Rajojen vetäminen on rohkeutta kertoa myös vaikeista tunteista – ja toimimaan niiden mukaan

Yksi vaikeimpia asioita ihmisenä olemisessa on rajojen vetäminen suhteessa toiseen ihmiseen. Se on hankalaa, koska kaipaamme samaan aikaan sulautumista ja yhteyttä, kun toisaalta sisimmässämme tiedämme, että vain uskaltamalla kohdata omat tunteemme, voimme olla rehellisiä aidolle itsellemme. Rajojen vetäminen kuitenkin palvelee suhdetta, koska se tekee meistä näkyvämmät toisillemme ja kasvattaa välillemme läheisyyttä.

Minulta kysytään usein, mitä rajojen vetäminen sitten tarkoittaa. Se on yksinkertaisesti sitä, että uskaltaudut kertomaan toiselle myös vaikeista tunteistasi ja toimimaan sen mukaan, mitä ne sinussa herättävät. Pystyt siis kieltäytymään, olemaan eri mieltä tai tekemään asioita, joista toinen ei pidä, mutta jotka ovat sinulle tärkeitä. Olettaen toki, ettei siitä ole suoranaista haittaa kumppanillesi.  Hyvässä suhteessa tähän on tilaa, koska siinä toisen annetaan olla oman potentiaalinsa kokoinen. Molemmat haluavat vaalia toisen ainutlaatuisuutta ja tukea tätä kasvua.

Rakkaussuhteen alun rajattomuus on ihana taivas, hoitava syli.

Tunnistatte toisissanne ainutlaatuisuuden, joka taianomaisesti yhdistää teidät ja synnyttää rajattoman rakkausolennon. On vaikea huomata, missä itse loppuu ja toinen alkaa, lauseet täydentyvät, seksi on upeaa. Rakastunut ihminen tuntee tulleensa kotiin, johon on kaivannut pitkään. Väistämättä tulee sekin päivä, kun molemmat näkevät toisissaan erillisen olennon. Tuo hetki pitää sisälleen valtavan mahdollisuuden ja valinnan paikan: Haluanko tutustua tuohonkin ihmiseen, olenko valmis kohtaaman sitä kautta itsenikin uusin silmin? Rakastumisen jälkeen jää rakkauden mahdollisuus.

Oli vuosia, kun ajattelin, että ihminen täydentyy itsensä kautta. Olin lukenut melloni ja tarvitsin viestin sanomaa vahvistuakseni omassa kasvussani.  Joitakin vuosia sitten laitoin lauseen perään pilkun, ja jatkoin sitä: ”mutta kasvaa toisen rinnalla.” Toisen ihmisen läsnäolo hoitaa, mutta se myös ravistelee. Kauneudessaan ja kamaluudessaan se tarjoaa ainutlaatuisen näköalapaikan omaan itseen. Jotta se olisi hedelmällistä, tulisi molempien olla tietoisesti suhteessaan. Tietoisesti oleminen tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että pyrit tiedostamaan, mitkä tunteet ja ajatukset saavat sinut käyttäytymään puolisoasi kohtaan kuten käyttäydyt. Et vastuuta toista omasta onnettomuudestasi tai sisäisestä tyhjyydestäsi ja ymmärrät mitä kannat mukanasi suhteeseen aiemmasta elämästäsi. Jos se on yksin vaikeaa, hae apua ammattilaiselta. Kaija Maria Junkkari on kirjoittanut, että pariskunnan on tarkoitus kasvaa yhdessä, ei yhteen.

Parisuhteessa on joskus haasteellista tietää, milloin yhdessä yrittäminen ja tahtominen ei enää riitä, vaan molempien kannalta olisi parempi vaihtoehto lähteä eri suuntiin tai hakea apua. Vielä hankalampaa se on, kun molemmat ovat herkkiä ja muutos pelottaa. Mitäänantamattomassa suhteessa jatketaan, koska paremmasta ei tiedetä tai ei haluta aiheuttaa toiselle pahaa mieltä. Toiveet ja ajatukset kätketään hiljaisuuteen.

Mikään suhde ei kuitenkaan parane mykistämällä.  Joillekin yksinäisyys on niin kamala vaihtoehto, että ainoa tapa lähteä parisuhteesta on vaihtaa lennosta toiseen suhteeseen. Hylätyksi tuleminen on jätetylle näissä tilanteissa usein paljon rankempaa, kuin se olisi ollut muutoin. Pettäminen on toinen yleinen pakotie suhteesta. Kun mikään muu keino ei auta löytämään ulos, on kipeä riuhtaisu monelle epätoivoinen tapa päästä irti.

Eroryhmiini tulee usein henkilöitä, jotka on jätetty heidän sanojensa mukaan ”puun takaa”. Viikkojen työskentelyn aikana maisema alkaa kuitenkin muuttua ja alun kieltämisestä aukeaa näkymä päättyneeseen suhteeseen uudessa valossa. Henkilö alkaa nähdä, että toinen olikin ehkä vahvempi tekemään päätöksen, johon hänestä itsestään ei olisi ollut. Myös oma rooli suhteen viime metreillä alkaa hahmottua, eikä vastuuta enää jätetä täysin toisen harteille.

Yleisesti voidaan sanoa, että hyvään, rakkaudelliseen suhteeseen kuuluu se, että tiedetään mitä toiselle kuuluu. Jos ero todella tulee puun takaa, on yhteys varmasti ollut jo pitkään poikki. Asian hyväksyminen on vaikeaa, mutta se samalla myös hyvin helpottavaa. Joskus päätös lähteä voi olla suurin rakkaudenosoitus, joka suhteeseen enää mahtuu.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image