän osoittaakin uutta. Hän on elämän liittolainen, yhtä muuttuva kuin elämä itse. Onneksi myös äiti saa muuttua. Tulee monia uusia vaiheita ja mahdollisuuksia.
Minkälainen on hyvä äiti?
Jos lapsi kompuroi elämänsä varrella, katse kääntyy kuitenkin usein kysyvänä äidin suuntaan – myös äidin oma katse. Mitä teit tai jätit tekemättä?
Harva äiti ilmoittaa, että on hoitanut tehtävänsä täydellisesti. Tavallisempaa on tasapainotella riittämättömyyden, syyllisyyden ja huonommuuden tunteiden kanssa ainakin jollain äitiyden osa-alueella. Keskity silloin siihen, mikä sujuu – kaikilla sujuu jossain.
Hyvinvointiin liittyvää tietoa on myös nykyään paljon tarjolla. Tietojen keskinäinen ristiriitaisuus voi lisätä epätietoisuutta ja oikean valinnan painetta. Suvun, läheisten ja tuttujen lisäksi vertailukohtana on koko maailmanlaaja verkko ideoineen. Äitiyden lisäksi odotukset voivat kohdistua työhön, asumiseen, parisuhteeseen, unelmien toteuttamiseen tai terveyteen.
Jos perheen henkiset ja konkreettiset tukiverkot ovat samaan aikaan hatarat, ei ole ihme, jos välillä väsyttää. Uupuneena ihan tavallisetkin asiat kärjistyvät. Se on luonnollista. Et ole ainoa, joka väsyy, ja jota tympii, vaikka huonolla hetkellä siltä tuntuukin. Se ihmisyyden mekanismi, joka saa pohtimaan, onko toiminut oikein, on tarkoituksenmukainen, mutta se voi kääntyä itseä vastaan. Välillä kurssia pitää tarkistaa, mutta itsensä soimaaminen ei ole paras keino siihen.
Epätäydellisyyden sietäminen – siis ideaalien ja todellisuuden välisen eron sietäminen – on yksi äitiyden suurista oppitunneista. Jos hyväksyt sen, ettet aina pysty siihen, minkä tiedät mahdolliseksi, päästät itsesi ja muut helpommalla.
Nyt neljän lapsen äitinä, 20 vuoden kokemuksella äitiydestä, minulla on periaate: pidän rakkaudesta kiinni ja toivon, että se riittää.
ÄITI HYVÄ,
Kaikkeen et pysty, vaikka kuinka haluaisit,
sillä ihmiset ovat rajallisia.
Tarkista välillä se, mitä itseltäsi odotat.
Onko se toteutettavissa ja inhimillistä?
Liian moni joutuu jaksamaan yksin,
vaikka kenenkään ei kuuluisi.
Ihmisyyden väistämättömät vaikeudet
kuuluu ratkoa yhdessä.
Rakenna äitiyttä omista lähtökohdista,
ja keskity vertailun sijaan vahvuuksiin.
Vanhemmuus ei ole suoritus, kilpailu tai pikajuoksu,
vaan pitkän linjan työtä tärkeiden asioiden eteen.
Entä jos jotain menee vinoon?
Kyllä kaikilla jotain menee vinoon.
Toivon, että se kaikki, minkä kanssa ponnistelet,
selkenee, oikenee ja avautuu.
Jos ongelmat kasaantuvat, jaa ensin yksi huoli.
Vyyhdin keriminenkin aloitetaan yhdestä kohdasta.
Annos haikeutta on kai mukana myös silloin,
kun kaikki on oikein hyvin.
Jos koti on kaaoksessa, niin sitten se on,
kyllä kaiken järjestymisellekin on aikansa.
Ja eikö muka kaaos ole elämää, siinä missä järjestyskin?
Väsyneenä tarvitset ensin lepoa,
et tähtiä taivaalta tai uusia tavoitteita.
Ja jos lapsilta kysyttäisiin,
he kai tahtoisivat äitiensä nauravan ja joskus leikkivän.
Rakkauden runsaudessa lapsi on armollinen,
mutta tarkkanäköisyydessä armoton.
Hän näkee lävitsesi, tuntee sisältäpäin,
auttaa antautumaan.
Rakkaus, yhteys ja voima –
opettele luottamaan niihin.
Vaisto, rohkeus ja suoja –
kuuntele hengitystä.
Lapsella on oma polkunsa –
kaikkeen et voi vaikuttaa, eikä tarvitse.
Lapsi on elämänkin lapsi,
ja elämä kantaa.
Jos elämä tuntuu joskus suorittamiselta ja vastuu liiankin painavalta, kannattaa lukea myös teksti:
Oletko ikuinen vastuunkantaja? – Näin opin hellittämään ylivastuullisuudesta
Tämän tekstin sinulle tarjosi Suomen ev.lut kirkko.
