28 asiaa, joihin sinulla on lupa – toteutuvatko nämä sinun elämässäsi?

Yksi asia on varmaa, inhimillinen kasvu ei ole kaikille samaa. Ei ole olemassa mitään sääntökirjaa, joka sanoo mitä kaikkien tulisi tehdä tai olla tekemättä kasvaakseen.

Se mikä aidolle kasvulle tuntuu olevan yhteistä, on se että se tuo ihmistä lähemmäs ydintään, herkästi ja vahvasti.

Inhimillinen kasvu voi olla esimerkiksi:

  • Sitä että harjoittelee olemaan omalla puolellaan
  • Sitä että sallii sen ettei tiedä, ja ottaa aikansa tunnustellakseen mikä on itselle totta
  • Sitä että uskaltaa sanoa elämälle kyllä
  • Sitä että uskaltaa sanoa ei
  • Sitä että ottaa aikalisän
  • Sitä että pyytää tukea
  • Sitä että voi olla itse keskeneräinen ja silti myös muille tukena
  • Sitä että tunnistaa omat rajansa, sellaisissakin asioissa joita pidetään yleisesti ihailtuna
  • Sitä että kuuntelee rehellisesti mikä on itselle inhimillistä ja realistista, riippumatta ihanteista
  • Sitä että hyväksyy että on myös tarpeen levätä ja katsoa netflixiä jäätelökulhon kera
  • Sitä että harjoittelee pyytämään anteeksi, myös itseltään
  • Sitä että harjoittelee antamaan anteeksi, myös itselleen
  • Sitä että hyväksyy senkin, että ei kykene olemaan kokoajan läsnä

  • Sitä että itsensä tuomitsemisen sijaan, pyrkiikin ymmärtämään
  • Sitä että hyväksyy itsessä nousevan vastustuksen
  • Sitä että harjoittelee hyväksymään raadollisienkin ajatuksien ja tunteiden nousemista
  • Sitä että ottaa vaikeat asiat puheeksi
  • Sitä että ei ”rehellisyyden nimissä” kaada omaa p*skaansa toisen niskaan
  • Ja sitä että jos niin tekee, uskaltaa pyytää anteeksi
  • Sitä että harjoittelee istumaan epämukavien tunteiden kanssa, ei siksi että se olisi urotyö vaan siksi, koska tietää että sisäinen levollisuus ei löydy pakoon juoksemalla
  • Sitä että on armollinen itselleen siitä, että ei aina kykene istumaan vaikeiden tunteiden kanssa
  • Joskus se on sitä että uskaltautuu jollekin kurssille
  • Joskus se on sitä, että uskaltaa olla menemättä ja harjoittelee arjessaan aiempien kurssien oppeja
  • Se on erottelukykyä, mikä tuntuu minulle todelta ja mikä ei
  • Sitä että uskaltaa ottaa paikkansa elämässä, herkästi ja vahvasti
  • Sitä että uskaltaa antaa muille tilaa olla mitä he ovat
  • Sitä että hyväksyy, että täällä tuskin kukaan tulee valmiiksi, eikä tarvitsekaan
  • Sitä että vaikka miten haluaisi nähdä asiat sydämellä, ei aina heti näe. Ja voi silti rukoilla, että kun on valmis, voi sydän nähdä sen mitä on tarkoitus nähdä.

Se on sitä että vaikka miten haluaa kasvaa, pyrkii muistamaan että on tässä ja nyt kokonainen, riittävä ja rakastettava, kaikkine inhimillisyyksineen.

Mitä inhimillinen kasvu on sinulle?

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image