Rutiini-sanalla on nykyisin huono kaiku. Arjen rutiinit puuduttavat, ja rutinoitunutta ihmistä pidetään tylsänä muinaisjäänteenä muuten dynaamisessa ja nopeasti etenevässä maailmassa. Tarvitaankin rutiinien kunnianpalautus. Minä nimittäin rakastan rutiineja ja voisin huonosti ilman niitä.
Erityisherkkänä en suinkaan istu sohvannurkassa vollottamassa. Sen sijaan erityisherkkyys näkyy kohdallani niin, että kuormitun herkästi, jos olen jatkuvasti erilaisten ärsykkeiden pommituksen kohteena. Esimerkiksi äkilliset muutokset tai monesta suunnasta samanaikaisesti tulvivat viestit väsyttävät ja kuormittavat minua keskimääräistä enemmän.
Työelämässä kuormittavia tilanteita ei kuitenkaan voi kokonaan vältellä. Siksi vapaa-ajan rutiinit ovat minulle niin tärkeitä. Rakastan tehdä arkisin samoja asioita aina suunnilleen samaan aikaan. Töiden jälkeen päiväunet, jotain luovaa tekemistä, liikunta-annos, illallinen, yksi jakso tv-ohjelmaa ja ennen nukkumaanmenoa pari sivua kirjaa. Miten mahtavaa ja palauttavaa!
Toki välillä rutiineja on hyvä rikkoa, mutta väitän, että monen erityisherkän hyvinvointi tai pahoinvointi perustuu juuri paljon parjattuihin rutiineihin tai niiden puutteeseen. Rutiinien avulla ympäröivän maailman kaaosta on huomattavasti helpompi sietää, eikä elämä ole pelkkää toipumista ja mukana roikkumista.
Kun elää säännöllisesti ja pitää itsestään huolta, on myös elämän väistämättömiä heilahduksia helpompi ottaa vastaan. On helpompi pysyä pystyssä, vaikka aina silloin tällöin yllättävä tuulenpuuska koettelisi perustuksia.
Seuraavan kerran kun joku kutsuu sinua tylsäksi rutiiniesi takia, voit ylpeänä todeta, että olet vain valinnut voida hyvin. Eläköön rutiinit ja säännölliset elämäntavat!
