Jokaisen elämässä on välillä lyhyempiä tai pidempiä kausia, jolloin koemme kantavamme jaksamiseemme nähden aivan liian isoja taakkoja. Nämä taakat usein tuntuvat sekä emotionaalisina että kehollisina kipuina – oikeastaan näitä kahta kipua ei edes voi täysin erottaa toisistaan. Tunneperäinen kipu on aina myös kehollinen kokemus ja päinvastoin.
Silloin kun elämme kipujemme kanssa sietokyvyn äärirajoilla, on hyvä pysähtyä ja kysyä itseltään tärkeitä kysymyksiä. Jos on jäänyt kantamaan kipujaan, sen ei tarvitse olla elämän loppuun asti kestävä ”kohtalo”. Jos tunnemme näin, koemme helposti olevamme voimattomia elämän edessä ja uhriudumme. Uhrina taas tulemme tiedostamattamme siirtäneeksi omaa taakkaamme ja vastuutamme muille ihmisille. Oma kohtalomme ei ole tällöin itsemme käsissä, vaan koemme syyn olevan itsemme ulkopuolella, olosuhteissa ja muissa ihmisissä.
Kannattaa muistaa, että tämä on täysin inhimillinen selviytymiskeino, johon lähes jokainen jossakin vaiheessa elämäänsä jää kiinni. Jos kuitenkin jäämme vuosiksi tai vuosikymmeniksi kiinni tähän tapaan reagoida ja kantaa kipuja, saatamme sairastua taakkamme ja kokemamme avuttomuuden seurauksena. Tiedostaminen on lähtökohta oman selviytymismallin tunnistamiselle ja muutokseen havahtumiselle.
Vaikka muutos voikin tuntua pelottavalta tai epämukavalta, se kannattaa. Hyväksymällä mennyt ja tämä hetki avaudut mahdollisuudelle muuttaa tulevaisuutta. Vapaudu siis myös omista syyllisyyden tunteistasi, mikäli niitä koet. Olet tehnyt joka hetki parhaasi sillä ymmärryksellä, joka sinulla on kulloinkin ollut.
Jos koet jääneesi kipuinesi yksin, tässä on sinulle joitakin kysymyksiä, jotka voivat auttaa sinua eteenpäin. Pysähdy, hengitä ja avaudu kehollesi jokaisen kysymyksen kohdalla. Tunnista kehosi vastaukset, salli tunteiden tulla. Tunnista myös sisäinen puheesi, tuleeko se aidosti sydämestäsi vai onko se pelosta ja vanhoista uskomuksista ohjautuvaa sisäistä puhetta.
Salli itsesi virittäytyä kokemallesi kivulle, ota se vastaan ja toivota tervetulleeksi. Tunne mitä tunnet kehossasi. Kysy itseltäsi:
”Kuinka paljon tästä kivustani todella on minun ja kuinka paljon tämä tulee jostakin itseni ulkopuolelta?”
Voit antaa prosenttiluvut näille osille, esimerkiksi 40% on omaa kipua ja 60% tulee muualta. Keskity ensin tutkimaan muualta tullutta kipuasi ja anna sille osalle kipua tilaa. Kysy:
”Mistä tai keneltä tämä kipu oikein on peräisin? Voisiko olla niin, että olen ottanut kantaakseni muiden kokemaa kipua ja kärsimystä?”
Voi olla, että olet ottanut jo lapsesta saakka kantaaksesi esimerkiksi vanhempiesi tunteita ja kipuja. Nämä tunteet ovat saattaneet olla lapsilta salattuja (ja silti lapsi aistii ne), tai ne ovat saattaneet olla suora vaatimus lapselle alkaa kantaa oman vanhemman kärsimystä. Koska lapsi on vielä kovin riippuvainen vanhemmistaan, hän tekee kaikkensa ollakseen ”oikeanlainen” vanhempiensa edessä. Jos tämä vaatimus tarkoittaa toisten tunteiden kantamista ja vastuun ottamista, lapsi toimii näin selviytyäkseen ja kokeakseen itsensä edes jollakin tavalla hyväksytyksi.
Mieti seuraavaksi, millaisia voimavaroja tarvitsisit, jotta voisit luovuttaa ainakin osan kokemastasi kiputaakasta heille, jotka sen omistavat. Kysy myös, millaisia voimavaroja taakan omistajat tarvitsisivat, jotta he kykenisivät ottamaan vastuuta omasta kivustaan ja kärsimyksestään. Mieti, miten voisit symbolisesti luovuttaa kantamasi taakat sinne minne ne kuuluvat.
Jos kohdallasi olisi kyse edesmenneistä vanhemmista, tee silti nämä kysymykset. Mieti, olisivatko he, samoin kuin sinä, tarvinneet kokemusta myötätunnosta, hyväksynnästä ja rakkaudesta. Usein tämä on sukupolvelta toiselle siirtyvä tunnemalli. Edellisillä sukupolvilla ei ole vielä ollut ymmärrystä eikä kykyä katkaista jatkumoa, mutta me elämme jo uudessa tietoisuudessa, jossa on sekä tietoa että keinoja päästää irti vanhoista malleista.
Siirry sitten kohtaamaan se osaa kivustasi, jonka koet itse omistavasi. Kuten vanhempasikin tai muu taho kenen kipuja olet kantanut, sinunkin tulee oppia ottamaan vastuuta omista tunteistasi. Aluksi voi olla haastavaa vain olla omien tunteittensa kanssa, ole siis itsellesi armollinen.
Kehosi auttaa sinua tässä. Jos koet tunnekokemuksesi epämukavaksi tai jopa pelottavaksi, se voi johtua siitä, että olet oppinut väistelemään tai tukahduttamaan tunteitasi. Sen vuoksi kehossa tuntuva tunne tuntuu oudolta tai pelottavalta. Voit opetella olemaan pieniä aikoja tunteittesi kanssa aistimalla samaan aikaan sitä, miten tunnet kehosi olevan jotakin pintaa, esimerkiksi tuolia, vasten. Tällä tavoin hermostosi rauhoittuu, kehosi oppii kokemaan turvaa, eivätkä aivosi enää tulkitse tunnetta ”vaaralliseksi”. Aina kun tällainen vaaratulkinta tapahtuu, koemme kipua.
Vapaudut siis kivustasi ottamalla vastaan tunteesi ja luopumalla niistä tunnetaakoista, jotka eivät kuulu sinun kannettaviksi. Jos koet tarvitsevasi apua prosessiisi, kannattaa hakea itselle sellainen kehollisuutta ymmärtävä terapeutti tai hoitaja, jonka kanssa voit opetella turvallista kehosi ja tunteittesi kohtaamista. Terveydenhuollon ammattilaisten osalta tällaisia terapeutteja löytyy esimerkiksi täältä ja täältä.
Kuva: Depositphotos
Lisätietoa psykofyysisistä terapia- ja ohjauspalveluistani löytyy täältä.
