Luin jokin aika sitten tutkimuksesta, jossa seurattiin ryhmää ihmisiä, joita oli ohjeistettu pitämään päivittäistä kiitollisuuspäiväkirjaa. Joukossa oli ihmisiä joilla oli mm. unihäiriöitä, masennusta, ahdistuneisuutta ja kipuja. Vertailuryhmän jäsenet eivät pitäneet minkäänlaista kirjaa kiitollisuudenaiheistaan.
Tutkimuksen tulokset kertoivat kiitollisuuden parantavasta voimasta: kiitollisuuspäiväkirjaa pitäneet alkoivat nukkua paremmin, masennus ja ahdistuneisuus lieveni tai hävisi kokonaan, energia lisääntyi, ruokahalu normalisoitui, kivut lievenivät tai katosivat ja koehenkilöt alkoivat liikkua aikaisempaa enemmän. (Emmons & McCullough, 2003)
Miksi näin?
Vaikutusten syyksi paljastui se, että kiitollisuudentunne aktivoi aivojen hypotalamusta, joka säätelee mm. unta, janon tunnetta ja ruokahalua, sekä vaikuttaa aineenvaihduntaan ja stressitasoihin. Toinen vaikuttava tekijä oli lisääntynyt dopamiinin eritys.
Dopamiini on ns. hyvän olon välittäjäaine, joka on osa elimistömme palkkiojärjestelmää. Se on myös aktivoiva välittäjäaine, joka saa tekemään lisää sitä, mikä on saanut hyvänolon tunteen aikaiseksi. Kun siis tunnet kiitollisuutta, aivot välittävät dopamiinia. Se tuntuu hyvältä ja saa sinut tekemään lisää samaa.
Kaiken lisäksi aivomme on viritetty niin, että ne eivät kovin helposti pysty keskittymään negatiivisiin ja positiivisiin ärsykkeisiin yhtä aikaa. Kun syötät mielellesi kiitollisuuden ajatuksia, sisäänrakennettu mekanismi saa aivosi hakemaan lisää asioita, joista iloita ja olla kiitollinen. Positiivinen kierre on syntynyt!
Mitä jos ei kerta kaikkiaan huvita olla kiitollinen?
Kiitollisuutta on helppo tuntea silloin kun kaikki menee hyvin, mutta mikä avuksi silloin kun mieli on maassa? Juju on siinä, ettei yritä harpata tunneasteikolla liian suurta askelta ylöspäin kerralla.
Tehokas metodi on hakea pientä askelta parempaan sen sijaan, että yrittäisi väkisin olla onnellinen. Jos olo on täysin masentunut, askel parempaan oloon voi olla esimerkiksi suuttumus. Suuttumus lisää toimintakykyä ja saa meidät irti passiivisesta olotilasta.
Seuraava askel suuttumuksesta parempaan suuntaan voi olla vaikkapa levottomuus. Levottomuus usuttaa meitä toimintaan, tekemään jotain asioille. Kun toimimme – teemme edes jotakin myönteistä – voimme kokea tyytyväisyyttä itseemme ja olemme jo vahvasti plussan puolella.
Hankalia tunteita ei aina voi ilmaista heti ja missä tahansa, mutta niitä ei kannata painaa villaisella loputtomiin. Tukahdutettu tunne ei katoa minnekään.
Tunteella on aina jokin viesti, jota kannattaa kuunnella. Se voi viestiä esimerkiksi tärkeästä muutoksen tarpeesta. Kun tunteen on tunnistanut ja tunnustanut, on mahdollista luotsata itseään parempaan olotilaan.
Luonnossa liikkuminen, musiikki, inspiroiva kirja, palveluksen tekeminen toiselle tai juttutuokio ystävän kanssa ovat oivallisia keinoja parempaan oloon. Joskus kunnon itku on paras lääke. Kun olet saanut itsesi mukavampaan tunnetilaan, on helpompaa keskittyä kiitollisuuden aiheisiin.
Miten tuntea enemmän kiitollisuutta?
Kiitollisuutta voit lisätä esimerkiksi pitämällä kiitollisuuspäiväkirjaa, listaamalla joka ilta kaikki asiat, jotka menivät hyvin tai kiinnittämällä päivän mittaan tietoisesti huomiota onnistumisiin, asioihin joista pidät, ja joista olet kiitollinen.
Itse pyrin aloittamaan päiväni pienellä kiitollisuusmeditaatiolla: rentoutan itseni ja kiitän mielessäni kaikesta hyvästä elämässäni. Jos haluan tehdä itsestäni todellisen positiivisuusmagneetin, vellon kiitollisuudessa oikein urakalla.
Laitan lempimusiikkiani soimaan, kuvittelen avaavani sydämeni apposen auki, mietin unelmiani, ihania elämyksiä elämäni varrelta ja minulle rakkaita ihmisiä. Hetken päästä olen niin suuressa kiitollisuudentunteessa, että pala nousee kurkkuuni. Se saa aikaan hyvän olon hormonien vyöryn ja samalla immuunipuolustus vahvistuu.
Kiitollisuuden yksi ihanista puolista on se, että se avaa pikkuhiljaa sydämen näkemään kauneutta kaikkialla ja kaikissa ihmisissä.
Kurkkaa kiltin tytön voimakirja:
