Sinäkin varmaan olet ollut tilanteissa, joissa olet kärsinyt huonosta itsetunnosta. Kun olet tuntenut olevasi surkea ja riittämätön? Tai kun olet moittinut ja kritisoinut itseäsi, miten taas mokasit? Kun olet toivonut, että joku kertoisi sinun olevan hyvä ja arvokas? Juuri tuollaisissa tilanteissa toivomme olevamme rohkeampia ja varmempia – ja kaipaamme parempaa itsetuntoa.
Lapsena minusta tuntui, että äitini oli aina niin varma, hän osasi toimia jokaisessa tilanteessa ja häneltä löytyi vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Kuvittelin, että aikuisuus on nimenomaan tuota varmuutta. Mutta vuosien karttuessa olen ymmärtänyt, ettei tuollaista varmaa aikuisuutta ole olemassakaan.
Lopullista ja kaikkeen pystyvää itsetuntoa emme koskaan saavuta. Koska oikeasti emme edes tarvitse itsetuntoa, jonka uskomme olevan ikuista varmuutta ja luottamusta omiin kykyihin.
Sen sijaan tarvitsemme itsetuntoa, joka tarkoittaa itsemme tuntemista. Sen ymmärtämistä, että mielessämme pauhaavat äänet eivät aina kerro todellisesta minuudestamme.
Vain ego-minämme on epävarma
Huono itsetunto on ego-minämme tuntemus. Kirjassaan Be happy Robert Holden on osuvasti todennut, että sana EGO tulee sanoista Everything Good is Outside. Eli kaikki hyvä tulee itsemme ulkopuoleltamme. Egomme siis uskoo jo lähtökohtaisesti, että itsemme sisällä olemme huonoja ja kelpaamattomia.
Samalla ego vetää selvän rajan sisäpuolen ja ulkopuolen välille. Egon mielestä olemme olemassa erillisinä ja irrallisina muista. Näin se saa meidät juoksemaan ulkoisen hyvän perässä ja etsimään itsemme ulkopuolelta sitä ”jokua”, joka ymmärtäisi, lohduttaisi ja rakastaisi meitä. Ja kohottaisi meidän itsetuntoamme.
Mielemme ylituomarin vaativuus
Mielessämme vaikuttaa myös mielen ylituomarina toimiva superego eli yliminä. Se on ottanut tehtäväkseen tehdä meistä parempia ihmisiä. Ja sitähän egommekin haluaisi. Valitettavasti superegon toimintatapana useinmiten on arvosteleminen, paheksuminen, vähätteleminen ja pelotteleminen, mikä saa egomme kärsimään.
Kun olemme väsyneitä ja stressaantuneita, superegomme valtaa mielemme ja tunteemme kokonaan. Silloin sen kanssa on turha neuvotella tai väitellä, koska se löytää aina sattuvimmat vastaväitteet. Vaikka kuinka piipitämme ja hoemme itsellemme olevamme hyviä ja arvokkaita, niin superegomme ei usko, vaan heittää lisää löylyä tuskamme kiukaalle. Ja käkättää päälle.
Hylätyksi tulemisen pelko
Superegomme on ankara, vaativa ja kriittinen, koska se pelkää kuollakseen. Sen toiminnan taustalla on syvä hylkäämisen pelko. Superegomme päähuolenaihe on, kelpaanko minä noille ihmisille. Se seuraa koko ajan, mitä muut ajattelevat minusta? Hyväksyvätkö he minut? Entä jos en riitäkään? Jätetäänkö minut yksin?
Vaikka päällepäin saatamme vaikuttaa hyvinkin varmoilta, niin jokaisen ihmisen sisältä löytyy tuo sama peruspelko. Hylätyksi tulemisen pelko kuuluu erottamattomana osana ihmisyyteen. Olemme perineet tuon pelon geeneissämme esi-isiltämme, jolloin laumasta hylkääminen merkitsi kuolemaa. Vaikka nykyisin kuolemanvaaraa ei samassa tilanteessa enää ole, tuo pelko vaikuttaa yhä meihin. Huonon itsetuntomme takaa löytyy aina peruspelkomme.
Onneksi sydämessämme tiedämme toisin
Kun tunnistamme egomme ja superegomme toimintatavat, näemme onneksi myös niiden lävitse. Kun seuraamme lempeydellä ja rakkaudella niiden toimia, vaatimuksia ja pelkoja, ne menettävät painoarvonsa. Koska sydämemme rakkaudessa elävä todellinen minuutemme ei pelkää, niinpä se ei koe epävarmuuttakaan.
Todellinen minuutemme tietää, että oikeasti emme edes tarvitse hyvää itsetuntoa. Aito, todellinen minuutemme on aina riittävä, hyvä ja arvokas. Mitään ei puutu, mitään ei ole liikaa. Olemme täydellisiä.
Jos haluat oppia tiedostamaan minuutesi kolme erilaista tasoa, vapauttaa itsesi egon ja yliminän onnellisuutta syövistä toimintatavoista ja avautua todelliselle, onnelliselle minuudellesi, niin olet lämpimästi tervetullut 5 viikkoa kestävälle OVI ONNELLISEEN MINUUTEEN -verkkokurssille, joka alkaa 3.10.2017. Lisätietoja kurssista löydät TÄÄLTÄ.
