Näin saat amarylliksen kukkimaan uudelleen entistä kauniimpana – älä heitä sitä roskiin!

KOTImaista ELÄMÄÄ -blogissa käsitellään tiloja, jotka vaikuttavat mielentilaan.

Vuonna 2013 esikoiseni valitsi joulukukaksi pinkin amarylliksen omaan huoneeseensa. Hän tykästyi kukkaan niin, että toivoi, ettei sitä heitettäisi roskiin. Nyt amaryllis kukkii meillä jo neljättä vuotta!

Jos sinulla on ikkunalaudalla amaryllis pelkkine lehtineen, näin voit saada sen uudelleen kukkimaan:

  1. Kun kukinto on lakastunut, leikkaa varsi, ja jätä kasvi lehtineen ruukkuun. Kastele sitä normaalisti kevään ja kesän yli. Kesällä voit laittaa amarylliksen myös maahan, jos haluat. Kukkaa voi lannoittaa, niin se kerää sipuliinsa elinvoimaa.

  2. Syyskuussa vähennä kastelua, ja lokakuussa anna kasvin kuivua ja kuivahtaa kokonaan (ja nosta sisään, jos se on ollut ulkona). Kuivahtamisessa saattaa kestää pitkäänkin.

  3. Kun lehdet ovat täysin kuivahtaneet, leikkaa ne pois. Laita ruukku viileään (yli +10 astetta) ja pimeään. Kellarin ja komeron puutteessa laitoin ruukun parvekkeen oven eteen, jossa vähän vetää, ja laitoin ruukulle paperipussista hupun, johon tein muutaman reiän.

  4. Oma kukkani on päässyt lepäämään vasta joulukuun alussa, koska sillä on ollut niin paljon elinvoimaa, että lehdet eivät ole millään meinanneet lakastua. Amaryllis tarvitsee noin kahden kuukauden lepoajan.

  5. Tyttäreni syntymäpäivä helmikuun alussa on ollut hyvä muistutus kaivaa ruukku valoon ja alkaa kastella sipulia.

  6. Huhtikuussa amaryllis kukkii tosi kauniisti – se ei siis Suomen oloissa ole joulukukka. Meille siitä on tullut odotettu kevään ilo. Neljäntenä vuotena meidän amarylliksemme teki kaksi vartta, ja nyt meillä on tuplamäärä kauniita kukkia – paras kiitos hyvästä hoidosta.

Amarylliksen talvehtiminen vaatii vähän vaivaa – niin kuin huomaat. Mutta kuten on kaiken laita: kun vähän näkee vaivaa ja käyttää aikaa johonkin asiaan, siitä tulee paljon merkityksellisempi. Silloin asiat ja tavarat eivät ole kertakäyttökamaa, vaan ihania luomuksia, joiden olemassaolo on kiinni siitä, että SINÄ haluat antaa omaa aikaasi ja energiaasi juuri niille asioille.

Rakas, kaunis amarylliksemme pääsi myös kirjakuvauksiin mukaan <3
3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image