Katsoin silmät kostuen Susan Davidsin TED talkia. Hän sanoo kauniisti, että suru, häpeä ja vihakin ovat luontaisesti arvokkaita tunteita. Olemme jakaneet normaalit ja luonnolliset tunteet hyviksi ja pahoiksi. Kun työnnämme osaa tunteistamme pois, menetämme osan kyvystämme kehittää taitoja, joilla selvitä maailmassa sellaisena kuin se on, ei sellaisena, kuin toivomme sen olevan.
Helposti tulemme ajatelleeksi, että emme halua kokeilla jotakin, koska se voi aiheuttaa stressiä tai pettymystä epäonnistumisesta tai että haluamme vain tietyn tunteen menevän pois. Susan sanoo, että ne ovat kuolleiden ihmisten tavoitteita. Vain kuolleet eivät tunne epämukavuutta, sydänsuruja, epäonnistumista tai torjuntaa. Hankalat tunteet ovat osa sopimustamme elämän kanssa. Merkityksellistä uraa, perhettä tai maailman pelastamista ei voi saavuttaa ilman epämukavia tunteita.
Luulen, että kielteisinä koettuja tunteita torjuvat alitajuisesti erityisesti ne, joita on lapsena usein toruttu, voivoteltu tai koitettu saada pääsemään irti näistä tunteista – hyväksynnän ja “on luonnollista tuntea pettymystä tai suuttumusta tässä tilanteessa” -ajattelun opettamisen sijaan.
Vaikka olen ollut asiasta tietoinen pitkään, olen silti huomaamattani pannut vastaan esimerkiksi ahdistuksen tunteille. Epämukavia tunteita alkaa myös helposti pelkäämään, mikä pahentaa tunnetta. Tiedostettuani tämän, olen alkanut aikaansaamaan pieniä muutoksia. Kun huomaan, että esimerkiksi työruuhka alkaa nostattamaan ahdistusta rintakehän alueelle, muistan ajatella, että “hei ihanaa, kehoni reagoi ja viestittää minulle, jotta huomaisin rajani”. Täysin päinvastainen reaktio kuin mihin olen monet vuodet tottunut – “voi ei” -ajatuksen sijaan!
Aikaisempi tapani on ollut ärsyyntyä tai pelästyä rintaan nousevaa ikävää tunnetta ja panikoitua entistä enemmän. Lopputuloksena on, että haluan ikään kuin pois tilanteesta ja kehostani. Sitähän en voi tehdä, joten sisälläni vain kuohuu ja on tukala olo. Tapani suhtautua asiaan uusilla ajatuksilla huvittaa ja rentouttaa tilannetta välittömästi. Tunnen, että voin ikään kuin palata syvemmin kehooni, hyväksyä ja ottaa tilanteen tietoisesti haltuun.
Hankalia tunteita ja niiden viestejä pitäisi ymmärtää vihjeinä siitä, miten suunnata omaa toimintaansa. Ne ovat minulle signaaleja. Tunteen hyväksyminen henkisen pakoon menemisen sijaan antaa voimia kohdata ja tehdä todellisia asioita, kuten vaikkapa työhaasteita tai ilmaista itseä vuorovaikutussuhteessa. Tällöin on pystynyt ottamaan tunteensa ja siten itsensä paremmin haltuun. Se on iso osa elämänhallinnan tunnetta ja kasvattaa itseluottamusta.
Esimerkiksi mindfulness ja myötätuntoisuus opettavat hyväksymään kaikkia tunteita ja ajatuksia. Vaikka puhumme kaikkien tunteiden hyväksymisestä, se ei todellisuudessa tapahdu vain asian tietäen. On hyvä opetella uusia reagointi- ja suhtautumistapoja silloin, kun tietty tunnetila on päällä ja kääntää oma sisäinen kurssi siinä hetkessä. Uudenlaiset yhteydet ajattelutapojemme ja tunnereaktioidemme välille vakiintuvat hiljalleen toistojen myötä.
