Olen huomannut tietyn ilmiön, joka on toistunut elämässäni. Se kaava menee jokseenkin näin:
Teen jotain asiaa, josta todella tykkään. Siitä seuraa se, että ihmiset lähelläni yhdistävät minut kyseiseen asiaan. Samoin teen itse, samaistun tekemiseen hyvin vahvasti ja luon siitä omaa identiteettiäni. Toisin sanoen olen yhtä kuin liikuntatyyppi, tanssija, ravintokaveri, rakkaushippi, metsämies, mikä milloinkin. Tästä samaistumisesta johonkin tekemiseen on ollut jänniä seurauksia.
Erityisesti aloin huomaamaan tätä silloin, kun muutin radikaalisti sitä, mitä olin ollut ennen. Rupesin ajattelemaan ravinnosta, hyvinvoinnista eri tavalla muuttaen tulokulmaani. Kaikki ihmiset ympärilläni eivät ymmärtäneet tätä muutosta.
Ja koska en pystynyt itsekään hyväksymään asiaa, tästä seurasi näennäinen irtaantuminen vanhoista ”piireistä”. Sitten ravinnosta alkoi itsensä tutkiskelu, jollain tavalla samaistuminen ilmiöön, jota joku saattaisi kutsua ”henkisyydeksi”. Tietynlainen hyvyyden tavoittelu, persoonan luominen kohti ”puhtautta ja täydellisyyttä”. Tästä alkoi sitten takaisin paluu, kohti juuri samoja asioita, joista olin alunperin lähtenytkin.
On erikoista huomata kuinka ihmiset hyväksyvät tai eivät hyväksy muutosta. Kun jokin minussa muuttuu, muuttuu myös ihmisten näkemys siitä, kuka tai mikä olen. Ja jos en itse sitä hyväksy, voi tuntua siltä, että joku hylkää. Todellisuudessa kukaan ei hylkää, jos hyväksyn oman kiinnostukseni elämää kohtaan. Ydin minussa pysyy aina samana, mutta millaista leikkiä näet minun leikkivän, saattaa muuttua.
Oletko sinä pistänyt minut tai jonkun toisen ihmisen johonkin tiettyyn ”laatikkoon”. Teemu (Janne, Liisa, kuka tahansa) = semmoinen ja semmoinen tyyppi. Ja pystytkö päästämään irti näistä oletuksista, jos tätä maailmankuvaasi muutetaan? Sinulla ei tarvitse minulle vastata, mutta tämä on minulle tosi mielenkiintoinen teema.
Tällä hetkellä tuntuu, että toisten hyväksynnälle ei ole niin suurta merkitystä kuin sillä oli esim. 8 vuotta sitten. Nyt voin leikkiä näitä eri leikkejä, ymmärtäen, että kaikki ei tykkää. Eikä oo tarkoituskaan. Onneksi leikkikavereita riittää, ennen kaikkea niitä, joilla ei oo itsessään mitään väliä mitä teen, vaan MITEN ja MIKSI teen jotain asiaa.
On hauskaa huomata tätä ilmiötä kaikkialla.
Ravintotyypit ei voi ostaa jäätelöä, koska joku voisi nähdä. Joogaopettaja ei voi syödä lihaa, koska eihän niin joogassa tehdä.
Henkinen tyyppi ei voi ottaa tuopillista hyvien ystävien seurassa, koska se on ”väärin”.
Rokkari ei voi istua paikalleen silmät kiinni, koska se ei kuulu genren käyttäytymiseen.
Me ihmiset ollaan huomattavasti monimutkaisempia ja moniulotteisempia, kuin vain yhden suunnan otuksia. Ja tässäkin on eroavaisuuksia, jollekin tietynlainen ehdottomuus on todellista, rehellistä ja tuo enemmän vapautta elämään.
Pointti on tässä se, että uskallammeko olla sitä, mitä olemme, vaikka se ei sopisi toisten ihmisten luomaan ajatukseen meistä? Kaikki yllä luettelemani ovat karkeita esimerkkejä ja on paljon ihmisiä, jotka murtavat noita ajatuksia, koska se on heille paljon rehellisempää, kuin olla tekemättä jotain, jota he kuitenkin haluaisivat tehdä.
Mä aion tulla metsästä räkäsenä, treenaamaan metallin pauhaessa, sieltä hiljentymään, ottamaan yhteyttä sisimpääni mantrojen kanssa vihermehua juoden, pukien ylleni puvun esiintyessäni lavalla, nauttien sen jälkeen oluen hyvän ystävän kanssa nauraen, naisista puhuen. Sait varmasti ideasta kiinni.
Asioiden yhdistäminen on minulle paljon todellisempaa, kuin jonkun asian pois jättäminen pelon takia. Ja on hyvä muistaa, että mun tapa ei ole yhtään sen parempi tai huonompi kuin sun tapa. Jos olet päättänyt valita jonkun polun ja se tuntuu sulle oikealta, niin se on juuri se mitä toivon. Ei sillä ole väliä mitä teet, vaan miten ja miksi. Tehdään ne asiat toisia ihmisiä kunnioittaen ja elämää arvostaen, niin uskon, että hyvä tulee.
Luonnollisin versio minusta -blogia sponsoroi Biomed
P.S. Viikon valintani blogia sponsoroivan Biomedin valikoimista
on heraproteiinivalmiste, jonka koen vahvistavan juurevaa oloa.
