Lapsena olin herkkä. Pelkäsin monia asioita ja itkin herkästi. Koin jo silloin herkkyyteni riippakivenä. Jokin minussa kertoi ettei sillä pärjäisi kovassa maailmassa. Herkkyys ei olisi vahvuutta. Maailmassa pärjäisi vain olemalla vahva, kova ja kestämällä tuulet sekä tuiskut.
Haarniskan suojassa
Opettelin olemaan kovempi ja lopulta kova. Kasasin haarniskan toisensa jälkeen päälleni, jottei minuun sattuisi. Jottei muiden kommentit herkkyydestäni osuisi minuun. Jottei kukaan satuttaisi minua. Haarniskan alla olin kuitenkin aina sama minä. Itkin yksin. Itkin yksinäisyyttä. Itkin herkkyyttäni.
Ihmissuhteissa oli vaikeaa liittyä haarniskojen kera. Toisen oli vaikea nähdä haarniskan alle. Itsekin hukkasin itseni. Olin kylmä ja koppava. Minua ei haluttu ryhmään, koska saatoin sanoa asioita liian suoraan. Minua ei haluttu mukaan, koska minäkään en halunnut liittyä keneenkään.
Haarniskan alla koin usein yksinäisyyttä. Koin häpeää. Koin olevani huonompi kuin muut. Haarniska tuntui raskaalta.
Halu oppia tuntemaan itsensä
Halusin olla enemmän minä, mutta en tiennyt mitä se tarkoittaisi. Elämänhaasteet vasta herättivät minut todella. Halusin olla tunteva. Halusin irrottautua haarniskoistani. Haasteet osoittivat, että haarniskat olivat raskaat kantaa. Yksinäisyys oli liikaa. Eristäytyminen toisista ei ollut se, mitä halusin ja mitä todella tarvitsin.
Halusin oppia tuntemaan kuka minä olen aidoimmillani. Halusin oppia olemaan herkkä ja haavoittuva muiden lähellä. Halusin oppia tuntemaan ihmiset sellaisina kuin he ovat aidoimmillaan. Halusin, että muut oppivat tuntemaan minut sellaisena kuin olen, oikeasti aidoimmillani.
Olla haavoittuvainen, se on todellista rohkeutta
Haarniskojen riisuminen ei ole helppoa. Sanotaan, ettei rohkeus ole sitä ettei pelkää vaan toimii pelosta huolimatta. Rohkeutta tarvitaan, kun pelottaa paljastaa olla se mitä on. Herkkänä ja haavoittuvana voi satuttaa itsensä. Silloin tekee mieli palata entiseen. Välillä sitä ottaakin osia haarniskoista, oman sielunsa suojista, turvakseen. Se on ok. On ok suojata itseä tietoisesti.
Entinen ei enää kuitenkaan palaa. Kun on lähtenyt matkalle kohti aidointa itseä, on se pelottavaa. Hävettää niin usein ja tekisi mieli taas piiloutua ja pukea haarniskat päälle. Itsetutkimisen äärellä kokee syyllisyyttä siitä, miten on aiemmin toiminut. Samalla kokee myötätuntoa itseä kohtaan, koska haarniskoillakin on ollut merkitys.
Ilman haarniskaa on helpompaa olla enemmän minä
Haarniskat ovat raskaat kantaa. Niitä riisumalla on helpompi hengittää. Ilman niitä on helpompi luoda aitoja yhteyksiä ihmisten kanssa. On helpompaa olla enemmän minä. On helpompi löytää se kuka todella on.
Kurkkaa Pauliinan kirja Rakkaus on tekoja arjessa:
Tutustu kirjoittajaan tarkemmin tästä
