Onko rajojen vetäminen sinulle niin hankalaa, että joudut valtavan tunnekuohun valtaan silloin, kun pitäisi osoittaa oma raja? Rajan voi asettaa myös niin, että se on itselle lempeämpää ja mukavampaa – ja sitä voi harjoitella!
Joskus vedämme rajoja ilman, että ehdimme huomaamaan sitä: rajan osoittava tunne nousee niin nopeasti, että emme ehdi ajatuksella siihen väliin. Tällaiset mahdollisesti tunnelukoistamme nousevat reaktiorajat asettuvat varmistamaan, että kipeä sisäinen salaisuus ei joudu valokeilaan. Salaisuuksia piilossa pitävien reaktiorajojen asettaminen saattaa joskus tuntua jopa siltä kuin taistelisi hengestään – on tunne, että lukko on pidettävä suljettuna keinolla millä hyvänsä.
Meillä ihmisillä on hyvin erilaisia tapoja käsitellä omia rajojamme: Joskus rajojen asettamisen yritys saattaa näkyä selän takana juputtamisena – silloin ikään kuin harjoitellaan salaa rajan vetämistä. Kuten tiedämme, selän takana juputtaminen ei koskaan ratkaise tilannetta, vaan silloin joutuu vain kärsimään sisäisestä väännöstä useamman kerran. Jollekin tunteeseen perustuva reaktioraja tarkoittaa sitä, ettei edes tunnista omia rajojaan, sillä on pakannut omat tarpeensa niin syvälle piiloon. Toiselle reaktioraja taas on sitä, että ei kunnioita lainkaan toisten rajoja.
Reagoivat rajat suuntaavat usein huomion toiseen ihmiseen ja hänen toimintaansa: Miten tuo toinen ihminen saattoi käyttäytyä noin? Mitä hän sanoi, miten hän käyttäytyi? Mikä siinä oli väärin? Miten hänen pitäisi muuttua?
Reagoivien rajojen sijaan voimme rakentaa lempeitä rajoja. Niitä oppii rakentamaan vähitellen, kun alkaa tunnistaa, mikä itselle tekee hyvää, mitä tarvitsee ja mitä haluaa – ja mitä ei halua. Lempeiden rajojen muodostuminen on seurausta siitä, että olet kerta toisensa jälkeen tutkinut sinussa syntyviä tunteita ja antanut niille tilaa – vaikka ne olisivat kuinka ikäviä. Lempeissä rajoissa on tunnetta sisäisestä rauhasta ja vahvuudesta.
Kun tunnet itsesi ja useimmat nurkkiin piiloon haluavat tunteet, sinun ei tarvitse sinkoilla tai pohtia omien rajojen kanssa. Lempeät rajat tuovat itsevarmaa rauhallisuutta tilanteisiin myös silloin, kun toiselle tarvitsee osoittaa rajat selvästi ja napakasti. Voi vain todeta, missä raja menee: ”Nyt on näin.” Ja silloin on helppo arvostaa myös toisen rajoja.
Lempeiden rajojen vetäminen opitaan tunnistamalla omia tunteita, esimerkiksi tällä tavalla:
Ahaa, tältä kiukku tuntuu. Se saa sydämeni hakkaamaan ja aistini valpastumaan. Se saa poskeni punaiseksi ja ikään kuin sydämeni pullistumaan. Kiukku kihisee rintakehässäni mutta myös sormissani. Minun tekisi mieli laukoa pari valittua sanaa, joita en totta puhuen kyllä ole itse valinnut, vaan ne ovat suoraa reaktiota tunteeseeni. Jos valitsen nuo sanat, luultavasti kadun niitä myöhemmin. Silloin ajattelen, että ne ovat vain osittain totta ja asian olisi voinut ilmaista toisin, jotta tilanteen pääsisi oikeasti ratkaisemaan sen sijaan, että se jää kahden ihmisen tunneluuppiin.
Mitä enemmän tällaista tunteen tunnistamista harjoittaa, sitä selvemmäksi ja levollisemmaksi oma raja asettuu.
Lempeät rajat suuntaavat huomion itseen: Mikä osa minussa oli uhattuna? Miltä minusta tuntui? Missä se tuntui? Millaisia ajatuksia tilanne sai aikaan ja millaisia uusia tunteita ja ajatuksia siitä seurasi? Ovatko tunteet ja kehon tuntemukset entuudestaan tuttuja? Olenko kokenut vastaavaa tunnetta aiemmin? Ovatko tuntemukset toistuvia? Miten toivoisin pystyväni toimimaan seuraavalla kerralla tilanteessa, jossa minulla nousee tämä sama tunne, kehotuntemus tai ajatus? Voisinko pidellä lempeydellä kaikkea sitä, mitä tilanteessa koen: antaa kokemuksen olla hetken paikallaan, jotta ehdin tutkia sitä rauhassa?
Lempeissä rajoissa on sisäisen rauhan ja vahvuuden lisäksi kunnioitusta toisen elämää ja valintoja kohtaan.
Teksti on ote Lempeyden kirjasta:
