Sanat voivat olla voimakkaampia kuin teot. Ilkeä sana saattaa viiltää sieluun haavan, joka ei parane ikinä. Oikeaan aikaan sanottu rohkaiseva lause puolestaan voi kannatella ja viedä yli vaikeiden paikkojen vielä vuosienkin kuluttua. Sanat muovaavat kokemustamme maailmasta.
Käyttämäsi sanat vaikuttavat siihen, mitä ajattelet itsestäsi, maailmasta ja muista ihmisistä. Erityisen vaikutusvoimaisia ovat sanat, joilla kuvailet itseäsi. Vähätteletkö ja moititko vai arvostatko ja kannustatko itseäsi?
Onneksi sanansa voi valita. Lyttäys- ja nujerruskielen käyttämisen sijasta voit vahvistaa itseäsi puhumalla itsellesi kannustavasti ja luottaen; olla omat tukijoukkosi ja puolustusvoimasi. Mokailtuasi voit itsesi haukkumisen asemesta lohduttaa itseäsi. Ihan niin kuin lohduttaisit kaveria, jolla on vaikeaa.
Kritisoimme usein itseämme kun emme saavuta tavoitteitamme tai teemme virheen. Miksi? Haluamme olla turvassa ja pelkäämme hylätyksi tulemista. Elämme sosiaalisissa ryhmissä kuten olemme eläneet muinaishistoriasta asti. Hierarkia antaa turvaa. Susilauman alfauros syö ensimmäisenä, mutta osansa saa myös susi, joka paljastaa kurkkunsa kun sille muristaan. Sillä on paikkansa laumassa, vaikkakin nokkimisjärjestyksen viimeisenä.
Itsekritiikki saa meidät alistamaan itsemme ennen kuin kuvitteellinen lauma julistaa tuomionsa. Ja näin uskomme saavamme muutaman murun pöydästä.
Vähättelemme ja moitimme itseämme muiden edessä. ”Olen surkea tietokoneiden kanssa, minulla on maailman huonoin matikkapää, miten voinkin olla tällainen idiootti…” Moitimme itseämme ennen kuin muut ehtivät. Näytämme kuinka huonoja ja epätäydellisiä olemme, jotta toisten ei tarvitse kertoa meille sitä, minkä jo itse tiedämme. Tuomion sijaan toivomme saavamme sympatiaa ja vakuuttelua siitä ettemme ole niin huonoja kuin ajattelemme.
Uskomme, ettemme opi ja kehity ellemme kiinnitä huomiota virheisiimme. Moni hyvää tarkoittava vanhempi uskoo, että kritiikki on välttämätöntä ja ilman sitä lapset eivät opi parantamaan käytöstään. Moni alkaakin jo lapsena uskoa, että itseään voi aina kontrolloida. Ja että virheet ovat kaikki omaa syytä.
Mitä enemmän fokusoi vikoihin, sitä enemmän niitä huomaa. Itsensä kritisoiminen ei useinkaan auta. Se saa vain tuntemaan olon riittämättömäksi, huonoksi ja epävarmaksi.
Koirankasvatuksessakin suositellaan kiinnittämään huomiota onnistumisiin ja palkitsemaan niistä. Rankaisu ja moittiminen jätetään vähemmälle. Näin toivotut mallit vahvistuvat ja ei-toivotut hiipuvat koska niihin ei kiinnitetä huomiota.
Kaverifiltteri sisäiseen puheeseen
Sen lisäksi, että puhumme itsestämme rumasti ääneen, tuomitsemme itsemme sisäisessä puheessamme – tuossa pään sisässä jatkuvasti käynnissä olevassa kommentoinnissa ja arvioinnissa.
Koska sisäisellä puheella ei ole sensuuria, se voi olla todella karskia ja julmaa. Monet kohtelevat itseään ikään kuin haluaisivat erota itsestään. Pidämme itsemme moittimista ja vähättelyä normaalina.
Myötätuntotutkija Kristin Neff kehottaa laittamaan sisäiseen puheeseemme frendifiltterin, joka suodattaisi pois karkeimmat sanat. Puhuisimme itsellemme kuin ystävällemme. Arvostaen ja kannustaen. Ystävällisesti.
Pieni tutkimusmatka itseen
Kristin Neff on kehittänyt pienen harjoituksen, jonka avulla voit tutkia sisäistä puhettasi:
Mieti hetkeä, jolloin läheinen, rakas ystäväsi on mokannut. Mitä sanot ystävällesi tuossa tilanteessa (erityisesti kun olet parhaimmillasi). Mitä sanot, miten sanot, millä äänensävyllä?
Mieti hetkeä jolloin olet itse mokannut. Mitä sanot itsellesi tuossa tilanteessa? Miten sanot? Millä äänensävyllä?
Huomaatko eron? Jos huomaat, kysy itseltäsi miksi kohtelet itseäsi ja muita niin eri tavoin?
Kirjoita muistiin miten arvelet asioiden muuttuvan, jos puhut itsellesi samoin kuin puhut läheiselle, kärsivälle ystävälle.
Lähde: Kristin Neff: Self-Compassion. Stop beating yourself up and leave Insecurity behind.
