Monesti uutta matkapäivää aloittaessamme meillä on mielessä ainakin jonkinlainen visio siitä, kuinka päivän olisi tarkoitus kulkea. Voi olla, että suunnitelmissa on pitää työpäivä, toisaalta mielessä voi siintää ajatus rennosta päivästä rannalla. Voi olla, että seuraavalta leiriytymispaikalta toivoo paljon, tai että patikoinnin jälkeen jääkaapissa odottaa kunnon illallistarpeet ja kylmä valkoviini.
Voi kuitenkin olla myös, että työpäivä vaihtuu lennosta päiväksi vaikeakulkuisilla vuorilla tai vaunusta hajoaa jotakin. Voi olla, että iltapäivän rentoutuminen vaihtuu uuden takavalon suojuksen rakentamiseen, kun siihen on ensin koko päivän turhaan etsitty varaosaa. Voi myös olla, että jääkaappi on lakannut toimimasta kaasun loputtua ja ruuat ovat pilalla.
Sattumuksia, ei vastoinkäymisiä
Elämä on jatkuvaa muutosta ja muutoksiin sopeutumista tai niiden vastustamista. Tien päällä eläessä muutoksia tapahtuu huomattavasti enemmän kuin paikallaan ollessa. Se on vaatinut entistäkin enemmän kykyä mukautua muutoksiin, joskus hyvinkin nopeasti. Silloin tarvitaan joustavuutta ja kykyä muuttaa suunnitelmaa lennossa. Lisäksi auttaa valtavasti, jos osaa irrottaa omista odotuksista, eivätkä vastoinkäymiseksi kutsutut asiat saa mieltä automaattisesti matalaksi.
Siksi olemme päättäneet kutsua yleisesti vastoinkäymisiksi ajateltuja asioita sattumuksiksi. Jo niiden kutsuminen neutraalimmalla ilmaisulla negatiivisen sanan sijaan auttaa suhtautumaan niihin kevyemmin.
Asiat ovat lähtökohtaisesti neutraaleja. Oikea ja väärä ovat ihmisen itse luomia määritelmiä. Meidän suhtautumisemme on se, joka leimaa tapahtuman helpoksi tai vaikeaksi, hyväksi tai huonoksi. Ihminen itse luo odotuksia siitä, kuinka asioiden kuuluisi toimia.
Suunnittelemme elämäämme eteenpäin joskus hyvinkin pitkälle muistamatta sitä, ettei kukaan ole luvannut meille huomista. Järjestelemme tulevaisuutta ikään kuin se olisi täysin meidän käsissämme. Vilkas mielikuvitus maalaa turhankin helposti tarkkaa suuntaa tulevalle ja luo odotuksia. Odotukset koskevat usein itsen ulkopuolisia tekijöitä, kuten millaisen parisuhteen haluan, mihin kouluun minun on pakko päästä tai miten matkan kuuluisi taittua.
Haluamme elämämme kulkevan laatimamme kaavan mukaan, mieluiten helposti ja kivuttomasti. Ja mikäli näin ei käy, ajattelemme, että ompa hankalaa, ei tämän näin kuulunut mennä, ja miksi tässä nyt näin kävi. Ajattelemme, että meillä on oikeus siihen, että tämä asia menee suunnittelemallani tavalla, ja petyn ja harmistun, jos ei menekään. Tuskaa lievittääksemme etsimme syntipukkia ja syypäätä. Ehkä muut ihmiset, sää tai sairastuminen pilasivat suunnitelmamme. Vieritämme vastuun usein ulkopuolellemme, vaikka osoittaessamme etusormella muita, emme huomaa, että kolme sormea osoittavat itseemme.
Anna elämän yllättää
Odotukset ovat pahin vihollisemme. Ne tuottavat katkeria pettymyksiä jos emme osaa olla joustavia ja päästää irti suunnitelmien muuttuessa. Joskus yllättävä muutos voi sitäpaitsi osoittautua alkuperäistä suunnitelmaa paremmaksi.
Pari päivää sitten olimme menossa meren rannalle tekemään töitä, mutta kartanlukuvirhe vei meidät korkeille vuorille. Päästimme irti vanhasta suunnitelmastamme, emmekä tehneet u-käännöstä, vaan päätimme katsoa, millainen suunnitelma maailmalla oli tuota yhtä päiväämme varten.
Vuorilta aukesivat tähänastisen reissumme upeimmat näköalat.
Kun ei ole tietoa tulevasta, seuraavasta yöpaikasta, seuraavasta reitistä tai kohtaamistaan ihmisistä, tietää jo etukäteen, että moni asia saattaa mennä eri tavalla kuin on odotettu. Ilman tämän hyväksymistä olisimme varmaankin kääntyneet takaisin jo Via Balticalla.
Avoin ja muutoksiin sopeutuva asenne olisi äärimmäisen tärkeä myös arkielämässä. Miksi meillä on kotona Suomessa kova tarve tietää tulevasta ja miksi suunnitelmien muutoksia ja vastoinkäymisiä on hankalampi kestää? Mikseivät ne kotona ole koskaan olleet sattumuksia, jotka aiheuttavat vain suunnanvaihdoksen tai uudenlaisen lähetymistavan?
Syksyn kestävä matka on meille tietoista opettelua pois mielen kankeudesta. Meillä on matkaa takana puolitoista kuukautta ja eteen on tullut niin pieniä hupaisia kömmähdyksiä kuin vähän pelottavampiakin tilanteita. Olemme ajaneet asuntovaunun käsijarru päällä renkaat savuten ja palohälytin huutaen pitkin Kroatian moottoritietä, välillä unohdamme tavaroita auton katolle ja tilaamme ravintolassa kielimuurin takia kasvissyöjinä lihaa.
Eräänä päivänä kapea vuoristotie verotti meiltä yhden lisäpeilin, kun se kolahti vastaantulevan kaahailijan autoon. Säikähdyksestä selvittyämme meidän oli tehtävä tietoinen valinta kuinka suhtaudumme tämänkertaiseen sattumukseen. Annammeko sen pilata päivämme vai keskitymmekö ratkaisun löytämiseen?
Ajattelutavan siirtäminen arkeen vaatii harjoitusta, mutta on sen arvoista. On oleellista pohtia, mitä hyötyä on pitää kynsin ja hampain kiinni aiemmista oletuksista, toiveista ja suunnitelmista ja kyseenalaistaa, miksi juuri tämä tapa tai lopputulos olisi ollut toista parempi.
Ja kun muistaa elämän rajallisuuden, on helpompi iloita jokaisesta hengenvedosta, jopa niistä hieman raskaammistakin. Murehdimme huomisesta kuin se olisi luvattu, vaikka tosiasiassa kukaan ei ole luvannut meille mitään.
