Ihmisellä on halu löytää omat rajat, tarpeet ja mieltymyksensä. Me haluamme kokea itsemme muista erillisenä ja erityislaatuisena: minä tässä ja nyt ainutlaatuisine taipumuksineni ihmeellisen elämän äärellä ja ympäröimänä. Joskus taas sisältä nousee kaipaus löytää yhteys johonkin itseä suurempaan niin, että lopulta omat rajat unohtuvat ja minä katoaa. Tämäkin kaipuu sulautumisesta on myös syvä ja perustavanlaatuinen ihmisille.
Tässä tekstissä tutkiskelen tätä uppoutumisen kaipuuta. Löydän itsestäni erilaisia ilmentymisiä tästä kaipauksesta. Joskus, vaikkakin harvoin, huomaan löytäväni itseni sokerikuorrutteista herkuttelutaivaasta. Useammin taas monelle tutusta some- tai uutisvirrasta, jolloin olen hetken tiedonvirran kohde ja saan levätä tekijärooleistani. Välillä tämä kaipaus täyttyy aktiivisemman toiminnan seurauksessa hyvässä, mukaansa imevässä keskustelussa. Tällaisessa kohtaamisessa minä katoan ja huomioni on vain sinussa – on vain sinä. Silloin saan tauon sinun äärelläsi.
Joskus kehon liike tai improvisaatiotanssissa ilmaan syntyvät viivat imevät minut olemaan vain liikettä, ilman minää. Monissa muissakin hetkissä syntyy hyviä toimintaan ja hetkeen uppoutumisen flow-tiloja.
Kuitenkin näen tässä kaikessa myös vieläkin syvempää kaipuuta. Siitä puhuvat monet mystikot, traditiot ja uskonnot – valaistuminen, moksha, yhteys Jumalaan, universumiin. Mitkä ovatkaan ne keksityt sanat ja sanoitus tälle, joka karttaa sanojen rajallisia painalluksia. Tao, josta voi puhua, ei ole Tao.
Tämä kaipaus on ollut aina syvällä minussa. Kaipaus syventää yhteyttä elämään – universumiin. Elämässäni on ollut erilaisia havahtumisen hetkiä. Läsnäoleva tietoisuus vaikuttaa ilmeiseltä, mutta jokin fyysisempi ja juurevampi olemuksen puoli ei ole vielä avautunut tälle sukellukselle. On kaipaus olla yhtä koko universumin – kaiken mitä on, kanssa.
On olemassa paikka ihmeellinen, joka tuntuu olevan vihreä portti galaksien äärelle, syntyvien ja kuolevien tähtien, ihmeellisen mysteerin äärelle, jota kutsutaan elämäksi. Luonto. Se tuntuu vastaavaan tähän kaipaukseen myös juurevalla tavalla eikä pelkkänä tietoisuuden tyhjänä äärettömänä avaruutena. Konkreettinen ja aistittava ovi johonkin samaan, johon palataan meditaatiotyynyllä. Tämä sukellus on täynnä aistimuksia, ja kokemus on jopa aistillinen. Kalliot, vuoret ja rannat merien ja järvien, ne ovat ihania. On paikka, jossa elämä ja elävyys tuntuu vielä selkeämmin kuin kosketettaessa kovaa rantakallion graniittia. Metsä. Elävyys ja elämä ympärilläni.
Metsään uppoutuminen. Metsässä haluan kadottaa itseni ja unohtaa rajani. Kun unohdan ne, jokin rentoutuu ja avautuu. Vihreys voi syöksyä suoniini ja keuhkot täyttyä vienoista metsän tuoksuista. Tällaisella hetkellä aivoni rakentavat kuvan vihreästä peitosta, joka pitää minua hyvänä, ravitsee, vitalisoi ja vie minut minän toiselle puolelle osaksi elämää. Tämä vihreä salatie on etenkin meidän suomalaisten ovilla ja poluilla. Kuinka rikkaita minä ja sinä olemmekaan. Kaikkialla ja kaikille tällä planeetalla ei kuulu vihreitä elämän kuiskauksia, kuten meille.
Kolme tapaa syventää metsäkokemusta:
Jos metsään tahdot mennä… Vihreyteen (tai nyt talvella valkeuteen) sukeltaa.
Tässä kolme tapaa syventää metsäkokemusta. Ota mukaasi rakas ystäväsi tai kumppanisi tai tutki yksin metsäsukellusta, jos se on sinulla luontaisempaa. Monet ihmisnisäkäsaivot kuitenkin pitävät, jos ne voivat kokea luontoa yhdessä lajikumppanin kanssa, tehdä hetkistä jaettuja.
1) Sulje puhelin
Sulje puhelin hyvissä ajoin. Viimeistään puoli tuntia ennen metsää kytkeydy irti maailmasta. Tällä kertaa ei kuvata metsäkuvia someen vaan vain omaan sydämeen. Nämä sydämen kuvat ovat sinulle lahja elämältä. Anna sivilisaation hyvine ja huonoine puolineen jäädä taakse. On aika palata alkuperäiseen kotiin. Samoin retken päätyttyä pidä puhelin kiinni vielä vähintään puoli tuntia. Anna metsän hiljaisen meditaation, äänettömän äänen, soida sisälläsi. Anna luonnon vitalisoivan voiman ravita olemustasi hyvän tovin ennen kuin tartut sähköisiin laitteisiin ja erilaisiin aparaatteihin.
2) Ole ja kävele hiljaisuudessa
On maagista vaeltaa ja kävellä ystävän tai rakkaan kanssa hiljaisuudessa. Jakaa ilman sanoja. Tietää, että myös hän näki sen ihmeellisen puun ja kuuli saman vanhan korpin huudon. Päättäkää etukäteen, että kuljette vähintään neljänneksen matkasta hiljaisuudessa. Ehkä haluatte vielä enemmän sanattomuutta ja sovitte useita hiljaisia taipaleita. Nämä ovat jaettuja meditaation hetkiä. Ehkä jossakin välissä jaatte kokemuksianne puhuen ja ihmettelette yhdessä luonnon ihmeellistä mysteeriä. Voitte myös sopia, että ette puhu tästä matkasta ikinä. Se jää sydämiinne hiljaisiksi kuviksi. Olette jakaneet jotakin yhdessä, jota ei koskaan laitettu sanoiksi.
3) Anna huomiosi vaeltaa
Pysähdy usein. Älä kävele tai liiku. Seiso tai istu vain. Päästä sitten katseesi ja huomiosi vaeltamaan. Anna elämän tai aivojesi, miten sen vain ajatteleekaan, vapaasti ohjata huomion ja katseesi valokeilaa. Päästä huomiosi täysin irti kontrollista. Hitaasti, hitaasti anna huomiosi vaeltaa ja anna itsesi yllättyä minkälaisia luonnon yksityiskohtia tulee tajuntaasi. Ole rennosti läsnä. Ehkä voit todeta spontaanisti putoavasi olemuksessasi huomioivaan kohtaan, joka on aina ollut todistamassa elämääsi. Ehkä voit huomata yllättäen huokauksen, kun joku olemuksesi päästää irti. Jokin sinussa tajuaa, että olet metsässä. Vain tuo ja tuo luonnon yksityiskohta on nyt totta eikä mikään mielen valkokankaan huolestuttava tai innostava kuva tulevaisuudesta tai menneisyydestä. Läsnäolo tässä ja nyt käy metsässä ilmeisemmäksi.
