Kirjoittaja Leeni Peltonen on kokenut journalisti; hänet tunnetaan mm. Kotilieden pitkäaikaisena päätoimittajana. Tammikuussa 2016 ilmestyi hänen omaan elämäntarinaansa perustuva tietokirja Valvomo, kuinka uneton oppi nukkumaan (Otava).
Kello oli vasta 4:47. Olin taas kerran herännyt liian aikaisin. Ajatuksiin salamana singahtanut työasia oli kiskaissut minut hereille, vaikka mieli ja ruumis olisivat vielä kipeästi kaivanneet lepoa.
Kiepuin sängyssä, hikisissä lakanoissa, yritin hengittää syvään ja rentouttaa lihakseni. Hapuilin unta takaisin, vaikka tiesin, että tuskin sitä enää tavoittaisin.
Tämä oli minulle liiankin tuttua. Olin koko elämäni ollut herkkäuninen ja kärsinyt unettomuudesta jo kymmeniä vuosia. Tiesin läpikotaisin, millainen ihminen on aamyöstä: herkkä, ohutihoinen, suojaton. Altis murehtimaan ja huolehtimaan. Taipuvainen syyllistymään ja pelkäämään pahinta.
Koska unesta ei ollut enää tietoakaan, lakkasin yrittämästä. Nousin ylös ja puin päälleni. Katselin ikkunasta, miten kevätaamu vähitellen valkeni ja sumu hälveni. Kun valo lisääntyi, yön haamut katosivat. Ajatus kirkastui.
Ulko-oven avatessani ilman viileys kirpaisi ihoa. Istahdin kuitenkin lempipaikkaani hirsitalon ulkorappusille, joille aurinko pian alkaisi vinosti paistaa. Siinä kahvia hörppiessäni tajusin, että minun on tehtävä elämälleni jotain. Olin jo kiertänyt ovelta ovelle etsien keinoja unettomuuden hoitoon. Olin haastatellut asiantuntijoita ja haalinut tietoa, joka auttaisi minut nukkumaan paremmin. Olin kirjoittamassa kirjaa unettomuudesta ja halusin siihen onnellisen lopun. En vain vielä tiennyt, millainen se olisi.
Kuten usein käy, tieto lisäsi tuskaa. Opin paljon siitä, miten haitallista univaje on. Miten se altistaa monille sairauksille, niin mielen kuin ruumiin pahoinvoinnille. Miten aivot kaipaavat lepoa ja miten oppimiskyky heikkenee ilman unta.
Tieto auttoi myös suhteuttamaan asioita. Nyt tiesin, että en valvoessani tosiaankaan ollut yksin, vaan että pelkästään Suomessa kanssani valvoi todennäköisesti joka yö yli miljoona ihmistä. Tieto univajeen vaikutuksista auttoi ymmärtämään itseäni paremmin: tiesin, että unenpuute haittaa muistia, oppimista ja motoriikkaa. En siis enää ihmetellyt, että nimet katosivat päästäni tai että tavarat putoilivat käsistäni.
Mutta portailla istuessani tajusin, ettei pelkkä tieto riittäisi. Minun olisi opittava muutakin: tuntemaan itseni paremmin. Sillä jostain sielujen sopukoista nuo aamuyön möröt hyökkäsivät. Olin aina ollut toimelias tyyppi, sellainen joka katsoo pikemminkin eteen- ja ulospäin, ei sisälle ja taakse.
Ei ollut sattumaa, että kärsin unettomuudesta. Siihen oli altistanut sekä perimä että eletty elämä. Päätoimittajan kiireinen työ, ahneus elämälle ja alttius innostua – siinä sytykettä univaikeuksiin.
Unettomuus sysäsi minut pohtimaan elämääni, tapojani ja arvojani. Olin hyvä huolehtimaan toisista, mutta itsestäni en osannut pitää huolta. Päivällä suoritin ja kiirehdin, yöllä murehdin, ennakoin ja tulkitsin. Mutta vaikka kuinka yritin, kaikkea en voinut hallita. En edes omaa elämääni, enkä varsinkaan yötäni. Muusta maailmasta puhumattakaan.
Päätin opetella päästämään irti. Yritän tehdä päivästäni sellaisen, ettei sitä tarvitse yöllä murehtia. Ja varsinkin opettelen hyväksymään itseni vaillinaisena, lopettamaan yritykseni hallita kaikkea. Täydellistä yötä on ihan yhtä turhaa tavoitella kuin täydellistä elämää.
Siksi kirjoitin Valvomo-kirjani loppuun Paremman unen manifestin. Sen ensimmäinen kohta kuuluu näin:
”Tutustu itseesi. Millainen olet juuri nyt, tässä iässä, tässä elämäntilanteessa? Tunnista oma unirytmisi ja kunnioita sitä.”
Ja kahdeksas kohta näin:
”Hyväksy itsesi. Aina ei voi nukkua. Lyhyilläkin unilla pärjää yllättävän hyvin. Vaikka yöt voivat olla huonoja, sinä et ole.”
Valvomo-kirja AdLibris -verkkokaupasta
