“Universumin romahtaminen on luultua todennäköisempää”, väitti uutinen puhelimessasi. “Ehkä maailmankaikkeus ei laajenekaan ikuisesti, vaan tiivistyy pieneksi ja lakkaa joskus olemasta”, kerroit silloin keittiössä ja kysyit, miltä se minusta tuntuisi. Silloin oivalsin…
Se leikki kanssani, kun olin pieni ja yksin. Kun odotin unta pimeässä makuuhuoneessa ja keräsin käteni ja jalkani mahdollisimman lähelle kehoani, etteivät sänkyni alla vaanivat leijonat ja tiikerit vain nappaisi niitä. Silloin se vei minut elämäni hauskimpaan huvipuistoon.
Nuorena se laittoi minut koristautumaan, etsimään seuraa. Se oli kanssani, kun rakastuin ja kun minut jätettiin. Se seurasi, kun kiinnitin huoneeni ilmoitustaululle kortin jossa luki: If you love something, set it free. If it comes back to you, it’s yours forever, but if it doesn’t, it never was. Siis: Jos rakastat jotakin, päästä se vapaaksi. Jos se tulee takaisin luoksesi, se on sinun ikuisesti, jos ei, ei se koskaan ollutkaan.
Se vahvisti itsensä ystävyydessä ja näyttäytyi mitä moninaisimmissa hetkissä ja tunteen osoituksissa. Se katsoi seikkailujani maailmassa ja kaikkia niitä keitä tapasin. Lentokoneesta toiseen, se pysytteli kannoillani ja kiipesi vuorelle kanssani, kun aurinko oli kirkas ja lumihanki syvä.
Se näki myös asettumiseni aloilleen. Se tiesi jo ennen minua, mihin taloon muuttaisin ja kenen kanssa. Että löytäisin pienen vihreän talon joen rannalta, jossa olisi hyvä olla. Talvella se rätisi takassa ja vinkui viimassa, kesällä nosti marjat pensaisiin pihallani.
Se oli ollut paikalla silloinkin, kun kuulin äänesi ensimmäisen kerran ja tajusin, kenen kanssa jakaisin elämäni. Se tuntui vahvassa kädessäsi, hurmiona, hellyytenä, kiukkuna ja rehellisesti jaettuna arkena.
Se antoi minun nähdä osia itsestäni neljänä ihan uutena ihmisenä. Se puhui minulle, kun he opettelivat puhumaan, ja käveli vierellä, kun he opettelivat kävelemään. Se toi kirkkaat ja omintakeiset sanat heidän suustaan, jotta minäkin tajuaisin olevani heidän laillaan taikaa.
Se antoi minun nähdä ja kuulla paljon. Ihmisten silmissä, sanoissa ja teoissa. Tähdissä, maassa ja taivaassa. Hetkissä, jolloin tunsin itseni miljonääriksi, vaikka taskuni olivat tyhjät, se säteili. Yllättävä, ystävällinen tarjous sai sen hymyilemään armollisesti ja seuraamaan, kuinka kaikki tapahtui.
Se sieti kaikki ne kerrat kun puhuin liikaa tai en sanonut, mitä oikeasti halusin. Se tiesi, milloin hymyni oli pingoitettu, enkä kertonut koko tarinaa. Se riemuitsi myös silloin kun kohtasin sattumalta kauan sitten kadonneen ja tulin ravituksi sisältä. Silloin se katsoi katseestani. Sinunkin silmistäsi se katsoi ja sai sydämemme pomppimaan sanattoman yhteisymmärryksen tahtiin.
Se näytti minulle pieniä ihmeitä ja suuria suunnitelmia, ja iloitsi kun minä iloitsin. Kun olin harmissani, ei se siitä harmistunut.
Se katsoi myös kun etsin, löysin ja etsin. Kun uskoin, toivoin ja rakastin, mutta mitä?
Luotin siihen aina tietämättä tarkalleen mihin luotin.
Se kuuli myös kysymyksen, jonka esitit oikeaan aikaan: Jos maailmankaikkeus romahtaisi nyt, miltä sinusta tuntuisi? Se näki hämmennyksen minussa ja riemuitsi, kun tajusin: Olisin ok…
Olisin ok? Miten pieni, suuri ja kaikenkattavuudessaan kapinallinen ajatus. Olisin ok! Ja jos minä olisin ok, niin olisi kaikki minussa. Kaikki se mitä luulin että täytyy tehdä. Kaikki se mikä ei ehkä koskaan tule tehtyä, vaikka haluaisinkin. Kaikki se minkä olen saanut ja se mitä en ole saanut. Virheenikin? Se kaikki olisi ok.
Jos maailmankaikkeus katoaisi, olisin ok, sillä olen tehnyt sen, minkä olen oikeaksi kokenut. Elänyt niin, että olen samalla katsonut sitä silmiin. En ollut tajunnut, mutta niin se on koko ajan ollut. Kaikessa mitä olen tehnyt, ollut ja toivonut, olen katsonut ikuisuutta silmiin.
Kuinka ihmeellinen se on! Se on läpäisee kaikki ajat, tilat ja ulottuvuudet. Se hiipii hienovaraisesti ja huutaa kaikkialla. Se räjäyttää tajunnan, murtaa auki sydämen ja elävöittää sielun. Täydellisellä hyväksynnällään se voittaa puolelleen. Kaiken aikaa se katsoo erillisyyden läpi ja kirjoittaa yhteistä tarinaa.
Sitä ei vangita sanoihin, hetkiin eikä mielipiteisiin, sillä sitä ei voi omistaa.
Se omistaa minut.
En tahdokaan tuhatta asiaa. Vain sen yhden, joka pitää sisällään kaiken.
Kuva: Lari Laasjärvi Photography
