3 viestiä aikuiselta lapselle – ”Ole juuri tuollainen kuin olet”

Sanna Wikström ja Mia Sumell. Kuva Jonne Räsänen 2019

Villasukat tuovat lämpöä pieniin jalkoihin, mutta entä jos niihin neuloisi/kutoisi mukaan myös lämpöisiä ja kannattelevia ajatuksia? Sanna Wikströmin ja Mia Sumellin uutuuskirjassa Hyvän mielen villasukat lapsille seikkailee veikeitä eläinhahmoja, ja jokaisen sukkamallin mukana on loru, jonka voit lukea lapselle tai kirjoittaa sen villasukkien mukaan.

Lapsen kanssa voi yhdessä pohtia, millaista taikavoimaa hän toivoisi sukkiin, kun ne on neulottu: uskallusta, lempeitä ajatuksia itselle, tukea lepäämiseen ja rauhoittumiseen – tai jotain muuta. Muun muassa näitä teemoja löytyy loruista ja noita lapsen kaipaamia lämpimiä tukiajatuksia voi sitten neuloa silmukoihin. Laita sukkien mukana lapselle hyvän mielen viesti tai loru!

Tässä Sannan ja Mian kolme muistutusta aikuiselta lapselle – näitäkin ajatuksia voi sukkiin neuloa:

1. ”Kaikilla ihmisillä on ikäviä tunteita. Kun niille ja niistä juttelee, niiden vaikutuskin hälvenee.”

Karhusukat kirjasta Hyvän mielen villasukat lapsille.

Tuntuu, ettei ole koskaan oikein,
vaikka tekee kaiken oikein.
Tuntuu, että on aina väärin,
vaikka ei tee mitään väärin.

Karhu katsoo karvojaan,
kun ei voi niitä vaihtaakaan.
Syntynyt on sellaisenaan,
sellaisena olemaan.

Häpeä on kuin suuri mörkö,
iso ja masultaan möhö.
Se pelottelee ja riivaa,
ei anna karhun uskaltaa.

 

Sitten tule karhulle stoppi,
yhtäkkiä se yhden asian oppii:
jos antaa mörön päättää,
se loputtomiin mieltä lyyhistää.

”Nyt on mörkö sellainen juttu,
että minä en ole mikään rimppakinttu
tai varsinkaan lattialuuttu,
enkä suostu olemaan alaspainettu.”

Mörkö laittaa suunsa suppuun,
mutta ei kuitenkaan siirry sivuun.
Karhu ajattelee sen hyökkäävän kimppuun,
mutta ei silti enää suostu lähtemään karkuun.

Vähitellen karhu havaitsee
että mörkö tilanteista liukenee
ja samalla häpeä hälvenee
ja karhun olo kevenee.

– ote tunnetaitolorusta Hyvän mielen villasukat lapsille -kirjasta

2. ”Sinun ei tarvitse osata kaikkea, mitä muut osaavat, ja silti osaat monia asioita ja olet arvokas juuri tuollaisena.”

Strutsisukat kirjasta Hyvän mielen villasukat lapsille.

Strutsi ei voi pienillä siivillä lentää,
eikä auta lentoon sen höyhenkään.

Sitten keksii strutsi keinon:
se ottaa vauhdin hienon,
painaa kaulan etukenoon
ja liitää kuperkeikkaan rentoon
ja katoaa aikamoiseen lentoon.

Yhtäkkiä ei näy strutsia,
kuuluu vain ääniä iloisia,
pusutuksen muiskauksia
ja halauksen huiskauksia.
Kurkkaa vielä strutsi muurin takaa,
ja palleroille huikkaa:

”Joskus täytyy vähän miettiä,
ja sitten omia vahvuuksiaan möyhiä.
Jos ei johonkin pysty,
on aina jokin muu taito – tietty!”

– ote tunnetaitolorusta Hyvän mielen villasukat lapsille -kirjasta

3. ”Vaikka olet pieni, sinun asiasi ovat tärkeitä. Kuuntele sydäntäsi!”

Pandasukat kirjasta Hyvän mielen villasukat lapsille.

Kun on suuri elämän palo,
ei tarvitsekaan olla iso.
Riittää, että sydän elämälle sykkii
ja sielu pysyy tekemisessä kii.

Panda koskettaa tassujaan,
sitten silittää jalkojaan:
”Onko totta, että olen enemmän?
Enemmän kuin miltä näytän?

Sitten panda tuntee suuren lämmön,
joka saa sen karvan isoon pörhöön.
Yhtäkkiä panda tuntee olonsa suureksi,
sisäisesti mahtavaksi.

 

– ote tunnetaitolorusta Hyvän mielen villasukat lapsille -kirjasta

 

Pienet sukat on kiva neuloa – rakkaudella.