Auringon hellimän, kuplivan keveän, hervottoman naurun täyttämän, villin ja onnellisen juhannuksen jälkeen olin jo palauttelemassa itseäni ikäisekseni (66 v.) ja tavalliseen arkioloon, mutta sitten päässäni räjähti.
Voimallisen räjähdyksen ja pari perin tärkeää oivallusta aiheutti se, että parin sinkkuvuoden jälkeen juhannuksena ja jo vähän sitä ennenkin oli ”lempeä ilmassa”. Lempi ei kuitenkaan roihahtanut ilmiliekkiin, mutta jo ”melkein” sai aikaan vaikka mitä villiä.
Petyinkö?
Miksi pitäisi? Sain kokea viikon ajan niin mahtavia tunteita, etten tiennyt itsestäni sellaisia enää löytyvänkään. Sydän sykki hulluna ja tunsin rakastavani kaikkea ja kaikkia.
Pettymyksen sijaan kiitän.
Mitä opin?
Pitääkö aina ja kaikesta oppia, kuten itsekin sanon ja ajattelen? Äkkiseltään suoraviivaisin ja loogisin oppi olisi, että seuraavalla kerralla hillitsen itseni ja tunteeni. Olen ikäiseni aikuinen, käyttäydyn asiallisesti ja tyynesti. En ole naurettavan naivi, en elä hetkeäkään pilvilinnoissa enkä nuolaise, ennen kuin tipahtaa.
Tässä kohdassa päässä räjähti. Onneksi.
Viikko väkevää tunteiden ilotulitusta, vahvaa energioiden virtausta, superonnellista oloa, jännitystä ja outoa pelkoakin oli jotain niin hienoa, että miksi en kokisi sitä uudelleen.
Myös ne hersyvät, lempeän armolliset itselle, omille tunteille ja käsittämättömän hassuille peloille ja mielikuville nauramiset. Naurun jakaminen ystävän kanssa. Myös vielä jälkikäteenkin itsekseen nauraminen. Miten rentouttavaa, puhdistavaa ja hyvää tekevää. Ikää ja hyvinvointia lisäävää.
Miksi hitossa pitäisi hillitä itsensä, ottaa järki käteen ja käyttäytyä aikuisesti?
Tunteet ja niiden kokeminen sekä muille näyttäminen eivät ole sairaus, vaan merkki äärimmäisestä terveydestä. Energioiden vapaasta virtauksesta. Rohkeudesta.
Mitä väliä, mitä muut sanovat tai ajattelevat?
Tuntuu äärettömän hyvältä päästää irti häpeästä, joka lymyää itsensä hillitsemisen taustalla. Vapaus ja aitous, jonka hillitsemättömyys tuo mukanaan, on mutkatonta, lämpöistä, lempeää, rentoa ja turvallista. Se on voimakasta iloa, joka saa näkyä. Iloa, joka tarttuu kanssakulkijoihinkin.
Häpeä sensijaan tuottaa turhaa kärsimystä, otsaryppyjä, pinnistelyä ja huonoa oloa. Häpeän pakonomainen peittely kuluttaa valtavasti energiaa.
Salaisuudet ja pelko ovat häpeän ravintoa. Monin tavoin peiteltävä epätäydellisyytemme ja pelko siitä, ettemme ole rakastettavia sellaisina kuin olemme. Kun tavoittelemme kovasti rakkauden, hyväksynnän ja arvostuksen saamista, vaanii häpeä joka ainoan nurkan ja puskan takana.
Onnellisinta on olla aito, oma itsensä. Sallia itsessään ja itselleen kaikki tunteet sekä hölmötkin kokemukset. Rakastaa itseään terveesti kaikkine kummallisuuksineen.
Itsensä rakastaminen on oman sydämen puheen kuuntelemista, siihen luottamista ja sen mukaan elämistä. Se on rohkeinta, mitä on.
Omien unelmien, omannäköisen elämän – Sun Juttusi – todeksi eläminen edellyttää luopumista itsensä liian vakavasti ottamisesta, syyllisyydestä, itsekritiikistä, täydellisyyden tavoittelusta, ankaruudesta, puskemisesta, muiden ajatuksista välittämisestä ja monesta muusta rajoittavasta roinasta. Sielu lentää ja energiat kohdistuvat unelmien toteuttamiseen, kun vapautamme itsemme turhasta häpeän ja sen peittelyn taakasta.
Voimallisen räjähdyksen seurauksena oivalsin haluavani pysytellä loppuelämäni varsin hulvattomana. Haluan hullaantua lemmestä, ihmisistä ja elämästä ja mistä milloinkin. Haluan leikkiä, hassutella, tanssia, laulaa, nauraa ja hölmöillä. Täysillä.
Lempeä saa olla ilmassa vaikka joka päivä. Toivon, että voin tartuttaa sitä myös ympärilleni.
Kirjoitin 10 vuotta sitten laulun Lyydiasta. Lyydia on suuri idolini. Oivalsin, että on korkea aika olla myös itse oman elämänsä Lyydia. Sitä rohkeutta toivon myös Sinulle.
Lyydia
Mitä väliä, jos mekossa on rimpsupitsiä
ja liikavarpaat räytyy kirkkaan punaisissa kengissä?
Mitä väliä, jos nauttii hieman lemmenlääkettä,
juo viiniä ja tanssii yössä yöttömässä – pöydillä?Mitä väliä, jos meikki onkin liian räikeä
ja tekohampaat hohtaa suussa valkoisina helminä?
Mitä väliä, jos tahtoo olla laillaan viehkeä
eikä kotonansa ristipistoliinaa piperrä?Talveksi taas Amerikkaan
lähtee luo miehen rikkaan
Lyydia –yhdeksänkymmentä.Mitä väliä, jos ihollansa tuntee värinän
ja sydämessä yhä rytmin elämälle kiihkeän?
Mitä väliä, jos ei hän tahdo laulaa virsiä,
ja jonkun mielestä käy kadotuksen tietä – syntistä?Mitä väliä, jos väsymään ei vielä ennätä
ja vauhti loppusuoralla on kaikkinensa villiä?
Mitä väliä, jos tahtoo joka hetkeen sävyjä,
ettei elämä oo vanhan kermakahvin väristä?Talveksi taas Amerikkaan
lähtee luo miehen rikkaan
Lyydia –yhdeksänkymmentä.Mitä väliä, jos kolme miestä kolmekymppistä
Kavaljeerikseen tahtoo Lyydia – yhdeksänkymmentä?
Odotan innokkaasti tapaavani sinut Löydä Sun Juttusi -valmennuksissani, joihin voit tutustua täältä.
