Toisen ihmisen murheet eivät ole sinun vastuullasi – Mutta omalla läsnäolollaan voi auttaa toista jaksamaan

Kirjoittaja Tiia Jokisalo on toimittaja ja kirjoittaa Ilon voima -blogia henkisestä kasvusta, oman voiman löytämisestä ja sielunpuheen kuuntelemisen tärkeydestä. Hän rakastaa elämän kauneutta ja uskoo maailmankaikkeuden hyvyyteen. 

 

Tulimme tänne itsenämme, itsellemme. Ottamaan vastuun itsestä, elämään itselle. Elämään omaa tarinaa. Emme tulleet tänne pelastamaan muita, emme kannattelemaan harteillamme toisten elämää.

Meillä on lupa, velvollisuuskin, päästää irti huolehtimisesta, sillä emme voi tasoittaa toisen polkua, emme huolehtimisella ottaa pois huolia. Toisen ihmisen matka ja määränpää ovat samat, murehdimme asiaa päivä- ja yökaudet tai emme.

Huolehtiminen ei oikeastaan koskaan auta. Vaikka huolehtisi kuinka, sillä ei ole vaikutusta lopputulokseen.

Sanotaan vaikka, että läheisemme käy läpi vastoinkäymisten aikaa ja huolehdimme siitä kovasti. Lopulta kuitenkin kaikki sujuu parhain päin. Mitä silloin jäikään käteen? Onnellinen määränpää, mutta murehtimisella täytetty matka. Mitäpä jos lopputulos olisikin kurja. Silloin lopputuloksena olisi sekä murheellinen matka että määränpää. Punnitsi asiaa kummalta kantilta vain, murehdinta ei vaikuttanut myönteisesti, sillä sitä se ei koskaan tee.

Toisesta huolehtimisessa saattaa myös olla se aspekti, että sitä tiedostamattaan ajattelee tietävänsä paremmin, mikä toiselle on hyvää ja oikein. Mutta emme voi kulkea toisen polkua hänen puolestaan sen enempää kuin sanella miten se tulisi kulkea. Jokaisen totuus on aina oma, ja toisen totuutta ei voi muuttaa, koska toisen totuutta ei voi tietää. Se, mitä joku toinen käy läpi, on hänen polkunsa, hänen oppiläksynsä. Hänen sielunsuunnitelmansa, joka on syystä tai toisesta käytävä läpi. On suurempi suunnitelma, jonka kudelmassa juuri tuo oppiläksy on tähdellinen. Se johdattaa suuntaan, joka on oikea. Ja koska emme voi nähdä toisen sielunsuunnitelmaa kokonaisuutena, ei sen osia voi arvottaa. Se mikä tässä hetkessä näyttäytyy toisen ihmisen elämässä meille vastoinkäymisenä, saattaakin olla hänelle iso siunaus.

Huolehtiminen on tietynlaista kontrolloimista. Silloin yritämme hallita kokonaisuutta, joka on aivan liian iso hallittavaksi ja siksi mahdotonta. Kannattelemalla toisia murehtimalla, emme oikeasti kannattele heitä, sillä se on illuusio, joka saa kuvittelemaan, että on ohjaksissa. Se kertoo luottamuksen puutteesta, siitä, ettei luota suurempaan suunnitelmaan, siihen, että kaikki on kuten pitääkin. Huolehtiminen näyttää meille sen, missä emme ole vielä antautuneet, missä yritämme ottaa itseämme suuremman vastuun.

Huolehtimisen taustalla saattaa olla myös opittu tapa. Voi tuntua pahalta nähdä läheinen vastoinkäymisen keskellä ja tuntea itse olonsa silti hyväksi. Syyllisyys saattaa iskeä, jos ajattelee asiat parhain päin sellaisessakin tilanteessa, jossa toinen ei välttämättä näe valoa tunnelin päässä. Mutta me voimme omalla valollamme kirkastaa toisen matkaa.

Voimme myös kääntää asian toisinpäin. Jos me käymme juuri elämässämme jotakin vastoinkäymistä läpi, toivoisimmeko, että rakkaimpamme murehtisivat meidän puolestamme asiaa sydän syrjällään? Todennäköisesti emme. Kaipaamme kyllä tukea, kuuntelevaa korvaa, lohduttavaa syliä, ymmärtäviä sanoja, mutta emme kaipaa voivottelua, emme huokailua, emme huolienergiaa.

Monelle huolehtiminen tosiaankin saattaa olla tapa yrittää olla kontrollissa, sillä vastoinkäymisten keskellä tunnemme usein olomme turhautuneeksi, kun emme voi auttaa tai vaikuttaa tilanteeseen. On inhimillistä huolehtia rakkaistaan, mutta on hyvä tarkastella huolehtimisen taustoja tarkemmin, tutkailla pidemmälle syitä huolehtimisen takana.
Voisikin olla hyvä kysyä itseltämme miksi huolehdimme, mitä pelkäämme, miten huolehtiminen auttaa toista, miten se auttaa itseämme? Voisimmeko rohjeta irrottaa otteesta, päästää irti ja uskoa, että kaikki menee kuten on tarkoitus? Aina kun huomaamme huolehtivamme hedelmättömästi rakkaampiemme asioita, on hyvä sen sijaan lähettää näille lempeää rakkautta. Ottaa asiaksemme olla valon ja rakkauden lähde läheisiemme elämässä. Kertoa mielessään heille, tilanteelle ja itsellemme, että kaikki kyllä järjestyy.

Tässä voimalause huolehtimisen hetkiin:

Muut eivät ole vastuullani, ei muutettavissani, ei kannateltavissani, ei vaikutettavissani.
Annan muiden olla mitä ovat.
Vapautan itseni tarpeesta vaikuttaa muiden polkuun.
Sen sijaan lähetän heille valoa ja rakkautta, ja luotan suurempaan suunnitelmaan.