Keskustelimme ystäväni kanssa ihmissuhteista. Hän ei ollut varma, kykenisikö kokemaan kiintymystä tai romanttista rakkautta toista ihmistä kohtaan. Kykenisikö hän tuntemaan sellaista rakkautta jota toivoisi kokevansa. Hänen elämässään olleet kielteiset kokemukset olivat johtaneet siihen, että hän uskoi sulkeneensa sydämensä, mutta sanoi toivovansa, että joskus kokisi jotain sellaista. Olla huumaantunut rakkaudesta.
Muistelin omia ihmissuhteitani, varsinkin viimeisintä. Sellaista suhdetta, jossa voi sanoa olleensa korviaan myöten rakastunut. “Miltä se tuntuu, olla rakastunut?” hän kysyi. Sanoin, että “se sattuu” naurahtaen, vaikka eihän rakkaus itsessään satu. Se, ettei hyväksy asioita, aiheuttaa kärsimystä. Voi sattua, päästää irti jostain tutusta ja turvallisesta, mutta se kipu kestää vain hetken. Jos sen sijaan jää elämään menneisyyteen ja pitää kiinni asioista, jotka eivät enää verso tässä hetkessä, voi aiheuttaa itselleen turhaa kärsimystä. “Miltä se tuntuu, olla rakastunut?“. Ystäväni kysymys sai minut hetkeksi uppoamaan ajatuksiini. Aloin miettimään milloin olin viimeksi kokenut ihastumisen ja rakastumisen tunteen toisen ihmisen kanssa. Sellaisen mitä ystäväni kuvaili. Siitä oli hetki aikaa.
“Rakkauden tunne syntyy ihmisessä itsessään, samoin hyväksyntä, sekä rohkeus, olla elämän edessä sellainen kuin on.”
Rakkauden kokemusta on vaikea selittää ja rakkautta voisi sanoa olevan monenlaista. Vaikka ystäväni sanoi, ettei luullakseen ole koskaan ollut romanttisessa mielessä rakastunut, hän vaikutti haluavan kokea tuon tunteen syvästi. “Kaipaatko rakkauden tunnetta?”, kysyin. Hän nyökkäsi pohtivana. Ehkä toivo oli väärä sana kuvaamaan hänen tunnettaan rakkauden suhteen, ehkä se olikin kaipuuta. Joskus ihminen sekoittaa kaipuun ja toivon mielessään. Monesti mieli, samalla tavoin kuin se synnyttää unia, synnyttää symbolisia mielleyhtymiä tunteisiin joita haluamme kokea. Esimerkiksi ihminen, joka saattaa ajatella unelmoivansa rikkaudesta ja menestyksestä, saattaa sisimmässään kaivata hyväksyntää. Tulla nähdyksi hyvänä. Kokemuksen tunteesta, että on riittävä. Tulla rakastetuksi sellaisena kuin on. Mieleen voi jäädä ajatus siitä, että on hyvä (vain) kun tekee asioita, joita odotetaan. Silloin sekoittaa voittamisen halun, eli sen että on suoriutuu hyvin, hyväksytyksi tulemiseen ja hyvänä olemiseen. Ettei ole riittävä, vasta kun parantaa jotain. Saa tarpeeksi jotain. Tai vielä vähän enemmän. Niin, että on rakastettava ihan varmasti. Kaikilla mittapuilla ja mielellään jokaisen mielestä. “Paras on rakastettavin”, tuumaa mieli.
Valitettavasti jokaisella ihmisellä on omat uniikit näkemyksensä ja mittapuut jokaiselle asialle. Ja ne muuttuvat jatkuvasti. Tästä syystä ihminen joka vaatii jatkuvaa täydellisyyttä itseltään muiden silmissä, kokee jatkuvasti pettymyksen tunteen. Tämä voi johtaa helposti kehään, jossa ihminen jatkuvasti soimaa itseään suoriutumisestaan ja ymmärtää itsensä puutteelliseksi tai huonoksi, vaikkei alunperinkään itse ole millään tavalla ollut huono, odotukset vain olivat epärealistisia. Jokainen ihminen, on jokaisen toisen ihmisen silmissä jollain tavalla samanlainen ja erilainen. Rakkauden tunne syntyy ihmisessä itsessään, samoin hyväksyntä, sekä rohkeus, olla elämän edessä sellainen kuin on.
“Kun on tunteilleen ja tarpeilleen läsnä, saattaa päätyä suunnan muutokseen. Voi yllättyä, että kaipaakin aivan jotain muuta kuin mitä kuvitteli kaipaavansa.”
Luomme usein tarpeidemme pohjalta mielikuvia joihin vertaamme tämänhetkistä elämäämme. Tämän vuoksi pysähtyminen elämässä on joskus välttämätöntä, oivaltaakseen miksi on matkalla sinne, minne kokee haluavansa. Saneleeko tarvetta jonkun asian kokemiseen pelko vai sydän? Luopuuko rohkeudesta täyttää sydämen uteliaisuus toistamalla vanhaa kaavaa. Jahtaako häntäänsä vai kulkeeko eteenpäin. Pysähtyminen saattaa johtaa siihen, että tulee tarpeistaan ja motiiveistaan tietoiseksi. Kun on tunteilleen ja tarpeilleen läsnä, saattaa päätyä suunnan muutokseen. Voi yllättyä, että kaipaakin aivan jotain muuta kuin mitä kuvitteli kaipaavansa.
“Kenellä tahansa, oli hän käynyt lävitse mitä tahansa, on kyky rakastaa ja tulla rakastetuksi.”
Pohdin, että tunne, jota ystäväni kantoi muistona lapsuudesta kulkeutui mukana hänen sisällään odottaen vettä ja valoa. Oikeita olosuhteita. “Mistä tiedät?”, hän kysyi. Sanoin, että koska nyt tiesin hänen kaipaavan tuota tunnetta. Jos ihmisen sisällä on edes pieni kipinä joka väreilee jonkun ajatuksen koskettaessa sydäntä, on ihmisessä oltava kyky kokea sen suhteen täyttymystä. Eikä rakkautta tarvitse tai edes voi ansaita. Jokainen meistä on ollut jo syntyessään elämän silmissä yhtä täydellinen pieni elämän alku. Yhtä rakas. Ihmisen arvo ihmisenä ei koskaan myöskään vähene elämän ja silmissä. Vain ulkoisiin tekijöihin luokitteleva ja niitä vertaileva ihmismielen pelko voi arvottaa ketään yhtään alemmaksi, kuin täydelliseksi. Kenellä tahansa, oli hän käynyt lävitse mitä tahansa, on kyky rakastaa ja tulla rakastetuksi. Mahdollisuus kokea ihmisyyden syvimmät ulottuvuudet. Oli omien tunteiden ja tarpeiden peilikuvana toinen ihminen, tai se kylpyhuoneen peilistä kurkistava jokaisen oman elämänsä mittainen matkakumppani.
Jotta siis voi kokea rakkautta, on kyettävä antamaan ja ottamaan vastaan rakkautta. Jotta voi ottaa rakkautta vastaan, on osattava antaa itselleen lupa kokea rakkautta. Kun kokee olevansa hyvä ja näkee olevansa rakkauden arvoinen sellaisena kuin on, pystyy ottamaan rakkautta vastaan myös ulkopuolelta. Ja aivan kuin näkymättömän vetovoiman lailla, vetää halu olla olemassa, meitä luopumaan rajoistamme ja kohtaamaan oman rajattomuutemme. Pohjimmiltaan jokainen ihminen ja malja on siitä samanlainen, että kaipaa tulla täyteen kaadetuksi.
