Kiltti ihminen uupuu, kun haluaa vain olla hyvä – Kiltin on muistettava pitää omista rajoistaan kiinni

 

Kirjoittaja Niina Jormakka on hyvinvoinnin parissa työskentelevä ja yrittävä, mutta ennen kaikkea elämän merkityksellisyyttä pohdiskeleva ja alati opiskeleva nuori nainen. Niina muistuttelee kirjoituksissaan, kuinka jokainen päivä tuo mukanaan vuorovaikutustilanteita, kohtaamisia ja ajatuksia, joiden myötä voit oppia uutta sekä itsestäsi että ympäröivästä maailmasta.

 

Kiltteyttä pidetään hyveenä, jota jokainen ei sydämessään mukanaan kanna. Kiltti ihminen nähdään hyvänä ja kauniina, mutta ehkä myös helposti hyväksikäytettävänä ja alistettavana: hän hoitaa asian kuin asian, eikä turhia valita. Työelämässä kiltille on helppo sysätä hanttihommia ja turhalta tuntuvia pikkujuttuja. Näiden ’’pikkujuttujen’’ päälle rakentuu suuri kaava, ja ilman kilttiä ahertajaa ei olisi siis mitään. Kunnian saa kuitenkin joku muu. Kiltti saattaa kuormittua valtavasti, mutta ei näytä sitä ulospäin.

Surullisinta tässä ilmiössä on se, että kiltti ei todellakaan yleensä ymmärrä arvoaan tai sitä, että muut ihailevat hänen altruistisuuttaan. Kiltti tekee usein näitä vastavuorottomia palveluksiaan kohottaakseen omanarvontuntoaan ja tullakseen hyväksytyksi, mikä toisaalta toimii, mutta usein itsestä huolehtiminen jää suoritusten keskellä taka-alalle. Aito auttamisen halu voi kääntyä uuvuttavaksi, aitous muuttuu pakoksi.

Kiltti sanoo usein: ’’En ole ehtinyt pitää huolta itsestäni, kun olen kaiken aikaa pitänyt huolta muista.’’ On tärkeä muistuttaa, että myös hän ansaitsee osansa hemmottelusta ja levosta. Hänellä on oikeus laittaa itsensä etusijalle. Hänellä on oikeus tavoitella itselleen tärkeitä asioita, kuten kaikilla meillä. Kiltti ansaitsee myönteistä palautetta sekä kiitosta tekemisistään, samalla kuitenkin voimme auttaa kilttiä muistamaan, että välillä on ihan ok vain olla, ilman suorituksia ja velvoitteita.

Kiltteydessä on monia puolia – miten kääntää kiltteys arjen voimavaraksi?

Työelämässä kiltin on vaikea edetä, koska hänet on laitettu lokeroon, jossa multitaskaaminen ja jokapaikanhöylääminen ovat hänen tärkeimpiä tehtäviään. Vaikka kiltti varmasti hoitaisi monet vastuullisetkin tehtävät huolellisesti ja muita kunnioittaen, hänet usein halutaan asettaa paikkaan tai asemaan, jossa hänestä voidaan eniten hyötyä. Kiltti ei saa koskaan näyttää aitoa vahvuuttaan, kun tehtävät pyörivät muiden auttamisen ympärillä.

Usein kiltti on myös herkkä – muiden sanat ja teot saavat hänet tuntemaan voimakkaasti. Myös keho voi reagoida ympäristön muutoksiin esimerkiksi alakuloisuutena, päänsärkyinä, suolistovaivoina tai unettomuutena. Kiltti ihminen uupuu, koska haluaa vain olla hyvä. Tärkeintä olisikin ymmärtää, että jokainen on hyvä sellaisenaan, hyvyys ei vaadi jatkuvia palveluksia muille. Kiltti voi hyväksyä kiltteytensä, mutta myös oppia työkaluja, joilla rajata tätä piirrettä omaa jaksamistaan kuunnellen.

Kiltti ei pääse vain muita auttamalla ja hyvyyttä tavoittelemalla kukoistukseensa. Kiltti ihminen on sisimmässään lämmin ja sydämellinen, sanalla sanottuna upea. Kun tähän yhdistetään vielä ripaus itsevarmuutta, omien arvojen mukaan elämistä ja jämäkkyyttä seisoa omien valintojensa takana, kiltti pääsee elämässään varmasti hyvin pitkälle, minne vain haluaa. Kiltti tarvitsee elämäänsä tervettä itsekkyyttä, jolloin hän voi löytää tasapainon oman jaksamisen ja muiden auttamisen sekä toisten tunteiden huomioimisen välillä.

Tunnistatko itsesi kiltiksi tai kuuluuko lähipiiriisi kilttejä persoonia? Onko kiltteys taakka vai voimavara?

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: