Ikävää on monenlaista, lapsi kaipaa vanhempiaan, ystävät toisiaan, rakastavaiset odottavat tapaamista. Ikävällä on useimmiten positiivinen taustavärinä, kun sen kohde tuntee samoin. On mukava miettiä hetkeä, kun näkee kaivatun henkilön. Sitten on se ikävämpi Ikävä. Kun ei ole, mitä odottaa.
Aamulla herätessä käsi haroo sängyn tyhjää puolta. Hetken ajatus; toinen on jo ehtinyt nousta aamiaiselle. Mutta vain sekunnin. Sitten Ikävä ilmestyy ensimmäisen kerran alkavalle päivälle. Suoraan unesta todellisuuteen, tällöin Ikävä pääsee heti lyömään kunnollisen alakoukun. Päivän aikana se vilahtaa nopeasti viiltäen; näet liikennevaloissa tutunnäköisen auton, palaverissa leijuu sama tuoksu kuin hänellä. Illalla televiosta lävähtää silmille lempielokuvanne, jolle nauroitte mahat kippurassa. Huomenna yritetään taas uudestaan.
Ikävää kannattaa yrittää harhauttaa ja hämätä, se antaa lepotaukoa seuraavaan kohtaamiseen. Mutta pakoon et pääse. Ikävä saa sinut aina lopulta kiinni. Se, että tunnet repivää kaipausta, antaa kuitenkin toivoa tulevaan. Jos et tuntisi mitään menetettyäsi läheisesi, tilanne olisi paljon heikompi. Ikävä on lopulta vain tunne. Se et ole sinä ja Ikävä ei tule sinun elämääsi musertamaan tai kontrolloimaan aina. Joten ota se vastaan välillä huolella. Mutustele, makustele ja kieri itsesäälissä. Ja päästä Ikävä pois odottamaan seuraavaa kertaa. Ehkä seuraava ottelunne onkin jo kevyempi.
Ne viisi tai kymmenen vinkkiä, miten pääset ikävän tunteesta eroon? Niitä ei aina ole. Vain viisaampien ystävien lupaus, että pakkohan kaiken, Ikävänkin, on joskus loppua. Aika hioo terävimmät kulmat tunteesta ja se muuttaa muotoaan pehmeämmäksi. Ja lopulta antaa tilaa muillekin ajatuksille ja tunteille.
