Mummuni nimi oli Aliina ja äitini Aino Aliina. Lapsena nimi maistui vanhalta, nykyisin se on mielestäni yksi kauneimmista. Niinpä on ollutkin vain ajan kysymys, milloin Aliina saisi oman laulunsa.
Joitakin vuosia sitten näin dokumentin Lauletaan viittoen -kuorosta. Liikutuin ja vaikutuin. Sain myös sanoittajalle arvokkaan lahjan – laulun aiheen.
Aliina ja käsillä laulaminen löysivät toisensa. Aliina sai tarinansa ja tarina sai Aliinan.
Lähetin tarinani laulumitassa Esa Niemiselle, joka etsi tuolloin sävellettävää Jari Sillanpään levylle. Täystyrmäys. Liian vaikea, varsinkin kun Aliinan kuurouskin paljastuu vasta laulun loppupuolella. Niin Esa sanoi.
Uskoni tekstiaineksiin oli kuitenkin luja ja ryhdyin pohjalaisella jääräpäisyydelläni ja periksiantamattomuudellani jumppaamaan tekstiä uuteen kuosiin.
– Hyvä on, mennään sitten suoraan asiaan – heti alkutahdeilla.
Aliina syntyi kuurona ja kylpi maailman valossa, pienen silmät huokui suurta viisautta.
Laitoin tekstin urheasti uudelleen matkaan. Toinen kerta toden sanoi ja Aliina sai Esalta kauniin melodiansa.
Sanoitus voi näyttää orvolta ja kömpelöltä ilman melodiaa – sielunkumppaniaan. Siksi artistit saavatkin kuullakseen useimmiten vasta demon valmiista laulusta. Esa oli poikkeuksellisesti antanut Jarin käsiin pelkän tekstin. Luettuaan ensimmäisen rivin oli Jari kummastellut ”Mitä hel…” Loppuun päästyään hän oli ojentanut tekstin Esalle ja nyyhkytysten lomasta oli kuulunut: ”Sävellä tämä.”
Hän ei kuullut, kuinka myrskyt ujeltaa,
jään ryskettä, sateen ropinaa,
maan huokausta, veden solinaa,
mutta hän laulaa kauniisti käsillään.
Aliina laulaa käsillään,
ja kuulee sydäntään,
sävel sielussaan herkkänä värähtää.
Aliina laulaa käsillään,
paatuneenkin mykistää,
murheellisten kasvoille hän hymyn sytyttää.
Kuulin useitakin tarinoita siitä, miten Aliina oli puhutellut ihmisiä Jarin tuolloisella konserttikiertueella. Itselleni koskettavimman ja kauneimman tarinan oli kertonut erään juuri tyttölapsen synnyttäneen äidin ystävätär.
Syntynyt oli erilainen pikkuihminen ja äiti hämmentynyt ja huolissaan. Ystävätär halusi antaa äidille pienen irtioton ajatusten myllerryksestä ja toi hänet Jarin konserttiin. Hän ei voinut aavistaa (tai ehkä sittenkin), miten merkitykselliseksi tuo konserttikokemus äidille koituikaan.
Aliinasta tuli ensi kuulemalla hänelle lohduttavalla, toivoa ja valoa sekä tulevaisuuden luottamusta antavalla tavalla ”järisyttävä” laulu. Hyvää tekevä, puhdistava itku ei ollut ottanut loppuakseen.
Kuten ystävätär oli ounastellutkin, sai lapsi kasteessa nimekseen Aliina.
Aliina kulkee valossa,
hän tuntee syvää onnea,
hehkuu ympärilleen suurta rakkautta.
Hän ei kuule, kuinka pahaa puhutaan,
sanan peitsiä, valheen ohittaa,
hän ei anna minkään lannistaa,
ei luovuta toivoa, valoaan.
Tänä keväänä sain meilin alussa mainitsemani kuoron johtajalta. Hän kertoi, että he ovat ottaneet Aliinan ohjelmistoonsa. Hän kyseli laulun syntytarinaa, jotta voisi kertoa sen yleisöille heidän konserteissaan. Olipa ihana jakaa iloa ja kertoa, että ilman häntä ja hänen kuoroaan ei Aliinalla olisi juuri tätä tarinaa.
Sulkeutuiko tässä yksi ympyrä? Ei tosiaankaan. Se avautui entisestään ja synnytti uusia ja uusia. Maailma on täynnä tarinoille avoimia ympyröitä ja jossain niiden kaarien riemukkaassa sekamelskassa hyppelehtii yksi lauluihin hurahtanut kiitollinen sanoittaja.
