Minulla on ollut hankala ihmissuhde, josta olen työstänyt itseäni henkisesti vapaaksi. Voisin ajatella, että ei tule olemaan helppoa tämän miehen uudella naisystävällä tai, että katsotaan, kauanko uusi suhde kestää.
Mutta tajusin, että olen rakastanut tätä miestä, miksi toivoisin hänelle pahaa? Miksi toivoisin, ettei hänen uusi suhteensa ole hyvä? Miksi ajattelisin, mitä kaikkia ongelmia siinä tulee olemaan? Koska hän on ollut sydäntäni lähellä ja tärkeä ihminen, minunhan pitäisi toivoa, että hän on onnellinen. Kun ajattelin näin, tunsin lämmön läikähtävän sydämessäni.
Olen yrittänyt suhtautua neutraalisti hänen uuteen mahdolliseen naisystäväänsä. Mutta en ole pystynyt suhtautumaan lämpimästi tähän sinänsä viattomalta vaikuttavaan naiseen. Oivallettuani, että onnellinenhan hänkin vain haluaa olla, päätin toivoa sitä hänellekin.
Sydämeni ja hermostoni olivat iloisia ja rentouduin, kun sanoin nämä sanat mielessäni, ulos suustani ja lähetin toivomuksiani ilmoille. Se laajensi minun sisäisen rauhan tunnettani.
Heidän onnensa ei ole minulta pois. Se, miten suhtaudun, voi olla minulta pois. Se, mitä heidän välillään oikeasti tapahtuu, ei kosketa minussa kuin kiintymisen viettiini, joka on tullut uhatuksi. Emme voi irrottautua läheisyyden ja yhteenkuuluvuuden tarpeestamme. Se on biologinen tarve, mutta voimme tiedostaa ja havaita, miten sen ohjaamana toimimme ja ajattelemme.
Voimme nauraa itsellemme, että taas menit tuohon lankaan, ja aloit ajattelemaan noin.
Voimme oppia, miten nämä biologiset tarpeet juuri minun elämässäni ilmentyvät. Voimme päästää nopeammin irti ja valita paremmin, ja se tekee elämästämme onnellisempaa, oivaltavampaa ja tietoisempaa.
Helposti ajattelemme, että “rakastan sinua niin kauan, kuin teet nämä asiat ja toimit näin minua kohtaan”. Tämä mies ei kohdellut minua tai muita naisia kovin arvostavasti. Lopetin suuntaamasta huomiotani ja energiaani häneen, mutta osa anteeksiantamattomuudesta, syytöksistä ja katkeruudesta (”Olisitpa tajunnut tämän, niin olisimme onnellisia.”) jäi sisääni. Kun käännän syyttävät ajatukseni onnen toivotuksiksi, vapaudun niistä.
Haluan antaa anteeksi kaiken, aivan kaiken, ja puhdistaa sisimpäni. Voin muuttaa vain ajatukseni ja suhtautumistapani siihen, mitä elämässäni tapahtuu. Ja nekin usein vain, kun aika on kypsä.
Ihmisiä pitäisi voida rakastaa sellaisina, kuin he ovat ja itseään ilmentävät. Rakkaus on sitä, että toimii itsensä ja muiden ihmisten parhaaksi, ja se voi tarkoittaa sitä, että vetäytyy rakastamastaan ihmisestä, jos kanssakäyminen jatkuvasti tuottaa surua ja ahdistusta.
Omasta rakkaudesta ei tarvitse luopua, vaan laajentaa ja kohdistaa sitä niihin, jotka katsovat maailmaa meidän aallonpituudeltamme. Löydämme heidät usein vasta, kun päästämme vanhoista asioista ensin irti.
