Tunteiden tikapuun avulla olen ymmärtänyt mitä minun pitää tehdä päästäkseni tasapainoon. Ollakseni kokonainen, minun pitää antautua kaikille tunteilleni. Haluan kiivetä rakkauteen asti, ja rakkauteen sisältyy kaikki tikapuun tunteet. Jotta voisin olla itseäni kohtaan rakastava, minun on tunnettava ja hyväksyttävä itseni – tunnettava ja hyväksyttävä kaikki tunteet osaksi elämääni. Minulla on tikapuussa monta tunnetta, joille olen “velkaa”, jotka olen jättänyt tyystin huomioimatta, tukahduttanut ne ja valinnut aina vain ne minulle helpot vaihtoehdot.
Jokaisella tunteella on minulle opetettavaa itsestäni, uskomuksistani ja peloistani. Oli helppoa tunnistaa tikapuista perustunteeni, joka on mukavuusalueeni. Se laiska valinta, automaatiolla tuleva taso. Silloin kun olen kiireessä, enkä ole yhteydessä voimaani, tipun aina perustunteeseeni vihaan. Se on ollut perustunteeni jo vuosikymmeniä ja olen jo alkanut kyllästyä siihen. Olen halunnut kokeilla muitakin tunteita, jotta pääsisin vihan jumistani irti.
Tikapuista on helppo katsoa mitä muita tunteita olisi tarjolla. Tämä pätee molempiin maailmoihin, puskemisen maailmaan ja voiman maailmaan. Voiman maailmassa perustunteeni on halukkuus. On helppoa ja ihanaa olla innostunut lapsenomainen hulluttelija, joka jakaa elämäänsä ja oppimiaan asioita muille. Elää taikamaailmassa ihmeitä nähden ja auttaa lähimmäisiään innostuneena ja iloisena.
Olisihan se, helppoa ja ihan mukavaakin elämää, olla iloinen rakkauden jakaja ja välillä olla vihainen ja katkera siitä, että joutuu aina olemaan se iloinen rakkauden jakaja, sitten taas rakastaa kaikkia ja pian taas puhkua vihassaan.
Rajoittamalla itseäni kahteen tunteeseen, en elä rauhallista ja tasapainoista elämää, enkä opi itsestäni mitään uutta.
Jos jumittaa aina siinä samassa tunteessa, jumista pääsee irti antautumalla tuntemaan muitakin tunteita. Se tunne, missä puskemisen maailmassa jumittaa, on kuin lukko sen tunteen ala- ja yläpuolella oleville tunteille. Kaikkien puskemisen maailman tunteiden pohjalla on PELKO ja jos jumistaan haluaa päästä eroon, kannattaa tutustua pelon alla oleviin tunteisiin. Mitä kerrottavaa niillä olisi?
Minun on ollut erityisen vaikeaa päästä käsiksi kahteen tunteeseen, jotka eivät ole vihaiselle luontaisia. Toinen on suru, sillä vihainen ei itke. Ei ehdi, kun pitää kovana jätkänä tuli perseen alla korjata kaikkien virheet. Toinen on syyllisyys, koska mistäs minä nyt syyllisyyttä tuntisin, kun kaikki hoituu suitsait ja täydellisesti?
Viime vuoden tavoitteenani oli oppia itkemään. Ei ollut helppoa, voin kertoa. Vihan tulisuutta on sammutettu niillä lukuisilla kyynelillä joita olen oppinut vuodattamaan. Olen surrut kaikki elämäni surut uudelleen, itkenyt ne nyt kunnolla, loppuun asti. Suru vaatii aikaa ja sisäänpäin kääntymistä, joten olen surun ansiosta rauhoittanut tuliperseeni olemaan rauhassa, apatiassa.
Apatiassa keskitytään tuntemaan ja oppimaan tunteista, kuuntelemaan niiden viestiä. Tämä on ollut tehokkaalle suorittajalle ja perheelleni, joka on tottunut näkemään minut vauhdikkaana, välillä outoa ja pelottavaakin. Nytkö se masentui? Päinvastoin, apatiassa olen saanut uuden elämän, syvemmän kosketuksen itseeni. Olen alkanut todella tuntea itseäni ja alkanut ymmärtää vahvuuksiani ja heikkouksiani.
No entä syyllisyys? Odotan kovasti sen tuomia lahjoja, sillä tiedän sen olevan minulle iso juttu. Syyllisyys opettaa fyysisiä rajoja eli tasapainoa tekemisen ja olemisen välillä. Miten paljon teen, itseni tai muiden eteen, mitä sanon ja millä tavalla, kuinka paljon autan vai annanko olla? Kuulostaa vihaiselle sopivilta opeilta, eikö?
Uskon, että ympärillemme valikoituvat suurimmat opettajamme. He ovat läheisiä ihmisiä, joilta voimme oppia omaa elämäämme eniten parantavia oppeja. Kun katson ympärilleni, huomaan ilokseni, että kaikki läheisimmät aikuiseni ovat syyllisyyttä perustunteenaan tuntevia. Ja arvatkaa, he ovat haalineet ympärilleen vihaisia ihmisiä! Syyllisyyttä tuntevat eivät meinaan hevillä suutu, he miellyttävät ja palvelevat mieluummin itsensä hautaan, kuin vetävät rajoja jaksamiselleen. He ovat suurella sydämellä varustettuja anteliaita ja perhekeskeisiä ihmisiä, kylmäkiskoisten ja toisia poispäin työntävien vihaisten kaikkea vastustavien vastakohtia.
Vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa, ja voitkin mielenkiinnolla tutkia, onko lähipiirisi ylpeän rinnalla häpeilevä, himokkaan rinnalla apaattinen ja pelokkaan rinnalla surullinen?
Olen saanut nähdä ja kuulla läheisiltäni millaista on syyllisyyttä tuntevan elämä, jotta kun vihdoin olen valmis avaamaan oman syyllisyyteni paketin, tiedän mitä valintoja tehdä. Läheiseni taas ovat oppineet minulta millaista on vetää rajoja ja osata olla välillä itsekäskin. Täydellistä.
Häpeään olen jo päässyt kiinni. Olen marinoitunut siinä viimeiset kuukaudet, kirjaani kirjoittaessani. Häpeä tulee aina kun on valmis tulemaan näkyvämmäksi, kun on valmis laajentamaan energioitaan, kun on valmis tekemään rohkeita tekoja. Se on tiheintä ja tumminta energiaa, joka todella sitoo meidät itseemme, paikoilleen ja hiljaiseksi, jotta voisimme rauhassa ja harkiten itse valita henkiset rajamme. Mitä enemmän häpeää tunnen, sitä suurempi on tuleva voimani. Alussa häpeä oli tukahduttaa minut, nyt se on tehtävänsä tehnyt ja henksisiä rajojani venyttänyt, joten osaan hengittää sen kanssa ja jopa iloita siitä. Vieläkin häpeää, tuleepa minusta voimakas!
Olen siis hetken vielä häpeässäni, jotta voin toivottaa syyllisyyden tervetulleeksi. Uusien henkisten rajojen jälkeen pitääkin asettaa uudet fyysiset rajat. Vastakohtien laki näyttää taas toteutuvan, sillä mitä suurempi henkinen voima minulla on, sitä vähemmän tunnen tarvetta tehdä.
Puskemisen maailman tunteet ovat suurimpia maadoittajiamme, parhaita opettajiamme. Voiman maailmassa vain kerrataan näitä oppeja, sillä olemme kaikki luonnollisesti voimakkaita, rohkeita, rauhallisia, halukkaita, hyväksyviä ja ymmärtäväisiä. Me olemme rakkautta. Puskemisen maailmassa kuoritaan kaikkia rakkautta estäviä uskomuksia pois. Minulla sujuu halukkuus ja toki myös rohkeus, ymmärrän myös syvällisesti elämän mysteereitä, mutta taas ne sisäänpäin kohdistuvat tasot, neutraali ja hyväksyntä, ne ovat minulle vaikeita. Niitä opettelen juuri surun ja apatian sekä syyllisyyden ja vihan avulla.
Kun tunteet ja niiden opit tiedostaa, voi pysyä voimissaan ja tuntea raskaitakin tunteita samaan aikaan.
On minä, joka olen rakkaus ja voima, ja tunteeni ovat energiaa, jotka auttavat minua voimani säätelyssä matkallani kohti tasapainoa. Tämä tapahtuu ikään kuin voimani vierellä. Se ei heilauta voimaani, vaan seuraan uteliaana mitä se tekee voimalleni. En puske tunteitani vastaan, sillä ne vievät minua aina kohti totuuttani.
Mitä alempi tikapuun tunne, sen enemmän se voimaani kasvattaa. Häpeä ja syyllisyys ovat perustavaa laatua olevia tunteita ja niillä on suotta huono maine. Olen elämäni vältellyt voimaani ja valinnut helpon vihan, nyt valitsen voimani ja kaiken mitä siihen sisältyy. Olen valmis tuntemaan elämäni matalat ja raskaat tunteet, jotta perusta elämän voimalleni pysyy.
