Heräsin pahalla tuulella. Ajattelin, että nyt vain hymyä naamaan. Aurinko paistaa ja luvassa on taianomaisia tapaamisia huipputyyppien kanssa. PAKKO OLLA upea fiilis! Otan avuksi postiviiset mantrat ja taikakivet ja nostan pari sielukasta ja voimauttavaa korttia niin avot, kyllä tästä vielä noustaan!
Koko ajatuskin väsytti niin, että nukuin vielä tunnin.
Olen jo luopunut siitä hieman tekopirteästä ilo-valo-positiivisuus-puskemisesta, jolla henkisen matkani aloitin ja jota myös ”spiritual bypassingiksi”, eli todellisten tunteiden ohittamiseksi kutsutaan. Se on tikapuissa vielä hiukan puskemista sisältävä rohkeuden taso, joka on portti oman voimaan. Ilo-valo-positiivisuus-vaihe on kuitenkin ollut erittäin tarpeellinen vaihe. Siitä kaikki on alkanut.
Oman voiman löytyminen etenee eri vaiheissa, kuten Tikapuut rakkauteen -kirjassani kirjoitin. Voimaa ja valoa pitää ensin harjoitella. Uutta, rohkeampaa ja laajempaa elämää kohti pitää mennä pienin askelin, eri vaihtoehtoja kokeillen. Haparoiviin ensiaskeliin tarvitaan kaikki mahdollinen tuki ja turva, mantrat ja apuvälineet. Pitää ”fake it till you make it”, jotta saa kokemuksia tulevasta ja saa rauhassa totutella lähipiirin ihmetteleviin reaktioihin. Siis missä huuhaa retriitillä kävit? Mitä ihmettä siellä tehtiin?
Kaikki voimaannuttavat luennot, tapahtumat ja retriitit, mitä onneksemme on yllin kyllin tarjolla, tarjoavat korvaamatonta tukea ja lujittavaa yhteisöllisyyden tunnetta.
Et ole yksin, muutkin käyvät läpi samaa innostavaa sydämen avautumisprosessia. Kasvun energian tunnistaa – sen haistaa ja maistaa ja se on huumaavaa! Henkisten tapahtumien kollektiivinen ilon ja valon energia antaa omaan kasvuun parhaan tuen ja kannustuksen.
Jokainen vaihe loppuu aikanaan ja antaa tilaa seuraavalle. Sain pitkään voimani taianomaisista tapahtumista, mutta rauhoituin kotiini vasta, kun olin valmis tutustumaan syvempien tunteitteni viestiin ja voimaan. Aloin kunnioittamaan raskaita ja syviä tunteitani todellisen voimani lähteinä. Minulle kelpaa nykyään taiaksi häpeä, syyllisyys, apatia ja suru. Olen mielelläni ja rehellisesti aivan romuna ja itku kurkussa aina kun siltä tuntuu. Kun olen ollut tunteilleni rehellinen, nousen voimaani luonnollisesti ja loistan AITOA valoa, enkä tarvitse siihen enää mantroja tai muitakaan apuvälineitä.
Rauhallinen muutos on paras muutos, ja rohkeuden innostavasta ilotulituksesta kaikki tunteet hyväksyvään, rauhalliseen ja hieman tylsäänkin neutraaliin siirtyminen voi viedä vuosia.
Rohkeudessa vielä juokset voimasi perässä, mutta kun voima on vihdoin TOTTA, kun uskot itseesi ja tunne-elämäsi on niin laajaa, että rakastat kaikkea mitä se sinulle tarjoaa, saat olla voimissasikin aivan KAIKKEA, sillä mikään ei enää voi viedä voimaasi pois, kun olet sen itsestäsi löytänyt.
Ystäväsi voi kuitenkin huolestua, kun voimasi löytäneenä makaatkin sängyn pohjalla tai kiukuttelet lapsellisesti. Se kertoo vain siitä, ettei hän itse ole vielä siinä vaiheessa, että uskoo voiman pysyvyyteen. Hänelle tulee hätä ja hädästä käsin tarve auttaa ja nostaa sinua ylöspäin, keinoin millä hyvänsä. Lapsiakin moititaan, jos he ovat pahalla päällä tai heitä ei huvita apaattisina tehdä jotain. Ei anneta tuntea kaikkea, koska ei vielä uskota kaikkien tunteiden olevan voimallisia ja tarpeellisia.
Ajatellaan, että voiman pitäisi olla liimattuna kasvoille leveään hymyyn ja sen pitäisi tirskua läpi positiivisten sanojen. Luullaan, että voiman pitäisi jatkuvasti pirskahdella joka solusta, että sen elinvoima näkyisi vain suorassa selässä, ikuisessa reippaudessa ja itsevarmuudessa. Pelätään, että jos voima ei ole koko ajan näkyvillä, se ei ole totta.
Todellinen voima on pysyvää, hiljaista ja näkymätöntä ja se elää mukana aivan kaikessa. Oman kokemukseni mukaan se kasvaa eniten häpeässä, se ottaa eniten vauhtia syyllisyydestä, se laajenee eniten apatiassa ja puhkeaa kukkaan surussa.
Se, jos jokin, on taianomaista, koska sitä taikaakin on monenmoista.
Kuva: Sari Ayre photography
