Yksi elämän suurista ihmeistä

TOMI
Jos luet tätä tekstiä, olet jo voittanut kerran lotossa, nimittäin syntyessäsi.

Kuten lähes jokainen maapallon rakennuspalikoista on syntynyt tähden sisällä, sydämessä, alkoi sinun fyysisen olemuksesi rakentuminen jokin suuremman sisällä kun olit kohdussa. Näin sait tämän n. 7 vuoden välein viimeistä atomiaan myöten täysin uudistuvan maallisen kulkupelisi, jota kehoksi, vartaloksi tai ruumiiksi, kontekstista riippuen, tykkäämme nimittää.

Sinusta tuli tietoisuus, joka matkaa vuosi vuodelta ryppyjä ja muistoja keräillen nahkatakki luidensa päällä mysteeristä toiseen. Fyysinen luomuksesi on uniikki, sinun kokemuksesi ovat ainutlaatuisia. Maailmankaikkeudessa ei ole toista sinua. Ei toista samanlaista polkua kuin se jonka olet astellut. Ei myöskään ketään ulkopuolista, joka voi lopulta sinut itsesi parantaa tai saattaa oikeaan suuntaan. Ihmistä voi tukea ja opastaa, mutta lopulta vain me itse luomme omat rajamme ja vain me itse voimme ne rikkoa.

”Milloin sinä olet valmis olemaan onnellinen?”

Usein hukkaamme itsemme omaan epävarmuuteemme. Emme luota sisäiseen ääneemme ja intuitioomme. Kadotamme yhteyden sisimpäämme. Entäpä jos oletkin aina tiennyt mihin suuntaan kulkea? Mitä ovia avata ja mitä jättää avaamatta? Mitä jos olet ollut ollut aina valmis kaikkeen, mistä olet pelännyt haaveilla? Mitä jos voisitkin nähdä kauneuden ja täydellisyyden siinä mitä olet juuri tällä hetkellä? Milloin sinä olet valmis olemaan onnellinen?

Vaikka välissä kokisit epävarmuutta tai suorastaan pelkoa toteuttaa asioita, joihin sinulla on intohimo sisimmässäsi, muista, että olet selvinnyt tähänkin asti. Jos ajattelet elämässäsi olleen vahvoja ja suuria haasteita, muista, että olet ollut jokaista haastettasi ja vastoinkäymistäsi vahvempi!

”Entä jos sinulla on ollut avain onneen aina mukanasi?”

Se kauneus mitä näet ympärilläsi on jotain, mikä syttyy sinussa itsessäsi kun tarkkailet ympäröivää todellisuutta. Kauneus ei siis sinänsä ole missään ulkoisessa asiassa, vaan sinun havaintosi ja kokemuksesi tuovat kauneuden sinun ja havaitsemasi asia välille. Kuvittele revontulet syksyisellä yötaivaalla, vastaleikatun nurmikon tuoksu ja kesäinen maalaismaisema tai vaikka kaamoksella kuun valossa kimmeltävä hanki. Tuon kauneuden kokemus tapahtuu sinussa. Miten voisit olla jotain muuta, kuin kauneutta ja mitä muuta pelko voisi olla, kuin illuusiota erillisyydestä.  Ettei olisi yhtä, tuon kauneuden ja hyvyyden kanssa jota havaitsee. Ettei ole sen hyvän arvoinen mitä kokee. Että täytyy muuttua joksikin ollakseen. Että olisi liikaa, tai liian vähän jotain. Ettei sopisi elämään, olisi täydellinen palanen jo sellaisena kuin on. Että pitäisi vielä saada jotakin, jotta olisi tarpeeksi olemaan jotakin, tai ei olisi koskaan pitänyt tehdä jotakin, että voisi vielä joskus olla jotakin enemmän. Entä jos sinulla on ollut avain onneen aina mukanasi?

Jokainen kokemus josta olet selvinnyt ja jokainen rohkea askel kohti tuntematonta, on tehnyt sinusta sen mitä olet nyt.  Yhtenä hetkenä olit koko maailmankaikkeuden nuorin ja yhtenä hetkenä tulet olemaan sen vanhin olento. Me emme tiedä mistä olemme tulleet tai mitä tapahtuu kun on aikamme siirtyä elämän takaisen mysteerin äärelle, mutta se, mihin ja miten käytämme tämän hetken, ihmeen, jota parhaillaan elämme, ja miten siihen suhtaudumme, on täysin meidän oma valintamme.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image