Joskus kannattaa lähteä liikkeelle, vaikkei vielä tietäisi, mihin on menossa

Kun viisi vuotta sitten haaveilin omasta blogista, minulla ei ollut mitään suunnitelmaa, mitä siitä olisi tarkoitus tulla. Halusin vain purkaa sisintäni ja kokeilla siipiäni uudella tavalla. Olin silloin uupumuksesta toipumisen alkumetreillä, joten annoin itselleni luvan lopettaa milloin tahansa.

En kuitenkaan lopettanut. Reilut neljä vuotta myöhemmin blogin materiaaleista syntyi Löydä elämän taika -kirja, joka on jo löytänyt tiensä tuhansien käsiin ja sydämiin.

Entinen suorittajaminäni olisi tästä kaikesta hyvin häkeltynyt. Se luuli, että aina pitää olla tarkka suunnitelma ja tietää, mihin on menossa. Sitten noudatettiin suunnitelmia tiukasti ja puskettiin läpi vaikka harmaan kiven.

Mutta jos jotain olen viime vuosina oppinut, niin tämän: Joskus on vain parasta seurata iloa ja sitä kutkuttavaa tunnetta vatsassa, kun jokin kutsuu. Jos askel siihen suuntaan tuntuu oikealta, huomaat sen kyllä. Jos tuo suunta lakkaa kutsumasta, aina voi lähteä muualle. Epäonnistumisia ei ole, on vain tunne siitä, mikä tuntuu juuri nyt omimmalta. Siihen saattaa toki liittyä myös kuplivaa jännitystä ja omien pelkojen kohtaamista, mutta sekin voi tapahtua luontevasti ja itselleen myötämielisesti. Parhaimmat uudet askeleet laajentavat sinua ja mukavuusaluettasi juuri sopivassa määrin.

Minun kohdallani uusi askel on tämä: oma podcast nimeltä Taikaelämää. Siinä juttelen ajatuksiani hyvinvoinnista ja henkisestä kasvusta. Introjakso sisältää lisää pohdintaa uuden aloittamisesta ja siitä, mitä taikaelämällä tarkoitan. Kuuntele vaikka iltakävelyseurana! Ehkä sinäkin rohkaistut aloittamaan jotain, josta olet haaveillut…

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image