Olen itse kertonut tarinaani tyttäreni menetyksestä kirjoittamassani kirjassa ja aktiivisesti sosiaalisessa mediassa sekä mediassa yleensä. Miksi olen niin tehnyt? Olen tehnyt niin, koska maailmassa on paljon asioita, joita tiedetään tapahtuvan jollekin, mutta kukaan ei tiedä henkilökohtaisesti ketään, jolle asia olisi todella tapahtunut.
Pahinta mitä vanhemmalle voi tapahtua olisi oman lapsen kuolema.
Jokainen vanhempi on kuullut tämän lauseen. Jokainen vanhempi tunnistaa itsessään pelon, joka musertaa jo pelkkänä ajatuksena oman sydämen. En ikinä selviytyisi oman lapsen kuolemasta. Oman lapsen kuolema on pahin asia mitä voi olla. Kun kuulemme tai joudumme seuraamaan läheltä tämän tragedian toteutumista, halaamme omia lapsiamme tiukemmin. Samalla ajattelemme, toivottavasti minulle ei koskaan tapahdu tuota.
Jos näkisit minut kaupan kassalla, kadulla kävelemässä tai metsässä sieniä keräilemässä, mikään ei ehkä minussa ulkoisesti kertoisi menetyksestä, jota kannan sydämessäni. Olen kuitenkin yksi niistä monista vanhemmista, jotka ovat kokeneet oman lapsensa kuoleman. Minulle tuo vanhempien pahin pelko on toteutunut. Yhä elän elämääni ja kirjoitan sinulle kokemuksestani. Toivon myös eläväni hyvää elämää tämän kokemuksen kanssakin.
Kohtaa toinen ihminen aina lempeydellä ja ymmärryksellä
Kun kohtaat ihmisen et voi tietää mikä on hänen tarinansa. Siksi olisi hyvä aina kohdata ihminen lempeydellä ja ymmärryksellä. Ihminen, joka näyttää väsyneeltä ja ei ehkä tervehdi sinua iloisesti, voi kantaa sisällään raskasta tarinaa, joka olisi tärkeä tulla kuulluksi. Äiti, joka tiuskii lapsilleen kassajonossa voi olla juuri saanut tietää, että hänellä on syöpä. Isä, joka vilkuilee kännykkäänsä leikkipuistossa, voi olla lukemassa viestiä isältään, joka pyytää anteeksi pojaltaan sitä kuinka huono isä hän on tälle ollut.
Emme koskaan voi tietää mitä tarinoita kukin ihminen kantaa mukanaan!
Olisi tärkeää antaa kasvot erilaisille tarinoille. Kun tulemme julki kasvojemme kanssa erilaisille tarinoille, elämänkokemuksiemme kanssa, tulemme samalla lähemmäksi toisiamme. Kaikilla meillä on tarina, joka olisi hyvä kertoa, kirjoittaa, ilmaista.
Tarinat yhdistävät meidät
Tarinamme, jotka jaamme muille vähentävät ympärillämme olevaa häpeää. Emme ole koskaan yksin oman tarinamme kanssa. Kasvot näiden tarinoiden kanssa ovat aina uniikit ja elämässä on tärkeää tehdä asioita näkyväksi. Koska maailmassa ei ole koskaan tilannetta, että vain sinä olet kokenut jotakin ja kukaan muu ei ole.
Kannustan sinua pohtimaan mille asialle sinä voisit antaa kasvot.
Voisitko sinä kertoa tarinan kokemastasi ja ehkä tarinallasi lohduttaa tai tuoda valoa jollekin toiselle?
Vaikka en haluaisi kenenkään vanhemman kokevan samaa kuin minä, silti heitä on ja tulee olemaan. Kun minä kerron tarinani, on toisella lapsensa menettäneellä vanhemmalla mahdollisuus katsoa kasvoihin, joiden takana on sama kokemus kuin hänellä. Sama on sinun tarinasi kanssa. Tarinallasi puhut samaa kieltä, lohdutat ja kannustat jotakuta toista saman kokenutta. Jaa tarina ja luo yhteys vertaisiisi. Ole näkyvä tarinasi kanssa. Ole näkyvä elämäsi kanssa.
