Tiedän, millaista se on, kun ennen niin valoisa mieli näkee yhtäkkiä ympärillään vain mustaa ja harmaan eri sävyjä. Tiedän, millaista on menettää malttinsa yhdestä uutisesta tai siitä, kun joku sanoo jotakin mielestäni loukkaavaa somessa.
Tiedän, millaista on kokea maailman tuska yhtä vahvasti kuin omat sydänsurunsa. Siksi ymmärrän hyvin heitä, jotka reagoivat voimakkaasti käsillä olevaan, kaikkia meitä koskettavaan kriisiin.
Ymmärrän heitä, jotka ovat syvästi peloissaan. Heitä, jotka tuntevat vihaa. Heitä, jotka ovat epätoivoisia. Heitä, jotka eivät näe tilanteessa mitään hyvää. Yhden myötätuntouupumuksen kokeneena ymmärrän hyvin jokaista, joka meinaa tälläkin hetkellä hukkua tunteidensa ristiaallokkoon.
Kaikki tunteesi ovat oikeutettuja. Niille on myös varsin hyvä perusta. Sinä saat tuntea juuri sen, mitä tunnet. Sille on syynsä eikä kukaan toinen voi sanoa, miten asioihin tulisi suhtautua.
Meillä jokaisella on oma todellisuus ja näkökulma, josta käsin tarkastelemme maailmaa. On niin valtavan monta asiaa, jotka siihen vaikuttavat. Myös meneillään oleva globaali terveyskriisi vaikuttaa meihin jokaiseen eri tavalla.
Jos oma mielen maisemasi on tällä hetkellä varsin synkkä, saattavat muiden ihmisten kiitollisuus- ja tsemppipuheet ärsyttää. Mieti, onko kuitenkin jotain, mitä voisit heiltä oppia. Vaikka se tuntuisi kaukaiselta juuri nyt, pysähdy hetkeksi tarkastelemaan.
Mitä synkempi mielenmaisema, sitä helpommin sitä heijastaa myös ympärilleen. Muistan, miten itse myötätuntouupumisaikoina purskauttelin pahaa oloa ympärilläni lähes huomaamattani. Valitin kollegoille ja lähipiirille. Poimin uutisista vain kaikki negatiiviset ja jaoin kiukkuisena eteenpäin.
Nyt tiedän, etten osittain mahtanut itselleni mitään. Kehossani oleva stressi- ja uupumistila saivat ajatukseni synkkenemään ja mieleni maalaamaan mustalla. Havahduin omaan käytökseeni vasta, kun löysin sille selityksen.
Huomasin, että mieleni negatiivinen oravanpyörä ei todellisuudessa palvellut ketään, kaikista vähiten itseäni. Tuntui kuin olisin jatkuvasti juossut tuulimyllyjä vastaan tai vetänyt kivirekeä perässäni. Reagoin jokaiseen rapsahdukseen koko kehollani, kunnes väsyin.
Pysähtymisen myötä opin, että on olemassa myös toisenlainen sisäinen maailma. Sellainen, missä rauha on aina ulottuvilla. Matka sinne ei tapahtunut hetkessä, mutta kerran sen tehneenä olen vakuuttunut, että tuo paikka on jokaisen meistä löydettävissä.
On erilaisia menetelmiä, jotka voivat toimia sisäisen rauhan oppaina. Esimerkiksi jooga, mindfulness- ja erilaiset kehotietoisuusharjoitukset ovat itselleni pelastus tällaisina aikoina. Samoin luonnossa liikkuminen ja kirjoittaminen.
Joskus tarvitsemme myös toisen ihmisen tai ammattilaisen apua. Onneksi myös etänä on paljon erilaista tukea saatavilla.
Jos taas kuulut siihen ryhmään, jonka sisäinen rauha säilyy ulkoisesta puhurista huolimatta, muistathan, että kaikilla meillä ei ole yhtä vahvoja juuria. Näinä aikoina tarvitaan erityisen paljon armollisuutta itseämme ja toisiamme kohtaan.
Kiitollisuuden ja toivon sekaan mahtuu myös pelkoa, vihaa, surua ja huolta. Jokaisella niistä on tarkoituksensa. Riippumatta siitä, miten kriisiin suhtaudumme, meitä kaikkia yhdistää yksi asia: olemme tässä yhdessä.
