Uskon, että tietyt vanhat tavat jäävät päälle siksi, että elämä ikäänkuin vain hujahtaa. Emme pysähdy emmekä huomaa.
Suuri tarkastelun paikka olisi mm. lapsen muuttaessa pois kotoa: Miten hän itse haluaa elää tai olla elämättä? Usein elämä kuitenkin vain vie mennessään. Uutta tulee, mutta vanha pysyy tiukasti mukana. Tavat, kotoa omaksutut uskomukset jne.
Tämä kysymys, joka jokaisen on kysyttävä itseltään, on niin suuri, että se nousee pintaan usein vasta paljon myöhemmin. Ja usein vasta kärsimyksen kautta; silloin kun vanha ei ole toiminut enää pitkään aikaan.
Roolien voima
Vaikka lapsi muuttaa omilleen, hän voi yhä henkisesti olla vanhempiensa ”alaisuudessa” ja tuntea olevansa jollain lailla näille velkaa. Kuviota edesauttaa lahjat ja taloudellinen side: kun lapsella ei ole muuta vastalahjaa, hänen täytyy vastineeksi olla mahdollisimman hyvä lapsi.
Roolit ovat niin voimakkaat, etteivät ne katkea itsestään ilman taloudellista sidettäkään. Pienelle lapselle vanhemman hyväksyntä on korkeinta valuuttaa. Siitä syntyy luonnollinen jatkumo, joka päättyy vasta lapsen henkiseen aikuistumiseen. Tämän prosessin viimeistely voi kuitenkin viedä vuosikymmeniä. Ei riitä, että on vapaa (kuten jokainen meistä on). Oma vapaus on myös oivallettava. Otettava se haltuun.
Joidenkin elämässä koittaa tietynlainen vapaus siinä vaiheessa, kun omat vanhemmat kuolevat. Se on kauhistuttavan myöhään. Ihmisen ei tarvitse olla suvun vanhin päättääkseen asioistaan sataprosenttisesti tai voidakseen herättää pientä pahennusta 😉. Olemme vastuussa itsestämme ja onnellisuudestamme. Mitä aikaisemmin tuon vastuun otamme, sen parempi kaikille. Uhraten annettu ei ole aitoa antamista, se ei tule sydämestä.
5 vinkkiä ja oivallusta
1. Mennyt ei sanele tulevaa
Vaikka ennen olisi ollut mitä, tulevaisuus on auki. On täysin itsestämme kiinni, haluammeko toistaa menneisyyttä, vai kenties vaihtaa levyä. Vaikka jotkin perinteet voivat olla herttaisia, eivät nekään välttämättä palvele omia tarpeitamme juuri nyt. Huomaa vapautesi. Älä toimi säälistä, vaan ainoastaan ilosta.
2. Vaihtokauppa seis
Lastenhoitoapua, remonttiapua, rahaa, lahjoja? On hyvä istua alas ja miettiä, mitä annamme vastineeksi. Miellytämmekö, olemmeko ikäänkuin ostettavissa? Vaikenemmeko negatiivisista asioista turvataksemme toimivan diilin? Näin ei todellakaan aina ole, mutta silloin kun on, sitä on vaikea huomata.
Olemme oikeudenmukaisia: lahja herättää saajassaan luontaisen velvollisuudentunteen. Siksi lahjoista on voitava myös kieltäytyä. On muitakin henkilöitä, joiden kanssa löytää toimiva yhteistyö kuin omat vanhemmat. Joskus raha voi olla puhtaampi ja vilpittömämpi vaihdon väline kuin liiallinen sietäminen tai maton alle lakaisu.
3. Keskustelu lähentää, ei loitonna
Jos ajattelemme, että vaalimme läheistä suhdetta vanhempaan välttämällä vaikeita aiheita, olemme väärässä. Möykky on välissä, kunnes puhumme siitä. Ja koska harvoin puhumme, möykky jää väliin ikuisiksi ajoiksi. Pienikin möykky on möykky. Sen sanominen suoraan, että äiti, älä huolehdi asioistani tai isä, älä aina käännä kaikkea vitsiksi, on pieni, mutta iso asia. Vain puhumisen kautta voit näyttää, kuka olet ja mitä tarvitset. Se tekee suhteesta läheisemmän ja aidomman.
4. Sinun elämä ja minun elämä
On tärkeää, että vanhempi ja aikuinen lapsi elävät täysin omia elämiään. Usein vanhempi luuleekin näin olevan, ja kokee aikuisen lapsen suostuvan ehdotuksiin tai miellyttävän omasta halustaan. Kun aikuinen lapsi sallii elämien voimakkaan linkittymisen, vanhempi voi ajatella, että tämä kaipaa tai tarvitsee sitä. Kyseessä voi kuitenkin olla myös pelko sanoa suoraan.
Henkiseen itsenäistymiseen liittyy aina pieni eroamisen tuska, kun dynamiikka muuttuu, ja lapsi nousee aikuisen kanssa samalle viivalle omine rajoineen. Se on kuitenkin ainoa tie ehjään, kahden aikuisen suhteeseen.
5. Ei pakko ymmärtää
Jokaisella ihmisellä on oma totuutensa. Ei ole tarpeen ymmärtää täysin toistemme ajatusmaailmaa. Avoimuus lähentää totuuden tasolle, mutta se ei tarkoita, että toinen myös ymmärtäisi tai vastaisi tuohon totuuteen haluamallamme tavalla. Joskus ratkaisu on pelkkä se, että huomaamme, ettemme puhu samaa kieltä. Ensin se voi sattua, mutta pitkän päälle se auttaa pääsemään eteenpäin.
Erilaisuuden hyväksyminen voi olla jumalattoman vaikeaa silloin, kun toivomme löytävämme yhteisen sävelen. Joskus tuo sävel löytyy vasta toisella tasolla, kun palat on ensin aseteltu uusiin järjestyksiin. Tämä toinen taso on entistä aidompi ja pysyvämpi. Vähemmän ehdollinen. Sellainen, jota mikään ei vie pois. Sen nimi on Hyvä kaiken takana.
6. Myönnä totuus itsellesi
Toisen muuttaminen on mahdotonta. Parempi onkin myöntää itselleen, miten usein tai pitkään kyseistä henkilöä voi nähdä niin, että se tuntuu hyvältä (pätee kaikkiin ihmissuhteisiin). Jos se on kerran vuodessa, niin se on kerran vuodessa. Se on surullista, mutta totta. Vapaus tekee hyvää mille tahansa ihmissuhteelle. Sen kautta voi myös löytää oman vilpittömän halunsa jakaa asioita.
Kuinka ihmissuhteen käy?
Rajojen myötä jotkin ihmissuhteet paranevat ja jotkin loittonevat. Jotkin vaikuttavat ensin loittonevan, mutta palaavat myöhemmin takaisin positiivisesti muuttuneina. Silloin niin on tarkoitettu. Tie rakkauteen kulkee aitouden kautta, eikä oikoteitä ole. Kun sallimme itsellemme hyvän olon ja totuuden, hellymme ennen pitkää.
Sydän aukeaa, kun sille antaa rakkautta. ❤️
❤️:lla Riikka
Lisää minusta ja palveluistani löydät alta tai täältä.
