Kuinka paljon itseluottamusta tarpeeksi – ja voiko sitä olla liikaa?

Henkisessä valmennuksessa asiakkaat pyytävät usein minua vahvistamaan heidän itseluottamustaan. Läheskään aina en halua tehdä niin. Nuoret ratsastajat ovat joskus valmennuksessani halunneet päästä eroon ratsastuspeloista, mutta tarkempi tarkastelu kertoi, ettei ongelmana ollutkaan pelko vaan taidon puute. Nuori yritti tehdä jotain, mitä hän ei oikeasti vielä osaa.

Itseluottamus voi yksinään olla vaarallinen asia. Se saattaa saada ihmisen tekemään asioita, joihin hänen taitotasonsa ei riitä. Toki monissa asioissa rohkea yrittäminen on itsessään riittävä voimavara, mutta ei läheskään kaikissa. Terapeutiksi, sydänkirurgiksi tai vuorikiipeilijäksi ei kannata ryhtyä pelkän itseluottamuksen voimalla – saatat saada aikaan paljon vahinkoa itsellesi ja myös muille.

Itseluottamuksen sijaan oman kehittymisen kannalta olennaisempaa on uskomusten (ja muiden sisäisten voimavarojen) sekä konkreettisen osaamisen tasapaino: se, että itseluottamus ja taidot ovat linjassa keskenään. Usein ne ovat pahasti ristiriidassa.

On ihmisiä, jotka voivat opiskella koko ikänsä, mutta eivät silti millään meinaa uskoa, että he osaavat tarpeeksi voidakseen aloittaa. Sitten on kaikkien alojen ammattilaisia ilman todellista osaamista.

Ristiriita johtuu usein voimakkaista itseä koskevista ydinuskomuksista. Jos ei ylipäätään pidä itseään hyvänä ja arvokkaana ihmisenä, on vaikea nähdä käytännön tasolla omia taitojaan ja vahvuuksiaan. Jos taas joku pitää itseään muita parempana lähes kaikessa, saattaa olla, että hänellä on jonkinlainen ylivertaisuuden uskomus – tai sitten hän peittää osaamattomuuttaan ja riittämättömyyttään paukuttelemalla henkseleitä kaikkialla.

Ihanteellista (mutta ei aina helppoa) on hakeutua kohti tasapainoa: opetella näkemään taitonsa siellä, missä sitä on, ja yhtä lailla opetella olemaan sinut sen kanssa, ettei vielä osaa jotain. Muista, että osaaminen ei ole yhtä kuin sinä. Osaamattomuus ei tarkoita huonommuutta – se on vain asia, johon voi suhtautua neutraalisti.

Kannattelevia uskomuksia riittämättömälle voivat olla esimerkiksi:

”Voin luottaa vahvuuksiini ilman, että minun pitäisi hallita kaikki maailman asiat täydellisesti.”
”Olen ihmisenä tarpeeksi ja arvokas, vaikka en osaisi kaikkea.”
”Uskallan nähdä sen, missä olen hyvä.”

Henkselien paukuttelijaa taas rauhoittavat seuraavat uskomukset:

”Minulla on lupa olla keskeneräinen.”
”Olen tarpeeksi silloinkin, kun en ole paras.”
”Vaikka en osaisi jotain, se ei tarkoita, että olisin ihmisenä vähemmän arvokas.”

Opettele olemaan rehellinen itsellesi. On parempi myöntää rohkeasti heikot kohtansa varsinkin silloin, kun pelissä on muutakin kuin mahdollinen kasvojen menettäminen.

Jos haluat ryhtyä tekemään jotain, mitä et vielä osaa, sinun ei tarvitse pullistella itseluottamusta, jotta voisit ryhtyä toimeen. Vähempikin riittää. Tunnustele vaikkapa tätä uskomusta:

”Minä en osaa tätä vielä, mutta koska aihe kiinnostaa minua, haluan opetella. Uskon, että opin.”

Lue lisää Katri Syvärisen uutuuskirjasta Sinun tarinasi voima!

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image