Hei! Minä olen Ilari ja olen patologinen miellyttäjä.
Olen käyttänyt elämästäni paljon aikaa miettimällä, mitä muut minusta ajattelevat. Miettimällä, mitä tekemiseni ja sanomiseni aiheuttavat tai eivät aiheuta muissa ihmisissä. Ein sanominen on minulle hankalaa niin perhepiirissä, ystävien seurassa kuin työelämässä.
Minulla on tarve olla se kuuluisa hyvä tyyppi. Sellainen, joka joustaa, hymyilee ja siirtyy sitten kohteliaasti kulman taakse kiroilemaan kohtaloaan.
Pikkuhiljaa olen opetellut ja joutunut opettelemaan omien rajojeni tunnistamista. Omien tarpeiden asettaminen etusijalle on minulle kuitenkin edelleen todella hankalaa. Minua on auttanut ajatus, että lopulta ainoa keino toteuttaa omaa hoivaavaa ja huomioivaa luontoani, on pitää ensin huolta itsestäni.
Kuormittuneena, väsyneenä tai tukkoisena en pysty levittämään hyvää ympärilleni. Opettelemalla sanomaan ”ei”, voin sanoa ”kyllä” jossakin toisessa, tärkeämmässä paikassa.
Väitän, että miellyttämisen tarve ei kuitenkaan ole pelkästään negatiivinen asia. Yksilöllisyyttä, omia tarpeita ja sisäisiä elämyksiä korostavassa nykykulttuurissa on hyvä muistaa myös, että emme ole yksin. On kyse tasapainosta. Tasapainosta omien tarpeiden ja ympäröivän yhteisön ja sen odotuksien välillä.
Teen mielelläni silloin tällöin itselleni hieman epämiellyttävän asian, jos tiedän sen merkitsevän paljon jollekin toiselle. Tätä kutsutaan terveeksi epäitsekkyydeksi. Teen kuitenkin pääosin asioita, jotka tuottavat minulle iloa ja hyvää oloa. Tätä kutsutaan terveeksi itsekkyydeksi. Joskus nämä menevät myös iloisesti sekaisin, koska sellaista elämä nyt vain on.
Isoin oivallus minulle itselleni on ollut havainto omasta päänsisäisestä kuplastani.
Vaikka itse vaivaan päätäni muissa ihmisissä oletetusti aiheuttamillani reaktioilla, eivät toiset välttämättä omista elämäänsä minun tekemisieni ja sanomisieni jatkuvalle analysoinnille.
Usein omassa päässä vatvomalla asian kuin asian saakin kasvamaan suhteettoman suureen mittakaavaan. Silloin tärkeä taito on myös osata lempeästi nauraa itselleen ja omille kipukohdilleen. Ottaa kädestä sisäistä pientä ja epävarmaa Ilari-poikaa ja kertoa hänelle, että kaikki on hyvin. Sitten jatkaa taas yhdessä tätä harjoitusta, jota elämäksi kutsutaan.
