Peloilla on meihin valtava voima; ne saattavat lamauttaa ja kahlita niin, että liikkumavara elämässä loppuu. Pelot voivat päättää puolestamme sen, mitä elämässä valitsemme. Pelkopohjainen elämä voi olla aika kurja ja voimia vievää. Ja silti hyvin usein valitsemme jäädä olosuhteisiin, jotka eivät tee meille hyvää. Tutun valitseminen on turvallista, niinhän se taitaa olla. Joskus on vaikea tunnistaa sitä, että huonoa tekevissä olosuhteissa roikkuminen on pelkopohjaista. Pelko naamioi itsensä joskus taitavastikin.
On turvallisempaa jäädä huonoihin olosuhteisiin kuin valita uutta ja energisoivaa. Elämästä kun ei koskaan tiedä. Mitä seuraavan verkon takaa paljastuu, on aina salaisuus. On haastavaa luottaa siihen, että itsestä vapautettu tila täyttyy jollain hyvällä ja tarkoituksenmukaisella.
Joskus täytyy tehdä jumppaa uuden ja vanhan mahdollisuuden välillä. Se voi olla mielikuvitusjumppaa, haaveilua ja joskus ihan konkreettistakin – vähän kuin napanuoran venyttämistä ja takaisin paluuta tuttuun ja turvalliseen. Napanuoran venyttämisjumppaa voi olla esimerkiksi vanhasta parisuhteesta luopuminen ja lopullisen eron uhatessa äkkinäinen paluu takaisin ”lähtöruutuun” vain siksi, että uusi ja tuntematon pelottaa. ”Kai tää tästä taas”.
Usein taitaa olla kysymys siitä, että kasvamme liian isoiksi vallitseviin olosuhteisiin. Työpaikka joka joskus oli tyydyttävä, ei ehkä enää olekaan sitä. Ja parisuhde, jossa oli paras valinta ikinä ja onnellinen pitkään, onkin pikkuhiljaa muuttunut ahtaaksi ja sellaiseksi, jossa on vaikea hengittää. Normaalin ihmisenä kasvamisen lisäksi työpaikoilla ja parisuhteissa esiintyy sellaista kiusaamista, väkivaltaa ja monenlaista muuta väärinkohtelua, joihin olisi ihan aidostikin hyvä tehdä stoppi.
Oman kokemukseni mukaan joskus tulee tehtyä itselle hyvää tekevä päätös vasta, kun on totaalinen seinä edessä ja voimat valuneet hukkaan jo aikoja sitten. Mutta mistä kerätä rohkeutta muutoksen tekemiseen silloin, kun keho ja mieli alkavat ensimmäisiä kertoja hälyttää ja näyttää orastavan punaista varoitusvaloa? Tai sitten kun on jo niin uupunut, ettei jaksa kunnolla enää edes hengittää?
Olisi niin ihanaa, jos me jokainen voisimme elää olosuhteissa, joissa voisimme kasvaa oman potentiaalimme kokoisiksi niin, että energia virtaisi ja oma voima olisi kokonaan käytössä. Ja voimmehan me, jos annamme kaikelle ihanalle mahdollisuuden. On lupa tehdä valintoja, jotka tekevät itselle hyvää – jo ennen uupumusta.
On vaikea luottaa siihen, että ihan oikeasti tietää. Syvällä sisällä on aina tieto siitä, mikä tekisi hyvää, jos vain uskaltaisi. Sisäisen tiedon paljastaa hyvin helposti yhtäkkiä tehty kysymys. Kysymys voi olla vaikka näin: ”Jos nyt saisit päättää, olisitko tuossa työssä vielä ensi syksynä?” Vastaus tulee usein hyvin nopeasti ja helpotuksen naurua päälle.
