Useimpia ihmisiä jännittää esiintyä yleisölle. Näitä tilanteita meillä on arjessa vastassa pienessä mittakaavassa usein, mutta moni joutuu esiintymään myös osana työtään, vaikka ei edes haluaisi.
Huomion kohteena voi olla epämukavaa, mutta tunteen kanssa voi myös opetella olemaan. Esiintymistilanne on ylivirittävää usein myös heille, jotka tekevät sitä omasta valinnastaan ja halustaan. Onneksi tilanne yleensä helpottuu kun esitys pääsee alkamaan.
Vierailin tällä viikolla Tampereen Metso-kirjastossa puhumassa Tunteista ja erityisherkkyydestä. Olen tottunut puhuja, työhöni ovat kuuluneet esiintymiset kolmenkymmenen vuoden ajan, mutta miltei joka kerta käyn läpi aikamoisen tunneskaalan, ennen kuin hetki koittaa ja pitää antautua yleisölle.
Avoimissa yleisötilaisuuksissa on usein arvoitus, paljonko ihmisiä saapuu paikalle, oli aihe tai aika mikä tahansa. Toisaalta se on huojentavaakin. Jos olisin tiennyt ennalta, että kaikki halukkaat eivät mahdu suureen saliin, olisin varmasti ollut vielä enemmän kauhusta kankea ennen aloitusta.
Esiintyminen jännittää aina ja sanotaan, että niin kuuluukin olla. Minulle on kuitenkin joka kerta yhtä hämmentävää huomata, kuinka paljon siitä ennalta ahdistun. Kuitenkin, tein jo urani alussa itselleni lupauksen, että pelon tähden en kieltäydy yhdestäkään esiintymispyynnöstä. Tämän keskustelun kävin itseni kanssa, kun Hilla Blomberg Ylestä pyysi minua seitsemän vuotta sitten kertomaan erosta selviytymisestä Aamusydämellä-ohjelmaansa. Tämän lupauksen olen itselleni pitänyt, vaikka se ei aina ole ollut helppoa.
Hullua on, että yleensä kun pääsen esiintymisessäni alkuun, lämpenen hyvin pian, ja jännitys karisee, mitä läheisemmäksi tulen ajatusteni ja yleisöni kanssa. Tässä auttaa erityisesti se, että muistutan itseäni siitä että ihmiset ovat pääsääntöisesti aina puhujan puolella ja haluavat hänelle hyvää.
Tiedän monen pelkäävän esiintymistä vielä enemmän kuin minä. Siksi haluan kannustaa sinua, joka kieltäydyt esillä olemisesta: Tee se kuitenkin, jos pyydetään. Sinun ei tarvitse toimia ahdistuksestasi käsin. Lähesty ahdistusta fysiologisena reaktiona. Ajattele, että okei, voin olla ahdistunut, mutta voin kuitenkin esiintyä ja ehkä huomaat kuten minäkin, että kun aika koittaa ja valot kohdistuvat sinuun, ettei ole mitään pelättävää.
Sisäisen sparrauksen rauhoittumislistalleni kuuluvat myös seuraavat teesit:
- Yleisön joukossa on heitäkin, joita aihe tai tapasi esiintyä ei ehkä kosketa, älä siis friikkaa jos joku lähtee kesken pois, (ja on myös aina mahdollista, että hän oli päättänyt alunperinkin osallistua aikataulujensa tähden vain alkuun)
- Hengitä vatsasi eli pallean kautta. Se rauhoittaa kehomielesi.
- Muista että olet turvassa omiesi parissa, ihmiset ovat täällä koska ovat kiinnostuneita samoista aiheista kuin sinäkin.
- Sinulla ei ole kiire, voit pitää taukoja. Rauhallinen puhuminen on vain etu yleisölle.
- Kun mokaat, olet vain inhimillinen, huomaat, että yleisö kannattelee kyllä.
Pahimman ennakkopelon keskellä jeesaa paljon myös ajatus: ”Huomenna tämä on jo ohi.”
Joku voi ehkä pohtia, miksi siis esiinnyn, vaikka se stressaakin minua ennakkoon niin paljon. Siksi, etten halua antaa ahdistukselleni viestiä, että se voitti tämän erän. Kokemuksesta tiedän, että se valloittaisi silloin vain enemmän alaa. Sitä paitsi, on mahtavaa kertoa ihmisille asioista jotka ovat tärkeitä omalle arvomaailmalle ja avata asioita, joilla voi olla merkitystä kuulijan hyvinvoinnille. Kun yhteys yleisöön syntyy, on se aina hieno kokemus. Ihan kaikista parasta on, kun voin auttaa kuulijaa ymmärtämään itseään paremmin. Siksi tämänkin tekstin kirjoitin.
Hassua, mutta koskaan en ole pyörtynyt, jäätynyt, hyytynyt tai perunut esiintymistäni ahdistuksen takia. Pahin ja täysin irrationaalinen pelkoni, että ehtisin kertoa liian nopeasti kaiken tietämäni, ei ole myöskään koskaan toteutunut, päinvastoin, aina on jäänyt listalle asioita, jotka olisin mielelläni vielä nostanut esiin.
