Pieni stressiä helpottava kysymys

auli_blogi

Muutama viikko sitten olin todella stressaantunut. Olin laittanut eräälle kirjoitusprojektilleni aikarajaksi elokuun lopun. Mutta kun heinäkuu vaihtui elokuuksi, tajusin aikatauluni armottomuuden. Ja samalla myös muut tehtävät rupesivat kasautumaan. Vaikka kuinka yritin puristaa itsestäni lisää tehoja ja vaikka kuinka yritin pitää kaikki palikat kasassa, stressi ja riittämättömyyden tunne jatkoivat kasvamistaan.

Sellaista aikuista ei varmaan olekaan, joka ei joskus olisi kokenut stressiä. Sen lisäksi, että yksinkertaisesti tekemistä on paljon, niin aistimme hyvinkin herkästi muiden ihmisten meihin kohdistamat toiveet ja odotukset. Mutta hulluinta on, että myös egomme lastaa eteemme vaatimusten vuoren.

stressi balanced-rocks-3

Jotta täyttäisimme edes jollain tavalla käsityksemme minuutemme ihannekuvasta, niin pyrimme kaikin keinoin täyttämään egon vaatimukset. Jotta tuntisimme itsemme hyviksi ja kelvollisiksi ihmisiksi, meidän on loputtomasti noudatettava päämme sisäistä sääntöviidakkoa. Katsos, kun kunnollinen ihminen ei jätä hommiaan kesken, ystävällinen ihminen ei kieltäydy mistään ja rakastava ihminen täyttää kaikki läheisten toiveet, vaikka itse hajoaisi kappaleiksi.

Vuosia sitten stressaavassa elämäntilanteessa sain erittäin hyvän neuvon eräältä ystävältäni. Hän sanoi minulle:

”Minkä päätöksen sitten teetkään, tee se niin, että se vähentää stressiäsi.”

Minulle tuo lause avasi ihan uudenlaisen tavan lähestyä koko stressin aiheuttanutta odotusten ja vaatimusten vyyhteä. Minun ei tarvinnutkaan enää ottaa huomioon lukemattomia erilaisia tekijöitä, vaan ainoastaan kysyä itseltäni, mikä vähentää tässä tilanteessa stressiäni.  Ja sen jälkeen kuunnella omaa sisäistä viisauttani. Sillä kun pysähdymme, rauhoitumme ja kuuntelemme viisauttamme, sieltä löytyy aina vastaus.

stressi kivipino

Niinpä kannattaa harjoitella haastavissa tilanteissa kysymään itseltämme tuo  PIENI STRESSIÄ HELPOTTAVA KYSYMYS.

  • Voit harjoitella kysymyksen käyttämistä niin arjen pienissä haasteissa, kun mielessäsi vilahtaa epäilys ehtimisestä, samoin kuin suurempaakin huolta, ahdistusta tai riittämättömyyden tunneta aiheuttavissa tilanteissa.
  • Hengitä syvään ja rauhallisesti. Ja kysy itseltäsi:

”Juuri tässä tilanteessa mikä päätökseni/valintani/tekoni vähentää stressiäni?”

  • Jää kuuntelemaan rauhassa vastausta. Samalla voit keskittyä hengittämään rauhallisesti omaan tahtiisi. Usein vastaus tulee hyvinkin nopeasti. Mutta joskus on tarvetta toistaa kysymys.
  • Kun vastaus nousee sisäisestä viisaudesta käsin, sinut valtaa lempeä rauha. Minä koen sen vähän sellaiseksi Niin tietenkin –oloksi. Vastaus on ihan pläkkiselvä, ikään kuin valtava sumuverho olisi yhtäkkiä haihtunut ja kaikki asiat näkeekin ihan selvästi.
  • Jos mielessäsi risteilee Niin, mutta kun –selitykset, tiedät egon haluavan yhä osallistua päätöksentekoon sääntökokoelmansa kanssa. Silloin keskity taas vain hengittämään rauhassa. Ja kerro egolle, että kaikki on jo hyvin.

Stressi sydänkivi

Kun olemme yhteydessä sisäiseen viisauteemme, egomme vaatimukset menettävät merkityksensä. Tiedämme olevamme olemassa hyviä ja rakastettavia ihmisiä, ihan semmoisenaan. Silloin ei tarvitse todistaa omaa arvoaan edes itselleen.

Niinpä minäkin ratkaisin elokuun alun stressitilanteen yksinkertaisesti luopumalla aikatauluvaatimuksestani. Jos itselleen laatii jotain sääntöjä, saa niistä myös itse luopua 🙂

Teksti on julkaistu myös Ilon ja onnellisuuden kuntosalilla

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image