Autatko muita oman jaksamisesi kustannuksella? – Opi säästämään voimiasi niin, että niistä riittää sinullekin

Herkkyyteen sisältyy monia lahjoja. Yksi niistä on kyky kokea voimakkaasti niin omat kuin muidenkin tunteet. Tämä ominaisuus voi kuitenkin tuntua enemmän taakalta kuin lahjalta, jos oma energia on epätasapainossa ja raja sen välillä, mikä kuuluu minun ja mikä toisten vastuulle, on epäselvä.

Moni herkkä ja empaattinen on kuormittavassa tilassa, jota kutsun etukenoksi. Etukenossa herkän energia on kallistuneena eteenpäin, hänen huomionsa on keskittynyt hänen itsensä ulkopuolelle ja hän on pois omasta keskuksestaan.

Etukenossa oleva herkkä kokee vastuukseen lukea muiden tunteita ja tarpeita rivien välistä ja sopeuttaa omaa toimintaansa niiden mukaisesti. Hän on jatkuvassa valmiudessa aistimaan, mitä muut tuntevat ja ottamaan vastuun jännittyvän, sakeutuvan tai tukahdutetun tunneilmapiirin harmonisoimisesta. Hänen koko olemuksensa on valjastettu palvelemaan sitä, mitä hänen ympärillään tapahtuu eikä hänelle jää riittävästi tilaa kokea omia tunteitaan ja tarpeitaan.

Mitä jännitteisempi tilanne tai ihmissuhde, sitä jyrkemmässä etukenossa herkkä ja ylivastuullinen yleensä on. Ja mitä suurempi etukeno, sitä kuluttavammalta se itsestä tuntuu. Kun olen viettänyt aikaa ympäristössä, joka on sakeanaan tunnejännitteitä, on oloni ollut sen jälkeen usein kuin märällä rätillä. Lisäksi päässä pyörinyt kela siitä, oliko joku asia minun syytäni ja olisinko voinut tehdä jotain paremmin, on pahentanut tunnekrapulaa.

Kun olen ollut jatkuvasti ylikuormittunut, ei herkkyyteeni liittyvien ominaisuuksien käyttäminen tavoilla, jotka olisivat tuntuneet itsellenikin voimallisilta, ole onnistunut. Se on aiheuttanut minussa turhautumista, lamaantumista, epätoivoa ja voimattomuutta. Silloin herkkyyteni on tuntunut lähinnä rasitteelta, joka vain vie voimia eikä anna mitään takaisin.

Miten saat voimasi takaisin

Kun olemme etukenossa, annamme voimamme pois. Kun annamme voimamme pois, annamme vallan itseemme ja oloomme jollekin itsemme ulkopuoliselle: toisille ihmisille, toimintamalleille, ympäristöille, ilmapiireille ja uskomuksille.

Herkkyydestä puhuttaessa on hyvä muistaa, että kyvyssä kokea itseään ja ympäristöään voimakkaasti on myös mahtavat puolensa. Asioihin, tekemiseen, ihmisiin, tunnelmiin, ilmiöihin, musiikkiin, taiteeseen, elokuviin ja oman vilkkaan mielikuvituksen uumeniin sukeltaminen on ihanaa. Se tekee mahdolliseksi asioiden syvällisen ymmärtämisen, merkitykselliset ihmissuhteet ja sellaisten asioiden luomisen, jotka todella koskettavat sekä itseä että muita. Eräs henkilö kuvaili tätä osuvasti sanomalla, että “kun oma itse ei ole aina tärkein, maailma tulee lähelle”.

Etukenon puolelle mennään silloin, kun herkkä ottaa perusteettomasti vastuulleen ympärillään aistimiensa tunne-energioiden helpottamisen ja tekee sitä oman jaksamisensa kustannuksella. Keskeistä onkin löytää tasapaino itsessä olemisen ja maailman kokemisen välillä.

Nauttiakseen voimastaan herkän on tärkeää oppia huolehtimaan siitä, ettei hän tule huomaamattaan imaistuksi mukaan asioihin, tunneilmapiireihin ja ihmissuhteisiin, jotka pumppaavat hänen energiansa toistuvasti tyhjiin. Kun olet seuraavan kerran tilanteessa, jossa etukeno on lipsahtamassa päälle, voit kokeilla näitä kolmea askelta palauttaaksesi itsesi tasapainoon:

1.     Tunnista etukeno

Koska herkkyys altistaa meidät voimakkaille kokemuksille niin omista kuin muidenkin tunteista, se luo myös hedelmällisen pohjan erottelukykymme vahvistamiselle.

Erottelukyvyllä tarkoitan sitä, että pystymme tunnistamaan, onko joku tunne, asia tai viesti lähtöisin itsestämme vai ulkopuoleltamme, onko se linjassa oman henkilökohtaisen totuutemme kanssa ja tukeeko vai haittaako se hyvinvointiamme. Kehoni kertoo sen minulle, jos vain suostun kuuntelemaan sitä.

Kun olen luiskahtamassa etukenoon, tunnen sen yleensä paineena tai puristuksena rinnassani eli sydänkeskuksessani. Joskus tunnen myös humahtavaa tai sameaa tunnetta pääni alueella, ikään kuin joku täyttäisi yhtäkkiä ympärilläni olevan tilan ja tulisin suljetuksi lasikupuun, joka tuntuu tukahduttavalta.

Nämä tuntemukset auttavat minua tunnistamaan, kun olen alttiina menemään mukaan raskaisiin tunne-energioihin, jotka eivät ole lähtöisin minusta ja joiden helpottaminen ei kuulu minun vastuulleni.

Mitä paremmin olen oppinut tunnistamaan etukenon, sitä tietoisemmin pystyn valitsemaan, mihin lähden mukaan ja mihin en. Harjoittelua se on toki vaatinut – ja vaatii edelleen. Kannattaa siis olla itselleen armollinen, jokainen kokemus opettaa lisää.

2.     Kiinnitä huomiosi sydänkeskukseesi

Erottelukykymme toimii parhaiten, kun olemme läsnä itsessämme, emme kallistuneena energeettisesti eteen- tai taaksepäin. Yksinkertainen ja tehokas tapa palata omaan energiaamme on kiinnittää huomiomme rintakehämme keskelle sydänkeskukseemme.

Sydänkeskuksemme tarjoaa meille kiintopisteen, johon keskittymällä saamme yhteyden kehoomme. Se on samalla portti intuitioomme, jonka välittämä tieto on erottelukykymme perusta, olipa kyse sitten omien sisäisten liikkeidemme tai ulkopuolisen energian lukemisesta.

Omalla kasvun matkallani itseni hoitaminen sydänkeskukseni energialla ja muut sydänkeskusta vahvistavat harjoitukset ovat olleet keskeisiä työkaluja. Sydämen moninaisista kyvykkyyksistä saadaan jatkuvasti myös uutta tutkimustietoa, joka auttaa meitä ymmärtämään paremmin sen roolia niin fyysisessä kuin henkisessä hyvinvoinnissamme. Ei siis ole sattumaa, että kun olen luiskahtamaisillani etukenoon, se on juuri sydänkeskukseni, joka ilmoittaa minulle siitä supistumalla ja paineen tunteella.

Kun tunnet olevasi etukenossa, kiinnitä siis huomiosi lempeästi sydänkeskukseesi, tunnustele sen energiaa ja näe, miten palaat kenosta takaisin keskukseesi.

3.     Koe, mitä sinussa nousee

Olet voimakas, luova olento, joka vaikuttaa asioihin energiallaan. Sillä, mihin keskität huomiosi, on väliä. Jos keskityt jatkuvasti vain ja ainoastaan toisten tunteisiin ja tarpeisiin, omat tunteesi ja niiden viestit jäävät väistämättä sivurooliin.

Tuppaamme edelleen uskomaan, että kaikkia tunteitaan – ja etenkään niitä negatiivisia – ei saisi tuntea ja että olemme huonoja ja vaikeita ihmisiä, jos koemme niitä. Tämä uskomus on syvässä ristiriidassa sen kiistämättömän tosiasian kanssa, että ihmisinä meissä nousee tunteita laidasta laitaan.

Jos uskomme, että esimerkiksi viha on tunne, jota emme saisi kokea, meiltä jää huomaamatta sen tuoma viesti siitä, että joku asia ei toimi meille ja tarvitsemme muutosta. Jos sivuutamme sen jatkuvasti, emme opi vetämään selkeitä rajoja. Silloin meitä voi hallita ulkopuolelta ilman, että osaamme luottaa itseemme ja tehdä valintoja, jotka tuntuvat meille sopivilta. Lopulta löydämme itsemme keskeltä elämää, joka ei tunnu omalta.

Tunne-elämältään kypsä ihminen ei ole semmoinen, joka ei koe negatiivisia tunteita. Ennemminkin, hän sallii itselleen tilan, jossa hän voi kokea tunteitaan ilman, että hänen täytyy reagoida niihin autopilotilla.

Kun keskitymme tiukassa tilanteessa sydänkeskukseemme ja annamme tunteidemme tulla koettaviksi sen turvallisessa huomassa, meillä on paremmat mahdollisuudet olla luiskahtamatta etukenoon. Silloin emme ala automaattisesti vastata aina ensin toisten tunteisiin ja tarpeisiin tilanteiden ratkaisemiseksi.

Herkälle ja empaattiselle, jonka selviytymiskeinona on ollut keskittyä ensisijaisesti muihin, tilan tekeminen itselle voi tuntua isolta riskiltä. Silti se kannattaa. Vain kokemalla, mitä sinä tunnet, voit tietää, mitä sinä milloinkin aidosti haluat ja tarvitset. Haluatko oikeasti laittaa energiaasi tähän ihmiseen, tapahtumaan, ilmapiiriin tai asiaan vai teetkö sen vain, koska ajattelet, että niin sinun kuuluu tehdä?

Vaikka maailma tuntuisi vaativan nopeita liikkeitä ja salamareaktioita, sinun ei tarvitse toimia niin. Kun olet läsnä sydämessäsi ja koet sen, mitä sinussa nousee, pystyt päättämään tietoisemmin, mihin haluat huomiotasi ohjata. Se, mihin keskityt, kasvaa ja vahvistuu. Siksi on tärkeää, että et tukahduta, mitä tunnet, vaan kanavoit energiaasi olemiseen, tekemiseen ja ympäristöihin, jotka tuntuvat totuudellisilta ja hyviltä juuri sinulle. Silloin olet voimassasi ja näytät myös muille, miten he voivat olla omassaan.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image